LEVYT | Jotkut levyt iskevät päälle tarttuvilla hittibiiseillä, toiset viekoittelevammin lähestyen. Kalifornialaisen Taylor Vickin Wayfinder kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.
”Wayfinder on oiva albumi. Se ei ole vuoden jännittävimpiä uutuuksia, mutta kyllä tästä luotettavan ystävän saa, kun pysähtyy kuuntelemaan.”
Aloituskappaleen I Get High lopusta esimerkiksi löytyy ihastuttava ja yllättävä särökitaraosuus, joka valitettavasti jää tähän kertakokeiluun. Itse kuulisin mieluusti Taylor Vickin laulua vaikkapa My Bloody Valentine -tyylisen särökitarasoundin päällä – se oli ensimmäinen mielleyhtymä, joka minulle Vickin monikerroksisesta laulusta tulee. Mutta toimii tämä näinkin: akustinen kitara on Vickin perustyökalu, jonka seurana kappaleissa on onneksi jonkun verran vaihtelua, kuten jouset The Floor -kappaleessa.
”I wanna let it go (Did you see what day it is?)
Could I let it go? (Guess today’s not the day, is it?)”
Vickin teksteissä pyörii teemoina elämän vastoinkäymisiä, sydänsuruja, menetyksiä (”You’d say, ’Do you even try to remember the good times?’ / And I’d say, ’Only every night.’”). Not Today -kappaleen surumielisyys on varmasti tuttua monille isoja menetyksiä elämässään kokeneille.
Levyn ykkössingle That’s Life Honey on Vickin yritys kirjoittaa tragikomediaa, suhtautua kepeästi siihen, kun elämä menee penkin alle, kun ratkaisuihin tarvittaisiin rahaa, jota ei ole. Vickin teksteissä välkkyy kepeää ironiantajua.
”Swеar I wanted to
Practiced when I was alonеI found an excuse
I hate talking on the phone”
Wayfinder on oiva albumi. Se ei ole vuoden jännittävimpiä uutuuksia, mutta kyllä tästä luotettavan ystävän saa, kun pysähtyy kuuntelemaan. Kokonaisuus on varsin tasainen hyvässä ja pahassa, kummempia hutejakaan ei mukaan ole mahtunut. Lopulta levyltä nousee useampikin miellyttävä kappale, joihin palaa mielellään myöhemmin.
Usein alakuloisista aiheistaan huolimatta Wayfinder on miellyttävä, hyväntuulinen albumi. Sellaiselle on aina paikkansa.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sur-rurin Ville Vuorenmaa sooloilee – arviossa Päivä jolloin minusta tuli tipu
LEVYT | Ville Vuorenmaan soololevy on särössäänkin aika hempeä kokonaisuus. Nelikko onnistuu luomaan aika pienillä elementeillä pienesti hypnoottisen pelinavauksen.
Pianisti Aleksei Zaitsevin ensimmäisellä sooloalbumilla kuullaan latautuneita tulkintoja ja mietittyjä yksityiskohtia
LEVYT | Alba Recordsin julkaiseman From the Street -albumin ohjelma koostuu suomalaispianistille läheisistä ja rakkaista teoksista.
Neljäs paalujuntta toden sanoo – arviossa Joni Ekman & Koiran XL4
LEVYT | Joni Ekman koirineen on neljättä kertaa täyspitkän kimpussa ja vinyylin mainostarra lupaa 100 prosenttia energiaa ja älykkyysosamääräksi puhdasta nollaa.
Luonnonsuojelua ja kansanmusiikkia samassa paketissa – arviossa pakahduttava Nouse luonto -albumi
LEVYT | Nouse luonto – lauluja monimuotoisuudesta tuo suomalaisen kansanmusiikin kovimmat nimet yhteen. Samalla esitetään ylistyslaulu olevaiselle.