LEVYT | Genren määrittelytalkoissa 1990-luvun puolivälissä loistanut Martina Topley-Bird on palannut kymmenen vuoden tauon jälkeen. Forever I Wait on ensimmäinen soololevy, johon Topley-Bird on itse todella tyytyväinen – ja se on helppo uskoa.
”Albumi on läpeensä tummasävyistä Bristolin triphopia.”
1990-luvun puolivälissä Bristol oli kova sana musiikkiskenessä. Vuonna 1994 triphop nousi laajempaan tietoisuuteen, kun Massive Attack julkaisi Protection-albuminsa ja Portishead Dummy-debyyttinsä. Seuraavana vuonna Tricky aloitti soolouransa julkaisemalla aikakautta ja genreä määrittelevän Maxinquaye-albumin.
Tricky löysi Maxinquayelle laulajaksi Martina Topley-Birdin – Topley-Bird istui aidalla lähellä Trickyn taloa, laulamassa itsekseen, ja siitä syntyi oivallinen musiikillinen yhteistyösuhde (toki myös parisuhde ja lapsi).
Yhteistyötä kesti muutama vuosi, jonka jälkeen Topley-Bird lähti soolouralle. Kolmen albumin (Quixotix ,2003, The Blue God, 2008, Some Place Simple, 2010) jälkeen Topley-Bird on pitänyt kymmenisen vuotta taukoa omien levyjen tekemisestä ja palaa nyt.
Forever I Wait (2021) on siis Martina Topley-Birdin neljäs soololevy, mutta Topley-Bird on The Guardianin haastattelussa sanonut pitävänsä sitä uutena esikoislevynään. Ensimmäistä kertaa Topley-Bird on pitänyt kaikki langat omissa käsissään ja tuloksena on levy, johon hän on omien sanojensa mukaan 98-prosenttisesti tyytyväinen, tavanomaisen 60 prosentin sijasta. Yhteistyökumppaneiksi on haalittu muun muassa Massive Attackin Robert Del Naja, Fever Rayn tuottaja Christoffer Berg ja tunnettu remiksaaja Richard Morel.
Topley-Birdin aikaisemmat soololevyt ovat olleet tyyliltään vaihtelevampia, mutta nyt fokus on omissa vahvuusalueissa. Albumi on läpeensä tummasävyistä Bristolin triphopia, sopivissa määrin drum’n’bassilla ja dubilla maustettuna, johon Topley-Birdin laulu istuu täydellisesti – mikä ei ole ihme, sen verran vahvasti Topley-Bird on 1990-luvun puolella genreen sopivaa laulutapaa paaluttanut. Tältä triphopin kuuluu kuulostaa, koska triphopin kuuluu kuulostaa tältä.
Teksteihin olisi helppo lukea henkilökohtaista tragediaa. Topley-Birdin ja Trickyn tytär – joka syntyi pari kuukautta Maxinquayen ilmestymisen jälkeen – kuoli traagisesti 2019. Forever I Wait oli kuitenkin siinä vaiheessa jo lähes kokonaan valmis.
”The day has now come for love to escape me
I just have to count to three and I’ll see where it will take meA place I’ve never been to rest my tired heart
And wait for it to heal so I can have a fresh start”
Levy on täynnä erinomaisia kappaleita. Heti alusta Pure Heart ja Wanted, keskeltä löytyvä loistava kaksikko Love ja Game, drum’n’bassisti sihisevä Collide, huikean hieno Sand ja viimeisenä helmenä jousitaustan päälle laulettu herkkä lopetus Rain… Forever I Waitilla on paljon mielenkiintoista kuunneltavaa, joka aukeaa vähän kerrassaan.
Maxinquayen ilmestyessä Topley-Bird oli parikymppinen, nyt päälle nelikymppinen. Forever I Wait on kypsä, hiottu, huolella tehty albumi. Ei ihme, että artisti on itsekin tyytyväinen, koska onhan tämä huikean hieno kokonaisuus.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
Matka avaruudelliseen äänimaailmaan – arviossa Heli Hartikaisen Chronovariations
LEVYT | Saksofoni paukkuu, naksuu, tuhisee ja puhisee, kun Heli Hartikainen luo avaruudellisia ääniä ja mietiskelevän maalauksellista äänimaisemaa.
