LEVYT | Innocence-oopperasta tutuksi tulleen kansanmuusikon esikoisalbumilla runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta.
”Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.”
Vilma Jää tuli tutuksi laajalle yleisölle muutaman vuoden takaisesta Kaija Saariahon oopperasta Innocence. Musiikillisesti Jään solistirooli pohjautui kansanlauluun ja erityisesti karjankutsutekniikkaan. Hän oli oopperassa eteerinen, toisessa maailmassa laulava. Samanaikaisesti Vilma Jää kehitti etnopopiksi nimettyä ilmaisuaan ja rikkoi populaarimusiikin genrerajoja. Muusikkojen liiton myöntämän Vuoden artisti -palkinnon hän sai alkuvuodesta 2022.
Vilma Jään esikoisalbumialbumi Kosto (Jäähile, 2023) jättää hämmennyksen valtaan. Kalevalan päivän kansallispuvut on riisuttu ja runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta. Välillä musiikillisen ilmaisun ja kertomuksen karmeuden välillä on syvä ristiriita: kaunis, vähäeleinen musiikki ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova teksti. Välillä taas elektronisen etnopopin biitti tykittää koston ja selviytymisen voimaa.
Mieleen tulee vuosikymmenten takainen Värttinä. Silloin nykykansanmusiikissa nousi voimalla kuuluville naisten energia: täältä me tulemme. Mutta Värttinän kanssa oli pääasiassa hauskaa. Nyt Vilma Jään musiikissa aika tunkeutuu musiikkiin analyyttisemmin: eikö mikään muutu, vieläkään!
Käsi puristuu nyrkkiin ja takoo ahdistuneena Kaisan kostoa: ”Nappasi miehen kaulan poikki / Pään vei kusiaispesään / keon päälle pään asetti / Hampaat haavan latvaan heitti”.
Tekstit ovat osaksi muistiin merkittyä runolaulua, osaksi Vilma Jään omaa riimittelyä, kuten kappaleessa Kaasuvalo: ”Mikä on totta ja mikä ei? / Mikä on todellisuus? / Miksi mä epäilen / mun omien muistojen luotettavuutta? / Oonko tulossa hulluksi? / En näe enää kokonaisuutta / Ootko se sinä vai sittenkin minä / joka vääristelee totuutta?”
Tässä meillä on etnomusiikin kannanotto me too -problematiikkaan. Eteerinen Innocencen Markéta muuttuu Kostossa pirulliseksi miehisen pahuuden loitsijaksi, kalman nostattajaksi, synnytyskipujen karjujaksi. Vahvaa taiteellista trauman purkua.
Laulun lisäksi Vilma Jää soittaa viulua ja harmonia. Levyllä vierailevat muun muassa kanteleen soittaja Hanna Ryynänen, kampiliiran soittaja Johannes Geworkian Hellman ja jouhikon soittaja Ilkka Heinonen. Ehkä tärkeimpänä musiikillisena kumppanina on kuitenkin synteettisten soitinten hallitsija Mikko Renfors.
Minulle kävi niin, että mitä enemmän levyä kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.
Vilma Jään seuraava askelta mielenkiinnolla odotellen.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nyrkkitappelun jännämies on taantunut taukoamatta kippisteleväksi rentuksi – arviossa Nyrkkitappelu. Nyt!
LEVYT | Nyrkkitappelun iskevät kertosäkeet ovat melodisesti entistä terävämpiä, mutta ylimalkaiset tarinat vauhdilla elämisestä puuduttavat.
Yhteisellä äänimatkalla muusikot ja musiikin rajapinnat kohtaavat – arviossa Jussi Lampela Ensemblen Common Ground
LEVYT | Jussi Lampela on saanut uuden albuminsa pääsolisteiksi kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen.
Tiisu on vapautuneimmillaan ja raikkaimmillaan sitten debyyttilevynsä – arviossa Kuuluisat viimeiset sanat
LEVYT | Tiisu on kuudentoista kappaleen uutuudellaan entistä överimpi ja yhteiskunnallisempi.
Kissa pistää kaasun pohjaan ja särön ruvelle – arviossa I Hate Music
LEVYT | Kissa-yhtyeen kolmas albumi on soundeiltaan linjakas mutta laadultaan epätasainen kokonaisuus.