LEVYT | Innocence-oopperasta tutuksi tulleen kansanmuusikon esikoisalbumilla runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta.
”Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.”
Vilma Jää tuli tutuksi laajalle yleisölle muutaman vuoden takaisesta Kaija Saariahon oopperasta Innocence. Musiikillisesti Jään solistirooli pohjautui kansanlauluun ja erityisesti karjankutsutekniikkaan. Hän oli oopperassa eteerinen, toisessa maailmassa laulava. Samanaikaisesti Vilma Jää kehitti etnopopiksi nimettyä ilmaisuaan ja rikkoi populaarimusiikin genrerajoja. Muusikkojen liiton myöntämän Vuoden artisti -palkinnon hän sai alkuvuodesta 2022.
Vilma Jään esikoisalbumialbumi Kosto (Jäähile, 2023) jättää hämmennyksen valtaan. Kalevalan päivän kansallispuvut on riisuttu ja runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta. Välillä musiikillisen ilmaisun ja kertomuksen karmeuden välillä on syvä ristiriita: kaunis, vähäeleinen musiikki ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova teksti. Välillä taas elektronisen etnopopin biitti tykittää koston ja selviytymisen voimaa.
Mieleen tulee vuosikymmenten takainen Värttinä. Silloin nykykansanmusiikissa nousi voimalla kuuluville naisten energia: täältä me tulemme. Mutta Värttinän kanssa oli pääasiassa hauskaa. Nyt Vilma Jään musiikissa aika tunkeutuu musiikkiin analyyttisemmin: eikö mikään muutu, vieläkään!
Käsi puristuu nyrkkiin ja takoo ahdistuneena Kaisan kostoa: ”Nappasi miehen kaulan poikki / Pään vei kusiaispesään / keon päälle pään asetti / Hampaat haavan latvaan heitti”.
Tekstit ovat osaksi muistiin merkittyä runolaulua, osaksi Vilma Jään omaa riimittelyä, kuten kappaleessa Kaasuvalo: ”Mikä on totta ja mikä ei? / Mikä on todellisuus? / Miksi mä epäilen / mun omien muistojen luotettavuutta? / Oonko tulossa hulluksi? / En näe enää kokonaisuutta / Ootko se sinä vai sittenkin minä / joka vääristelee totuutta?”
Tässä meillä on etnomusiikin kannanotto me too -problematiikkaan. Eteerinen Innocencen Markéta muuttuu Kostossa pirulliseksi miehisen pahuuden loitsijaksi, kalman nostattajaksi, synnytyskipujen karjujaksi. Vahvaa taiteellista trauman purkua.
Laulun lisäksi Vilma Jää soittaa viulua ja harmonia. Levyllä vierailevat muun muassa kanteleen soittaja Hanna Ryynänen, kampiliiran soittaja Johannes Geworkian Hellman ja jouhikon soittaja Ilkka Heinonen. Ehkä tärkeimpänä musiikillisena kumppanina on kuitenkin synteettisten soitinten hallitsija Mikko Renfors.
Minulle kävi niin, että mitä enemmän levyä kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.
Vilma Jään seuraava askelta mielenkiinnolla odotellen.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaukokaihon kauneutta, avaraa juurevuutta ja menojalkaa – arviossa Aija Puurtisen Julmat jäähyväiset
LEVYT | Aija Puurtinen & Brooklynin satu löytää kolmoslevyllään mukavasti modernia kulmaa amerikansuomalaiseen folkiinsa.
Jolly Jumpersin kaivattu paluu albumikantaan – arviossa Rural Slang
LEVYT | Viisihenkiseksi kasvanut tyrnäväläisyhtye pitää upeasti kiinni syvästä ytimestään eikä edelleenkään hötkyile.
Semmarit ei yllätä – arviossa uusi albumi Siivousmusaa
LEVYT | Seminaarinmäen Laulajien eli Semmareiden uudessa albumissa kiteytyvät piirteet, jotka ovat olleet yhtyeelle olennaisia jo vuosikymmenten ajan.
Kolketta, koukkua ja kovaa menoa – Cleaning Women -yhtyeen esikoinen vihdoin vinyylillä
LEVYT | Pulsaattori on Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”edestakaisia sysäyksiä t. nestevirtauksia synnyttävä laite”. Pulsator on Cleaning Women -yhtyeen aika kova debyyttilevy, jolla yhtye ei heittänyt lasta pesuveden mukana.