Ruotsalainen Horseface tarjoaa toistoon ja polyrytmiikkaan luottavaa musiikkia suomen kielellä

13.05.2022

Horseface: Ellen Dahlgren, Hanna Kangassalo, Robert Tenevall ja Erik Selim Lundkvist. Kuva: Joteskii Groteskii

LEVYT | Horsefacen elektronisia ja perinteisiä soittimia yhdistävällä uutuudella vaaputaan tummasävyisissä, haikeissa ja usein häiriintyneissäkin tunnelmissa.

”Levyn tarttuvimmat kappaleet jäävät soimaan päähän sitkeästi kuin jäätelöauton kutsumelodia.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Horseface: Sanakirjan takana

  • Kopotikop / Joteskii groteskii / Sing a Song Fighter, 2022.
  • Kuuntele: Spotify
Jos ajatellaan, minkä verran Suomessa on tehty ruotsinkielistä musiikkia, lienee läntisessä naapurimaassamme julkaistu paljon vähemmän sen suurimmalla vähemmistökielellä eli suomeksi esitettyä musiikkia. Horseface Uumajasta on kuitenkin iskenyt kuokkaa tähän suohon jo vuodesta 2013.

Laulusolisti, viulisti ja sanoittaja Hanna Kangassalon vanhemmat ovat ruotsinsuomalaisia, joten hän hallitsee kielen. Yhtyeessä vaikuttavat hänen lisäkseen Ellen Dahlgren (basso), Erik Selim Lundkvist (rummut) ja Robert Tenevall (kitara, syntetisaattorit). Ryhmän jäsenillä on aiempaakin musiikkitaustaa kaupunkinsa skenessä. Heitä on vaikuttanut sellaisissa yhtyeissä kuin Bombettes ja Totalt Jävla Mörker.

Nyt julkaistu Sanakirjan takana (Kopotikop / Joteskii groteskii / Sing a Song Fighter, 2022) on Horsefacen toinen pitkä muoville kaiverrettu levy. Lisäksi takana on kaksi vain c-kasetilla ja digitaalisesti julkaistua levyä sekä yksi seitsemäntuumainen vinyylisingle.

Ennen kuin Sanakirjan takana päätyy levylautaselle, huomio kiinnittyy väistämättä sen kansiin. Ne ovat uusiokäyttöä, eli kertaalleen joskus aiemmin samaan tarkoitukseen painettuja ja sitten nurin päin Horsefacen kansitaidetta varten käännettyjä. Sisäpuolella on siis joskus aiemmin julkaistun levyn kannet. Pienet repeämät kansien reunoissa kuuluvat asiaan: ne ovat kierrätysprosessissa syntyneitä. Kansitaiteen takana on tamperelainen kuvataiteilija Arsi Keva.

kansi2

kansi sisa2

Sanakirjan takana -levyn kannet ovat kierrätystavaraa. Arvostelussa kuunnellun yksilön kannet näyttävät sisäpuolelta tältä (kuva alla). Kuva: Aino-Kaisa Koistinen

Kun levysoittimen neula sitten laskeutuu kyntämään uraa, paljastuu Sanakirjan takana kiehtovan omaperäiseksi, hieman kokeelliseksikin sekoitukseksi, jolle ei oikein keksi ilmeisiä vertailukohtia. Vaikutteita on ammennettu monenlaisista lähteistä, niinkin erilaisista lajityypeistä kuin dubista ja vanhasta pelimusiikista. Paikoin käy myös mielessä, että Horseface kävisi elokuvamusiikiksi.

Levyn avaava Lasimiekka-kappale herättelee lumoavaa ensivaikutelmaa pulputellessaan viuluin väritettynä kuin panottomuudessa ikään. Levyn tummasävyisten, haikeiden tai usein hieman häiriintyneiden kappaleiden pohja on elektroninen. Sen päällä kuullaan mainitun viulun lisäksi muitakin ”perinteisempiä” instrumentteja, kuten sähkökitaraa, bassoa ja lyömäsoittimia. Rytmiikalla, toistolla ja kerroksellisuudella pelataan paljon.

Yhtye itse nostaa musiikkinsa kuvauksissa esille polyrytmiikan, mikä toki on läsnä, mutta ei vie kuuntelijan koko huomiota. Sama pätee toistoon. Sitä on, mutta kappaleissa riittää myös kuuntelijaa kiehtovaa hienovaraista kehittymistä sekä yksityiskohtia, joita huomaa kuuntelukertojen myötä lisää.

Albumin toinen siivu Nakutus naputtelee sekin muhevan basson tukemana sanoituksen mukaisesti: ”vakuuttava nakutus” – ei tästä voi eri mieltä olla. Kun kappale loppuu, huomaa toivoneensa, että se olisi jatkunut vielä.

Levyn kymmenestä kappaleesta kaksi on välisoitonomaisia instrumentaaleja, muissa on suomenkieliset sanat. Laulu on pinnassa silloin, kun sitä käytetään, mutta soi kuitenkin instrumenttina muiden joukossa, eikä fraseerauksen hivenen naivistinen ote purista kuuntelijan hermoja ärsyttävyyteen asti.

Kaasu ja lemu -kappaleen oudon vinksahtanut houre-dub keinahtelee kuin päihtynyt keikkunukke, joka ei ikinä jää pystyyn, vaan vaappuu ikuisesti hitaasti puolelta toiselle loputtomassa surrealistisessa painajaisessa. Laulajakin toistelee auringonpistoksen saaneen harhaisen laskuhumalaisen venyttelevällä jumituksella: ”liityt kaasuun ja lemuun / kaasuun”.

Tunnelma ei kevene, vaan jatkuu täydellisesti perään sopivalla vainoharhaisella puhallinmusiikkipalalla Uusi aika, joka on levyn ensimmäinen instrumentaali. Uskaltaisin antaa levylle itse kokeilemattakin suosituksen, taikka pikemminkin varoituksen: ”Ei krapulassa tai muuten haavoittuvassa mielentilassa kuunneltavaksi.” Tämä ei tietenkään ole moite.

B-puoli on hieman hajanaisempi, ja sen ensimmäisissä siivuissa Kuljen kuljen ja Elämäni naiset käy toisto aavistuksen puuduttamaan. Levyn toinen instrumentaali, minimalistisen arvoituksellinen Sanakirja – ja etenkin sitä seuraava tunnelmallinen, haikea, kuulaiden kitaroiden koristelema nimikappale Sanakirjan takana – palauttaa kuuntelijan mielenkiinnon.

Levyn päättää unenomainen Surkee marionetti, joka vaappuu romuluisen nyrjähtelevästi raahustavana valssina. Kangassalon niukka sanoitus yhdistettynä musiikilliseen toistoon on omiaan ruokkimaan kuuntelijan mielikuvitusta:

”Sä oot surkee marionetti
jonka langat riepottaa

…sun sivuilla
kun sä koetat tanssia
sä koetat tanssia
sä koetat”

B-puolen alun pienestä notkahduksesta huolimatta Sanakirjan takana jaksaa pitää kuuntelijan otteessaan. Levyn tarttuvimmat kappaleet jäävät soimaan päähän sitkeästi kuin jäätelöauton kutsumelodia. Kun tuotantopuolikin on kunnossa, tulee levyn äärellä varmasti viihdyttyä vastakin.

Tiettävästi yhtye on myös tulossa muutaman vuoden tauon jälkeen esiintymään Suomeenkin. Sinne!

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua