Kuvat: Räjä Records
LEVYT | Jytätrion seikkailu psykedelian, brittipopin, huiluprogen ja rockin keitoksessa toimii hämmentävän hyvin yhteen.
”Millaiseen maailmaan hipit ovat kasvaneet?”
Jyväskylä-perustainen Räjäyttäjät on neljäntoista vuoden urallaan kurotellut moneen suuntaan psykedeliasta elektroniseen ilmaisuun jytärockin ollessa kuitenkin se keskeisin linja. Rumpali Alex Reedin, basisti Mikko Siltasen ja kitaristi Jukka Nousiaisen voimakolmikko on vuosien saatossa jalostunut entistä sulavammaksi kolmen erilaisen lauluntekijän ja laulajan yksiköksi, jossa erilaiset vaikutteet lyövät kättä yhteen kiehtovasti.
Tuore tupla-LP-mittainen The Psychedelic Grey Bag (Räjä, 2025) tarjoilee niin leijuvaa psykedeelistä folkia, huiluprogea, suoraviivaista rockia kuin Reedin brittipop-venkoilua. Kuuden vuoden aikana eri studioissa ja treenikämpillä nauhoitellun kokonaisuuden on hitsannut kasaan Pekka Tuomi Luhangan Mäyrästudiolla.
Huuruisesti leijaileva avausraita The Psychedelic Grey Bag polveilee ja näppäilee itämaisen savuisesti kuin hippiherännyt The Beatles. Vaikka kerrossa on toimivaa kaikuista koukkua, on biisi ennemminkin tunnelmallisesti jatsahtava maalailu, jota tanssitaan silmät kiinni vihreässä savussa huojuen.
Suoraviivaiseen ja ärhäkkäämpään jytään rakentava Alusta taittaa hienosti maalaavaan kaareen. ”Kuka ohjaa alusta”, kysytään, kun syöksy taas alkaa. Soundipalikassa soi hienosti samantapainen psykedeelinen huurupilvi kuin avausraidassa, vaikka kone jyskyttää ihan eri vaihteella.
Brittish Aisles on jälleen yksi Reedin veikeistä, brittiläisvaikutteisista popralleista. Reedin laulusta löytyy hiljalleen aiempaa enemmän myös suomenkielisiä osuuksia, mikä tuo jännän sävynsä palettiin. Räjäyttäjien brittipuolesta saisi ihan oman bändinsä, mutta viimeistään tässä kohtaa uraansa yhtye onnistuu polveiluistaan huolimatta nitomaan erilaisia kappaleitaan toimivasti saman sateenvarjon alle. Ytimekäs sillisalaatti.
Siltasen laulaman nostalgiarokin Pilsneripusun suoraviivainen jytä on kepeässä kaahauksessaan hillittömän tarttuva. ”Pilsneripusu, uu beibi beibi beibi, me vaihdettiin…” Ihanaa nousuhumalan kiimaa! Kun kerran on päästy jytään kiinni, niin murea Joka hetki jossain nappaa mukaan vielä kapakkipianon ja rutisevan kitarasärön. ”Joka hetki jossain aurinko nousee”. Taustaköörin stemmat vielä niin vot!
Four Humours keventää jälleen Reedin poppien pariin, mutta yhdistelee nytkiviä käännöksiä tekevään pohjaan komeasti leijailevaa maalailua. Henget puhuu surisee leveällä särösiveltimellä ja Siltasen laululla samankaltaista klassisen rockin Vesimiehen aikaa, jolla yhtye loisti vuoden 2019 III-albumillaan. Meuhkaava Shitstorm spurttaa punkin päällekäyvyydellä jälleen uuden tulokulman kokonaisuuteen. Hitikäs kakkamyrsky pysyy vatkauksestaan ja turpiinvedostaan huolimatta hienosti bändin hanskassa, kuuden minuutin kestostaankin huolimatta.
* *
Tuplan toinen puoli aloitetaan samalla teemalla kuin ensimmäinen, tällä kertaa suomeksi. Psykedeelinen harmaa aloittaa mukavan raukeasti Reedin suomenkielisten arkisten pohdintojen särähtäessä aksentillaan todella sympaattisesti. Harmaa aamu sarastaa ensin komealla kaarella, sitten selkärangan suoristavalla julistuksella. ”Tämä kuvio on psykedeelinen harmaa, se on karmaa!”
Herkullisesti jytäävä Rock n’ Roll Levyjä pistää punttiin vibaa, Gullible ja Old Babies kääntävät sivun jälleen Reedin rallien pariin. Ensin mainittu nappaa mukaansa suoraviivaisella otteellaan, jälkimmäinen huuruilee enemmän ja jää hiukan irralliseksi. Kerran jo päättyvän kappaleen loppu runtuaa toki ihan mukavasti.
Maailmanrauhaa vetkuttaa ja heruttaa herkullisesti. Ikänäkölasit ja Marko Haavistolle kumartava ”maha vaanii kauluspaidan alla” ovat korvanneet pilli-Jamekset, mutta Tullia ja Tabulaa voi edelleen soittaa. Millaiseen maailmaan hipit ovat kasvaneet? Poikkihuiluväliosa toimii yllättävänkin hyvin ennen eeppisiä aaltoja purjehtivaa loppumaalailua.
Räjäportti jatkaa siitä mihin edellisen huuruileva jurnuttelu jäi ja ulottaa liki yhdeksän minuutin kestoon psykedeelisesti väreilevällä matkallaan ulottuvuuksien välisillä väylillä. ”Keijukaiset laulavat kun Räjäportti aukeaa.” Reedin englanninkielisellä laululla alkava päätösraita Karvanlähtöaika kasvaa raukeasta meditoinnista hypnoottiseen yhteislauluun, jossa keväällä tippuu karvaa.
Räjäyttäjät vaeltaa levyllään monilla erilaisillakin poluilla, mutta on silti riittävästi kiinni linjassa, jossa klassinen rock, psykedelia, jytä ja brittiläiset mausteet kohtaavat. Suuri kysymys on tietysti, että mitä siellä harmaassa repussa on sisällä?
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sur-rurin Ville Vuorenmaa sooloilee – arviossa Päivä jolloin minusta tuli tipu
LEVYT | Ville Vuorenmaan soololevy on särössäänkin aika hempeä kokonaisuus. Nelikko onnistuu luomaan aika pienillä elementeillä pienesti hypnoottisen pelinavauksen.
Pianisti Aleksei Zaitsevin ensimmäisellä sooloalbumilla kuullaan latautuneita tulkintoja ja mietittyjä yksityiskohtia
LEVYT | Alba Recordsin julkaiseman From the Street -albumin ohjelma koostuu suomalaispianistille läheisistä ja rakkaista teoksista.
Neljäs paalujuntta toden sanoo – arviossa Joni Ekman & Koiran XL4
LEVYT | Joni Ekman koirineen on neljättä kertaa täyspitkän kimpussa ja vinyylin mainostarra lupaa 100 prosenttia energiaa ja älykkyysosamääräksi puhdasta nollaa.
Luonnonsuojelua ja kansanmusiikkia samassa paketissa – arviossa pakahduttava Nouse luonto -albumi
LEVYT | Nouse luonto – lauluja monimuotoisuudesta tuo suomalaisen kansanmusiikin kovimmat nimet yhteen. Samalla esitetään ylistyslaulu olevaiselle.