Rodeosta studioon – Tampereen Hot Heros tekee väkevää jazzia, mutta levyn teema jää hieman hämäräksi

Saksofonisti Sami Sippolan, basisti Ville Rauhalan ja rumpali Janne Tuomen muodostama Hot Heros jatkaa hurjaa luomistahtiaan. Viime syksynä ilmestyi yhtyeen toinen albumi Folkjazz From Finland, alkuvuodesta saatiin räppäri-vokalisti Hannibal Starkin kanssa tehty Tässä ja nyt ja kesäkuun alussa oli vuorossa Days After the Rodeo.

Työteliäisyys ei tietenkään tule yllätyksenä tamperelaista klubimusiikkielämää vähänkään seuranneille. Näitä miehiä kun nähdään esiintymislavoilla mitä moninaisemmissa yhteyksissä rockista freejazziin.

Folkjazz from Finland oli yhtyeeltä onnistunut veto. Kansanmusiikkivaikutteiset sävellykset antoivat albumille lujat puitteet, joiden ansiosta kokonaisuutta oli helppo lähestyä. Emma-ehdokkuus oli suorituksen jälkeen ansaittu.

Uudelle levylle on valittu väljä länkkäriteema, joka ei kuitenkaan hahmotu yhtä vaivattomasti kuin Folkjazzilla. Tässä tapauksessa musiikki ei tunnu aina vastaavan kannen ja kappaleiden nimien luomia odotuksia.

Kun kannessa on kuva rodeosta, jazzin harrastajien mieleen tulee helposti Sonny Rollinsin maineikas levy Way Out West vuodelta 1957. Albumilla Rollins tulkitsee täysin pokkana ja tyhjiin pusertaen muun muassa sellaiset vähemmän syvälliset elokuvasävelmät kuin I’m An Old Cowhand ja Wagon Wheels. Kansikuvassa Rollins poseeraa preeriamaisemissa pistoolikotelo vyötäisillään. Hot Herosin suhde lännenteemaan on paljon Rollinsia abstraktimpi.

Soitto on edelleen taattua Hot Herosia eli voimallista jazzia, joka aina välillä liukuu freen puolelle. Useimmiten äänimaisemaa hallitsee Sippolan roteva tenori, mutta myös Rauhalalle ja Tuomelle jää yllin kyllin tilaa.

Sävellyksistä kaksi, Nogalez ja Coyote Chasing Deer, on merkitty koko trion nimiin. Rauhala on säveltänyt neljä ja Sippola kaksi kappaletta.

Mainittu Nogalez on kiinnostava siksi, että nimi viitannee Charles Mingusin syntymäkaupunkiin Nogalesiin, joka sijaitsee Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla – tämäkin sopisi länkkäriteemaan. Mingusin henkeä on myös musiikissa, joka lähtee liikkeelle Rauhalan rämähtävällä bassotäräyksellä ja jatkuu jykevän walking bassin merkeissä.

Jazzin suurmies Mingus ei ollut ns. helppo ihminen, ja hänen musiikissaan on usein hyökkäävä ja itsepintainen sävy. Rauhala ja kumppanit ovat Mingusinsa opiskelleet.

Toinen suosikkini albumilla on Rauhalan säveltämä nimikappale Days After the Rodeo. Se on moderni ”balladi”, jonka aikana Sippola ehtii tutkia aihetta perusteellisesti. Saksofonin kaikki rekisterit ovat taidokkaassa käytössä ja intensiteetti kestää. Assosiaatioita syntyy moneenkin suuntaan, mutta itseäni yllätti eniten, että välillä mieleen tuli nuoren Jan Garbarekin vahvatunnelmainen soitto.

Paras biisinnimi on tällä kertaa Devotion …And Other Things. Näen siinä hyvää tamperelaista jazzhuumoria! Sekin on mainittava, että kappaleessa Tuomi käsittelee rytmiä erittäin maukkaasti.

Erik Ahonen