Vaikka Kalliossa sataa niin mieli pysyy aina Jamaikalla – arviossa Kari Aalto & Rastakarain esikoislevy

Kari Aalto tuli tunnetuksi Eurovision laulukilpailuissakin esiintyneestä Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeestä. Kuva: Vallila Music House

Pertti Kurikan nimipäivien rouheaääninen laulusolisti Kari Aalto pitää hauskaa pitkäaikaisen fanituksensa reggaen parissa hyvin ammattitaitoisessa ja hyvin tuotetussa paketissa. Aallon tuoreen projektin puikoissa on osaavia muusikoita monessa meritoituneen tuottajan Hannu Pikkaraisen johdolla.

Pikkaraisen rumpujen, basson ja kitaran ohella Aalto luo laulun ohella rytmiä perkussioissa, niin kuin tekee myös toinen laulaja Jutta Tahvanainen. Grooveurkuri Kalle Salonen vakuuttaa Hammondillaan ja puhallinsektio Panu Syrjänen ja Antero Priha maalaavat osaltaan autenttista reggaemaisemaa. Maria Heimosen kitara täydentää toimivan bändin, johon voi laskea vielä Nimipäivät-bänditoveri Toni Välitalon perkussioissa. Rytmiryhmää on siis enemmän kuin riittävästi.

Vastaavanlaista rauhallisesti keinuvaa, takapotkivaa roots reggae -jumitusta on toki kuultu noin miljoonan kappaleen edestä. Biisikynällisesti Rastakarai on hyvä, muttei mitenkään käänteentekevä tai poikkeuksellisen mielikuvituksellinen. Bändin avaintekijä onkin maestro Aalto, jonka positiivinen virnuilu ja rehellisen maanläheiset ajatelmat soivat kappaleissa, joita hän ei oikeastaan laula vaan puhelaulaa ja tarinoi.

Kunnianhimoisin näyte luomistyöstä lienee dub-jumitteleva päätösraita Zimbabwe, jossa Salosen urku happoilee, rytmi junnaa ja sanoitukseksi riittää Aallon etäinen Rastakarai-huudahdus. Se toimii levyn rauhoittavana päätöksenä, mutta enemmän levy nostaa peukkuja iloisesti lönkyttävällä kesämusa-puolellaan.

Levyn alkuun on aseteltu päätöksen tapaan jumittava Että jaksaa elää -kappale, jossa Aalto esittelee itsensä Jamaika-Kariksi ja höpöttelee kaikenmoista. Biisiä vievät kuitenkin enemmän Tahvanaisen laulu sekä puhaltimet.

Kunnolla levy lähtee liikkeelle osuvasti ensimmäisenä singlenä julkaistulla Saba-daba duba-daba-palalla, joka nousee letkeään auringonpaisteeseen kertosäkeessään. ”Kalliossa sataa kaatamalla mutta mieli pysyy aina Jamaikalla”, Aalto toteaa ja vetää perään scat-laulua showmiehen karismalla. Bändisoiton vahva pohja yhdistettynä Aallon hersyvään irrotteluun luo lopputuloksesta kunnon kesäbiisin.

Kari Rastakari.

Love and peace, Jopo ja Hipit ovat letkeitä luentoja nimensä mukaisista aihepiireistä, rauhaa ja rakkautta. Tummempaa sävyä luovat kahden Aallolle tärkeän julkisuudesta tutun ihmisen muistolaulut, öisen haikea ja kuulaasti näppäilevä Lemmy on menny ja haikean kaunis kunnianosoitus ja viimeinen tervehdys Matti Nykäselle nimeltä Hyvästi. Suuri lentäjä ilman siipiä lentää nyt pilvissä taivaisissa.

Aallon sanoituksissa edetään pienillä sanaleikeillä, kuten Puut-kappaleen ”ooppera, aaria, rastafaaria”, tai hilpeillä riimeillä, kuten Piknikillä-rentoilun hersyvä: ”Mä voin mennä uimaan, jossei oo liian syvää, mä voin mennä uimaan, ja se tekee hyvää.” Piknikillä on samalla levyn toinen ehdoton kesäkappale Saba-daba duba-daban ohella.

Kari Aalto & Rastakarain debyytti Summer Is Fun Fun Fun ei ole vakavamietteisen ihmisen musiikkia. Se on rentoa, raukeaa ja paikoin jopa pöljää musiikkia. Silti siinä on hyvin tuotettu soundi, jossa taitava ja esikuvilleen uskollinen pohjasointi lyö toimivasti kättä Aallon showmiesmäisen reggae-tarinoinnin kanssa. Lopputulos on viihdyttävä, paikoin jopa mukaansa nappaava.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua