Uusvanhaa popmusiikkia – arviossa Dana Gavanskin When It Comes

31.05.2022

Kuvat: Full Time Hobby

LEVYT | Dana Gavanski esittelee uudella albumillaan rakkauttaan 1950–1970-lukujen musiikkiin muttei sorru nostalgiseen vanhan kierrätykseen. Laulukykynsä takaisin saanut artisti on tehnyt viehättävän paketin musiikkia.

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Dana Gavanski: When It Comes

  • Full Time Hobby, 2022.
  • Kuuntele: Spotify.

Serbialais-kanadalainen, Lontoossa vaikuttava Dana Gavanski tuli minulle tutuksi covereita sisältäneeltä Wind Songs -EP:ltä (2020). Sen johtotähtenä soi King Crimson -versiointi I Talk to the Wind, joka oli kertakaikkisen tyylikäs veto ja pääsi listoilleni ahkeraan soittoon. Muuten EP:ltä ei jäänyt mieleen mitään, mutta sen verran mielenkiintoa se herätti kuitenkin, että kun Gavanskilta tuli uusi levy, siihen piti tutustua.

Gavanskin tyylilajeiksi on kirjattu indie folk, folk pop ja art rock. Gavanski on kertonut löytäneensä folk-musiikin myöhään. 18-vuotiaana hänen käteensä lyötiin Joni Mitchellin Blue-levy ja siinä kohtaa radioräppi ja Christina Aguilera saivat vaihtua Leonard Coheniin, Neil Youngiin ja Robert Wyattiin.

Vähän vaikeasti määriteltävää musiikkia Gavanski tekee, mutta popmusiikin puolella ollaan – soundissa ja sävelkuluissa on jotain vanhanaikaista. I Talk to the Wind tuntuu itse asiassa aika hyvältä viitepisteeltä; monet kappaleista, kuten Letting Go, istuisivat ihan hyvin jonkun King Crimsonin kaltaisen progebändin levylle tunnelman kevennykseksi.

When It Comes -albumilla (Full Time Hobby, 2022) tyyli on Yesterday Is Gone -debyyttiä omintakeisempi ja leikkisämpi. Gavanski kertoi Narc Magazinen haastattelussa olleensa vähän masentunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, kärsineensä ongelmista äänensä kanssa ja kyllästyneensä kitaransoittoonsa. Gavanski kertoi etsineensä inspiraatiota ja halunneensa olla enemmän oma itsensä, oudompi ja vähemmän trendikäs. Ääniongelmat ovat onneksi parantuneet ja laulu kulkee taas.

Levyn kohokohta on leppoisan krautrock-henkisen syntikkabiitin tahtiin sykkivä Indigo Highway, jonka videokin on hurmaavan surrealistinen. Nautinnollista on myös Under the Skyn letkeästi huojuva rummutus, The Day Unfoldsilla vieraileva saksofoni ja moni muu kiehtova yksityiskohta.

Kokonaisuus on varsin tasalaatuinen ja pätevästi rakennettu. Olen kuunnellut levyä moneen kertaan ennen arvion kirjoittamista, ja koska se on ikään kuin karannut sormista jonnekin vaikeasti määriteltävään suuntaan, sitä on ollut ilo kuunnella nimenomaan kokonaisena albumina.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua