Sfääreissä: Kaukolampi – arviossa Inside the SPHERE

Vailla parempaa tietoa saattaisi epäillä, että Kaukolampi on taiteilijanimi. Timo Kaukolammen ei kuitenkaan ole tarvinnut miettiä itselleen sopivaa taiteilijanimeä. Hänen sukunimensä on siinä määrin runollinen, että sen puitteissa voi touhuta vaikka minkälaista taidetta.

Musiikkia Kaukolampi on tehnyt eri kokoonpanoissa jo 1980-luvun puolelta lähtien. Tyylilajit ovat vaihdelleet vuosikymmenten saatossa hardcore-punkista rockiin, kraut-palettiin, elektronisen ja kokeellisen musiikin eri genreihin, silkkaan teknoon, tummasävyiseen ambientiin, elokuvien sekä televisiosarjojen ääniraitoihin ja niin edelleen. Yleensä kuuntelijan ei ole tarvinnut ylisanoja säästellä.

Nykyään Kaukolampi työskentelee etupäässä minimalistisen, elektronisen ja kokeellisenkin instrumentaalisen ilmaisun parissa. Erityisen osuvasti hänen sukunimensä sopii johdattelemaan juuri tällaisen musiikin äänimaisemiin.

Inside the SPHERE on (Optimo Music, 2023) laskutavasta riippuen Kaukolammen kolmas varsinainen soololevy. Ensimmäinen oli sisältöään kuvaavan koruttomasti – ja samalla niin sanotun ”kaalimusan” perinteelle nyökkäävästi – vain numeron 1 (Svart/Öm, 2017) nimekseen saanut pitkäsoitto. Jos olisin saanut tilaisuuden arvostella julkaisun tuoreeltaan ja joutunut tähdittämään sen, olisi levy saanut 6/5 tuikkivaa.

Kaukolammen kakkonen oli Mira Kauton tanssiteokseen sävellettyä musiikkia sisältävä – aikoinaan tähden päähän täydellisyydestä aliarvostamani – Station to Station to Station (Svart, 2019).

Kaukolampea voi perustellusti luonnehtia tuotteliaaksi kaveriksi. Hän on ehtinyt samoihin aikoihin soolotuotantojensa puurtamisen kanssa levyttää ja esiintyä ainakin K-X-P-yhtyeen riveissä sekä työskennellä elokuva- ja televisiosarjamusiikin parissa K-X-P- ja Op:l Bastards -yhtyetoverinsa Tuomo Purasen kanssa. Odotukset Kaukolammen kolmatta ”omaa” pitkäsoittoa kohtaan olivat korkealla.

* *

Odotin Inside the SPHERE -uutukaiselta jonkinlaisia musiikillisia yhteyksiä erityisesti Kaukolammen omillaan ja Purasen kanssa kahdestaan viime vuosina tekemiin töihin. Ei se varsinaisesti tyylillistä jymy-yllätystä tarjoakaan.

Edellisiä töitä yhdistäviä tekijöitä ovat usein minimalistinen, tumma ja arvoituksellinen (syntetisaattori)maisema, jossa piirretään toisinaan pitkiäkin kaaria. Näitä kaikkia on läsnä vaihtelevissa suhteissa myös Kaukolammen tuoreimmalla. Inside the SPHERE ei kuitenkaan ole mikään edellisistä levyistä uudelleenpakattuna. Se poikkeaa jonkin verran – olennaisestikin – jokaisesta, vaikka sisältää samalla sopivasti myös tuttuja elementtejä.

Inside the SPHERE -albumin asiasanoiksi kelpaavat kyllä elektroninen musiikki, minimalismi, ambient ja kokeellisuus. Voidaan kuitenkin keskustella siitä, kertovatko tällaiset määritelmät mitään. Joka tapauksessa Kaukolammen kohdalla ei kannata asettaa odotuksiaan tiukasti tietynlaiseen ilmaisuun. Hänen soolona ja Purasen kanssa kaksin tekemässään musiikissa liikutaan välillä kauniin rauhoittavissa, aika ajoin arvoituksellisissa ja joskus oudon uhkaavissakin tunnelmissa.

Inside the SPHERE -levyllä pelataan usein aiempaa leimallisemmin tällaisten tunnelmien – mielenmaisemien – kiireettömällä rakentamisella tai kasvattamisella. Monesti niitä virtailee vapaasti päällekkäin, eri kerroksissa tai limittäin. Joskus yksi nousee pintaan mutta painuu taas myöhemmin alas antaen tilaa jollekin muulle. Toiseksi, levyä kuunnellessa huomio kiinnittyy nopeasti myös siihen, kuinka paljon ja vangitsevalla tavalla Kaukolampi hyödyntää nyt kappaleidensa kuljettamisessa polyrytmiikkaa. Kumpikaan näistä näkyvistä muutoksista aiempaan ei ole tehnyt kappalemateriaalille huonoa.

* *

Inside the SPHERE onnistuu herättämään mielenkiinnon heti alkuunsa – eikä päästä otteestaan kuuntelun jälkeenkään. Se alkaa Kaukolammen aiemmallekin tuotannolle ominaisilla huminoilla ja kaikuisilla kolahteluilla ja lähtee kehittymään verkkaisesti. Jostain särähtelee ilmeisesti vaimeaa radiolähetystä. Vähitellen esiin nousee polyrytmisiä kerroksia yksi kerrallaan äänimaisemaa kasvattaen.

Levylle nimen antanut kiehtova avauskappale tuo mieleen esimerkiksi Kaukolammen ja Purasen White Wall -televisiosarjaan luoman hienon, tummasointisen, ambienttisen ääniraidan, vaikkei sillä puolestaan selkeää rytmiikkaa juurikaan kuulla. Soundtrack prässättiiin myös vinyylille (Svart Records) ja oli kiistatta vuoden 2021 parhaita albumeita.

Kaksikon tuorein yhteistyö on viime vuonna lp:llä julkaistu Mister8-sarjan soundtrack (Svart), jolla on enemmänkin selkeää rytmiikkaa. Armomurhaaja-elokuvan soundtrackista (Svart Records, 2018) Kaukolampi ja Puranen palkittiin Jussilla.

Myös Inside the SPHERE -pitkäsoitolta kohoaa toisinaan mielleyhtymiä arvoituksellisen elokuvamusiikin äänimaisemaan. Kuitenkin siinä missä Kaukolammen aiemmissa tekemisissä on joskus kuultu melko useinkin kaikuja ohjaaja John Carpenterin rainoihinsa säveltämästä tunnelmoinnista, ovat ne tällä kertaa vaimeampia tai ainakin hienovaraisempia. On sellaisia silti havaittavissa heti levyn ensimmäisellä raidalla. Toisaalta, teos on sikäli rikas, että sen edetessä voi mielessä piipahtaa yhtä lailla vaikkapa Arvo Pärt tai Laibach. Vaikka raita kestää yli seitsemän minuuttia, kesto ei ole liikaa, päin vastoin: näin paljon sisällään pitävää kappaletta kuuntelisi mitä kernaimmin vielä pidempäänkin.

Polyrytmiikkaa kuullaan myös Inside the SPHERE -levyn toisella raidalla VCS3, joka alkaa arvoituksellisella, minimalistisella, naputtelulla ja pulputtelulla. VCS3 viittaa samannimiseen analogiseen syntetisaattoriin, jota kappaleella myös soitetaan. Kuvaan teosta muistiinpanoissani sanalla ”kaunista”; ilman sen kummempia tarkenteita.

Kokijansa läpi kappaleen kuljettava hypnoottinen naputtelu on kuin rummutusta tietoisuuden tuolle puolen vievästä, mielenkahleista vapauttavasta rituaalista. Sen yllä kulkee tasoissa ja limittäin teknoa, ambientia ja vaikka mitä. Jälleen kerran Kaukolammelle tavalliseen tapaan ilmaisussa säilyy minimalismi, mutta teos kehittyy ja kasvaa kuin vaivihkaa. Ilmaisu on huomattavan rikasta ja vangitsevaa. Kappaleessa tapahtuu lopulta paljon. Tämä toki pätee usein minimalistiseen ilmaisuun yleisemminkin. On hienovaraisia tasoja.

Silkkana taustamusiikkina sellainen saattaa esimerkiksi toimia tehokkaana apuna työskentelyyn keskittymisessä. Usein minimalistisesta(kin) – tai etenkin sellaisesta – ilmaisusta voi kuitenkin saada huomattavasti enemmän irti itse kuuntelemiseen uppoutuen. Näin paitsi ”puhtaasti” musiikillisessa, myös esimerkiksi emotionaalisessa tai filosofisessa mielessä. Joskus sen kummemmin vihkiytymätönkin kuuntelija saattaa pysähtyä pohtimaan, missä suhteessa teoksessa on kyse erilaisista äänistä ja tauoista niiden väillä, kuinka paljon taas siitä mitä ne synnyttävät hänen mielessään, missä kokonaisuus yhtyy esimerkiksi kokemuksiin, sen hetkiseen mielenmaisemaan, tunnetilaan, vireystasoon tai mielikuvituksen lentämiseen. Minimalismi onkin usein näennäistä pintaa, puhuttiinpa sitten mistä taidemuodosta tahansa. Teos rakentuu vuorovaikutuksessa kokijansa kanssa ja on aina hieman erilainen.

Tätä Kaukolampi osaa hyödyntää kerroksellisissa, hienovaraisissa sävellyksissään taitavasti. Esimerkiksi VCS3 kuljettaa keskittynyttä kuuntelijaansa kuin varkain. Se johdattelee tätä yhä syvemmälle vuorovaikutuksessa syntyvään maailmaan. Myös yli 8,5-minuuttista VCS3:a kuuntelisi pidempäänkin.

Edelliseen kappaleen pulputuksesta rauhoitutaan a-puolen viimeisen raidan seesteiseen, utuiseen tunnelmointiin, joka pitää sisällään vähemmän vetävää huminaa ja pitkiä viiltoja ilman rytmiikkaa. Kaukolampi suo kuuntelijalle tilaa antaa mielikuvien viedä mukanaan. Ajatella. Toki Kaukolampi myös ohjaa kuuntelijan kokemusta; itselläni jo kappaleen nimi /nɒˈstaldʒə/ johdattaa mietteet oitis Andrei Tarkovskin elokuvaan Nostalgia (1984). Tulin vilkaisseeksi muutama vuosi sitten Timo Kaukolammen tummasävyisestä Station to Station to Station -levystä kirjoittamaani arvostelua, ja huomasin, että olin Tarkovskin siinäkin maininnut. Elokuvallisuus seuraa Kaukolammen ilmaisua, vaikkei varsinaisesta niin sanotusta soundtrackista kyse olisikaan.

Inside the SPHERE näyttäytyy varsin harkittuna kokonaisuutena. Levyn kannet ja vaaleanpunainen liitepaperi toimivat musiikin kanssa. Liitteen toisen puolen keskelle on asemoitu pienehkö mustavalkoinen ja -taustainen Vilhelm Sjöströmin ottama valokuva, jossa rikotaan neljäs seinä. Kaukolampi näyttää tuijottavan kaksien päällekkäisten lasiensa takaa (itse silmiä ei tosin näy) katsojaa kuin arvoituksellinen hahmo tieteiselokuvasta. Valo laskeutuu ylhäältä. Kaukolammesta näkyvät vain kasvot, mutta hän tuntuu olevan kurottautumassa mustasta suorakulmiosta, kuin toisesta ulottuvuudesta, kuuntelijan todellisuuteen.

* *

Jos a-puoli päättyy seesteisiin tunnelmiin, on myös niin sanotun persposken aloittavaa raitaa Ee-Nni_Aa_Ssa kuunnellessa ensimmäinen mielen pyrkivä sana juuri ”seesteisyys”. Kappale alkaa vuoroin toisessa, vuoroin toisessa kaiuttimessa voimistuvilla päällekkäisillä, eteerisen tunnelmallisilla ja rauhoittavilla hyräilyillä. Vähitellen kuvaan hiipii erilaisia kerroksia, lisää hyräilyä, moninaisia tunnelmia luovia syntetisaattoreita, viulua… Ee-Nni_Aa_Ssa:n seesteisyys ei ole särötön. Siinä on melankoliaa, mutta taustalta kohoaa jotain arvoituksellista, pahaenteistä, joka voimistuu vähitellen mahtipontiseksi uhkan tunnuksi. Mikä/mitä astuu seesteiseen maailmaan? Erilaiset mielenmaisemat elävät pitkään päällekkäin. Levottomuus kasvaa. Hyräilyt syrjäytyvät vähitellen. Loppupuolella kaunis laulu palaa vielä hetkeksi.

Ee-Nni_Aa_Ssa:ssa Kaukolampi rakentaa tunnelmaa jälleen kaikessa rauhassa: yli 9,5-minuuttinen raita on levyn pisin. Kappale pitää lumoutuneen kuuntelijan otteessaan loppuun saakka ja vielä sen jälkeenkin miettimässä, mitä juuri tapahtui. Paljon.

The MASK of Sanity -kappale nousee Ee-Nni_Aa_Ssa:an tuhkista ja kurottautuu hiipimään niistä eteenpäin. Teos kasvaa kiehtovan arvoituksellisten, levottomien polyrytmisten pulputtelujen ja rauhoittavien, utuisten ujellusten ristiriidaksi, jossa syntetisaattorit ja akustiset soittimet tuntuvat kilpailevan samasta tilasta. The MASK of Sanityn äänimaailma on lopulta enemmän täynnä kuin millään muulla levyn kappaleista.

Jos levottomuus jää The MASK of Sanityssä niskan päälle, mennään levyn päättävässä kappaleessa Chrystal DESERT tietyssä mielessä syvemmälle. Myös se alkaa arvoituksellisilla huminoilla ja kolahteluilla. Jostain kohoaa sykkimään minimalistista rytmiikkaa. White Wall -ääniraita käy jälleen mielessä. Kaukolampi tekee pienillä eleillä ja vähittäisellä äänimaiseman kehittelyllä paljon, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Iänikuinen klisee pitää paikkansa: vähemmän on enemmän. Jotain tapahtuu koko ajan, eikä kuuntelija aina tiedä, tahtoisiko tietää enemmän. Vai tapahtuuko? Outo uhkan (vainoharhan?!) tuntu kehittyy vähitellen, kiristyy ympärillä kuin hitaasti saalistaan puristava käärme. Liikkua ei voi.

Valtavirtamusiikin kuluttaja saattaisi odottaa kappaleen loppuun jonkinlaista kliimaksia, mutta Kaukolammen tekemisissä sellaisia ei juurikaan tarjota. Hyvä niin. On kysymyksiä, jotka jäävät avoimiksi. Tajunnan alle? Kaukolammen teokset kuitenkin yleensä elävät, kasvavat ja onnistuvat pitämään kuuntelijan otteessaan. Niin myös Chrystal DESERT. Kappale on luonteva päätös Inside the SPHERE -kokonaisteokselle ja näyttäytyy sen synteesinä.

* *

Inside the SPHERE imaisee kuuntelijan maailmaansa. Se on hienovarainen, koherentti kokonaisuus, jossa kaikki tuntuu olevan erityisen tarkkaan harkittua. Kaukolampi itse on säveltänyt, sovittanut ja äänittänyt. Mukana on ollut melkoinen joukko vierailijoita kuten laulajia sekä jousi- ja puhallinsoittajia. He ovat saaneet yllättävänkin suuren osan Inside the SPHERE -kokonaisuudessa. Myös levyn saundit on onnistuttu ruuvaamaan kohdalleen viimeisen päälle toimivasti. Miksaus on Kaukolammen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Abdissa Assefan työtä. Immersiivisen teoksen lopputuloksesta onkin syytä jakaa vuolaasti kiitosta myös hänelle.

Inside the SPHERE jaksaa kiehtoa, eikä vähiten siksi, että se onnistuu antamaan kuuntelijalleen yhä uusia impulsseja kappaleesta ja kuuntelukerrasta toiseen. Pitkäsoitosta löytää alati uutta kuten kerroksia, yksityiskohtia, mielleyhtymiä, tai näiden yhdessä ja erikseen herättämiä tunteita. Inside the SPHERE on yksi onnistuneimmista kokonaisuuksista, joita Kaukolampi on ollut pitkällä urallaan tekemässä. Tämä ei ole aivan vähän sanottu.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua