Pekko Käppi & K:H:H:L luo nahkaansa kuudennella levyllään – arviossa Oli kerran ryytimaassa

Kuva: Svart Records

Pekko Käppi & K:H:H:L luo nahkansa kuudennella levyllään Oli kerran ryytimaassa… (Svart Records, 2025). Edellisestä Credo-levystä (2023) asti mukana ollut Mauritius-lähtöinen rumpali ja laulaja Gilbert Kuppusami on ollut nyt alusta asti mukana luomisprosessissa isommalla roolilla ja tuo soittoon oman, monessa liemessä keitetyn itsevarmuutensa. Käppi on jouhikkonsa ja laulunsa kautta edelleen nelikon liideri. Säveltäjä-sanoittaja Tommi Laineen täyttää kitarariffeillä ja laululla oman kaistansa Nuutti Vapaavuoren basson ohjatessa pohjavirtaa oikeaan suuntaan.

”Eräänlainen etnopoeettinen runokokoelma ihmiskunnan ryytimaassa”, kuten levyn saatteessa asiaa tiivistetään, peilaa ihmiskunnan historiaa ja rituaaleja aina menneiden vuosisatojen noitvainoista nykypäivän koulutuksen alasajamisiin ja kirjaverojen nostamisiin.

Onko ympyrä sulkeutumassa? Jääkö ihmiskunnasta jälkeen muuta kuin kaunis ajatus?

* *

Tähän tematiikkaan tempaa sisäänsä ensimmäisenä hypnoottisesti huohottava ja riisutusti kieliä viilaileva Ole huoleti, jossa Käpin laulupohdiskelu lupaa, että voi olla huoleti vaikkei aamulla heräisikään. Varpaillaan pysyttelevä kappale tarjoaa lopussa pientä särön pilkahdusta ja joikua, muttei missään kohtaa luovu pohjauomaa auraavasta pelkistetystä junnailustaan.

Henki puhuu lisää vauhtia muutaman pykälän ja siirtää laulua usvaisemman efektin taa. Kuppusamin lyömien polveilevuus tuo kivasti väriä palettiin.

Kiihdytys jatkuu Mustalla ruunalla, jossa soiton hypnoottinen viipyilevyys ja hillitty leijailevuus kohtaavat maukkaasti päällekäyvän ja rujon riffittelyn. K:H:H:L luo kappaleiden sisällä nahkaansa jatkuvasti ja kasvattaa pintakerrosta pintakerroksen päälle hallituilla liikkeillä. Kepeällä tanssijalalla pyörivä väliosa tuo jykeväksi kasvavaan splatterkuvastoiseen protoheavyloitsuun toimivaa vastapainoa.

Kaksi kynttilää palaa vaaniskelevampaan ja hiippailevampaan tunnelmaan, mutta yhtyeelle ominaisen karheasti kuiskaillen. Nelikon soittamat loitsut kuulostavat samaan aikaan ajattomilta ja tuoreen kiinnostavilta

Kepeän sielukas afropop Touni Minui on kuin eri bändin nuoliviinestä. Kuppusami laulaa veikeästi svengaavan ja kepeästi hengittävän tanssipyörteen äärellä kreoliksi ihmissudesta ja siltä suojautumisesta Keskiyön alaston -muotoon suomentuvalla kappaleella ilman K:H:H:L-soundiin olennaisesti nivoutuvaa hypnoosia, kiihkoa tai riffiä.

* *

Oi dai, dai! painaa kaasun pohjaan ja lähtee tiukasti paahtamaan maailmanlopun piirileikkilaulua kultaisista hevosista, jotka saapuvat noutamaan. Jouhikko kohtaa Rolandin 808-rumpukoneen ja alla lymyävän ikuisen dronen. Herkullisesti bassolla nytkyttelevä Annetaan vettä nousee komeaan kaareen ja Luusuu messuaa nuotioloitsun äärellä pienesti väristen ja hillityllä pyörteellä.

Lähes kahdeksan minuutin mittaan rukoustaan laskeva ja kasvattava Amen julistaa jykevällä iskulla ja kaiken sisäänsä imevällä säröpyörteellä sen verran väkevää luentaa että heikompaa alkaa hirvittää. Harvoin ovat musiikilliset rukoukset yhtä intensiivisiä ja päällekäyviä.

Päätöksenä soiva Kaunis ajatus rauhoittaa haikean jouhikkofolkin äärelle, nimensä mukaisen pienesti heleän tuokion äärelle. Levyn lopettava biisikaksikko loistaa kokonaisuudessa erityisen vahvasti.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua