Kuva: Sami Nieminen
LEVYT | Suomalaisen indierockin mestarien viipyilevän jykevä kakkosalbumi lunastaa viiden vuoden aikana kasvaneet odotukset.
”Vuorten musiikillinen katsaus maailman henkiseen tilaan ei piilottele uhkakuvia mutta näkee korkeiksi kasvaneiden muuriensa harjalta myös mahdollisuuksia.”
Vuoret-yhtyeen tuplapituinen debyyttialbumi Portti (2018) asetti ilmavien melodioiden ja kiivaan kitarametelin yhdistelmällään riman korkealle indiepop-postrockaajien seuraaville askelille. Kuulen Ville Aallon kappaleissa samanlaisen 1980-lukuisen kuulaasti kimaltelevan, pelkistetyn ja minimalistisen romanttisen jatkumon, mikä leimasi vahvasti myös hänen aiempaa yhtyettään Ultramariinia. Vuorten paketissa kokonaisuuteen kuuluu myös ärhäkkä mahtipontisuus ja jykevä isouden tunne. Vaikka Vuorten kakkosalbumiltakin löytyy kenkiintuijottelun elementtejä, ei musiikissa pyydellä anteeksi tai vältellä ottamasta kantaa.
Levyn kolmesta instrumentaalikappaleesta nimensä kokoava Huomenna rauha ehkä (Rolling, 2023) on, jos mahdollista, vielä debyyttiäkin jykevämpi ja rosoisuudessaan tarttuvampi kokonaisuus. Teemu Innon ja Minna Sihvosen jakama lauluvastuu tuo toimivaa vaihtelevuutta soundien aallonharjoille. Rumpali Konsta Pokkisen ja basisti Olli Sillanpään rytmipohja tarpeen mukaan joko tikittää kuulaasti, mouruaa syvissä pohjavesissä tai rakentaa perustuksia korkeuksiin kohoavalle katedraalille. Kitaristi Sami Nissisen jätettyä yhtyeen Vuoret rakentaa musiikkiaan aiempaa vahvemmin ja moniulotteisemmin syntetisaattoreiden avustuksella. Toki Intokin tarttuu välillä Aallon tueksi kitaraan.
Tummasti pyörteilevä Saavumme yöllä aloittaa akustisesti näppäillen, nykyistä ja tulevaa maailmankuvaa synkkäsävyisesti pohtien. Vaikka sähkökitara on vielä kokonaan poissa kuvasta, on soittoilmeessä silti mukana bändille ominainen isouden tunne. Kuolleiden miesten päivä sykkii sähköisemmin ja luo tummasyisen basson vastapainoksi lauluun haikean kaihon. Pohdiskeleva kauneus ja sen rinnalla kipakasti sykkivä särö on popelementeistään huolimatta mukavan munakasta, niskaa nytkyttävän tarttuvalla koukulla.
Hevisti tuhti Spektaakkeli ahtaa soittokuvaa onnistuneesti entistä täydemmäksi, efektoitujen joikuelementtien ja surinasyöksyjen rikkoessa herkullisesti tumman maiseman harmoniaa. Leijaileva instrumentaali Huomenna ei lässäytä tunnelmaa puolentoista minuutin rauhoittumisellaan, vaikka onkin hiukan irrallaan. Komeasti särölaukkaava Vastentahtoinen kansallislaulu harmonisine säkeineen kasvaa komeaan juoksuun. Pohjalla juoksevan pyörteen, valoisamman popmelodian ja säröpurskautusten toimiva yhdistelmä on levyn mieleenpainuvimpia täkyjä.
Alavireisesti vinosykkivä Suuri sydän täynnä vihaa yhdistelee myös veikeästi duuria tummemmin särähteleviin maisemiin. Sihvosen kirkas laulu tuo toimivan vaihtoehdon palettiin, ja efektoitu laulunosto korostaa albumia leimaavaa kipakkuutta. Innon ja Sihvosen yhteistyötä laulumikissä kannattaa hyödyntää jatkossakin, molemmat ovat tehtävässään taitavia ja yhdessä antavat aivan uusia mahdollisuuksia sävyjen värittämiseen. Viipyilevän sykkivä Unohda tai kuole kasvaa ihailtavan rauhassa ja nostaa hellivän kuvankauniilla harmoniallaan muurejaan vaivihkaa korkeammalle – silittelevämpi tähtihetki.
Särösurisevasti aaltoileva Rauha alustaa perinteisemmin melodiavetoista Epäonnistujat-kappaletta, jota väritetään hauskasti pinnan alla sykkivällä riitasointuefektillä. Isosti maalaava kappale ei rakenna pelkän popkoukun varaan, vaan lähtee hurisemaan ja surisemaan efekteillä, muttei onneksi liikaa.
Uhkailevan jymäkkä Lopun jälkeen / ennen alkua lähestyy metallisia maisemia. Vocoderin läpi purskautettu laulu korostaa huurua, Sihvosen korkea kirkas kaari taas kurottaa usvapilvien läpi tähtiin. Kuulailla kosketinsävyillä aloittava Tuntematon maa rysäyttää kitarasäröt entistäkin metallisempaan jyrään, muttei rakenna niiden varaan vaan leijuu laulun usvaisen utupilven äärellä. Korkeuksiin kurottava jylhyys on komeaa kuultavaa. Päätösinstrumentaali Ehkä leijuu huristen lohduttomuuden ja toivon tunteiden jälkeen jättämän joutomaan yllä.
Vuorten musiikillinen katsaus maailman henkiseen tilaan ei piilottele uhkakuvia mutta näkee korkeiksi kasvaneiden muuriensa harjalta myös mahdollisuuksia. Surisevien särömaalausten ja melodioiden yhdistelmistä syntyy niin tähän hetkeen osuvia mutta myös ajattoman oloisia tuokiokuvia ja pohdintoja. Jylhyys ja komeus ovat osuvimpia laatusanoja indierockyhtyeen kakkosalbumille.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
