Lykantropin Tales To Be Told on tyylikäs ja verevä aikamatka menneeseen

Kuva: Svartna Film

Täyteläisen lämpimällä, folkpsykedeelisen vaeltelevalla 1970-lukuisella rockilla itseään ilmaiseva, Ruotsin Värmlannista ponnistava Lykantropi on julkaissut kolmannen albuminsa Tales To Be Told (Despotz, 2020). Törmäsin yhtyeen komeasti maalailevaan musiikkiin sattumalta musiikin suoratoistopalvelun suosituksista vasta muutama kuukausi takaperin ja olin heti myyty.

Okkultismiin, luontoon ja nimensä mukaisesti ihmissusien maailmaan kappaleillaan sukeltava yhtye luottaa kiivaan ilmavaan rock-ajoon, jossa nais- ja mieslaulu liidaavat sulavassa vuoropuhelussa ja jossa kepeästi jyrääviä soittimia maustetaan tarpeen mukaan  huiluilla ja melankoliaa maalataan energisyydestä huolimatta pehmeästi sivellen. Soiton lämmin haikeus tekee paketista kohtuullisen ajattoman, vaikka esikuvia Jethro Tullista Blue Öyster Cultin kautta The Mamas And The Papasiin on helppo nostaa esiin.

Levyllä on vain kahdeksan kappaletta mutta niiden pituudet vaihtelevat neljästä kuuteen ja puoleen minuuttiin, joten matkaa kyllä piisaa. Materiaali on tasaisen vahvaa. Erityisesti muiden yläpuolelle nousevia tai sivurooliin jääviä teoksia ei joukosta löydy. Mukava eroavaisuus muodostuu kahdesta ruotsinkielisistä tekstistä englanninkielisten seassa.

Levyn aloittava Coming Your Way raivaa tien komeasti kerroksellisen laulun ja poikkihuilun johtamana. Kitarat, basso ja rummut maalaavat pinnan alla jykevästi mutta enemmänkin progressiivisesti leijaillen ja energisesti syöksyen kuin ärhäkkäästi rockaten, vaikka terävyyttäkin piisaa. Savua, pitkää tukkaa, viiksiä, moottoripyöriä, hapsunahkaliiviä…

Levyn nimibiisi Tales to Be Told pistää niskan nytkimään. sukeltaen laukasta haikean maalaavaan melankoliaan ilman turhaa jarruttelua. Vaikka vauhtia on, luo Lykantropi soitossaan sen vastapainoksi harmonista kiireettömyyden tunnetta isolla kaihollaan ja täyteläisellä soundillaan. Siinä onkin yhtyeen tärkeinä ässäkortti. Soundi on herkullisen muheva mutta samalla ilmava. Kappaleen loppukliimaksi ja siitä laskeutuminen on erityisen hienosti toteutettu.

Mother of Envyssä huilun kuulaat kuviot lyövät kättä alapään notkean jyrän kanssa aiempaakin selkeämmillä vuoropareilla. Albumin ensimmäinen ruotsinkielinen kappale Kom ta mig ut rauhoittaa tahtia raukeamman pohdiskelun äärelle, liikahtaen eteenpäin kokonaisuuden koukukkaimmalla kitaramelodialla vasta minuutin alkufiilistelyn jälkeen. Mieslaululle annetaan etusija ensimmäisen kerran, mikä tuo pakettiin mukavasti varianssia. Rauhallisemmin ja kerroksittain rakentuva musiikkitorni onnistuu luomaan vauhdikkaampia raitoja mieleenpainuvamman polttomerkinnän muistiin, vaikka edelleen soundi on yhtyeen avain.

Spell on Me nytkähtää jälleen reippaammin, luoden mukavan verevää painetta kitarariffiensä ylle. Heleyttäkin onneksi löytyy. Axis of Margaret on yksi albumin parhaista yksittäisistä kappaleista. Kuulaan laulun ja kaihoisan melankolian vastapainona kuullaan mukavan teräviä ja polveilevia kitarakäännöksiä. Biisin ytimekkyys ja sulava ajo viehättää. Kertosäekin jää päähän.

Life on Hold nousee komeasti pohdiskelevista säkeistöistään ja osaa myös hengähtää ennen uutta kasvatusta. Silti ruotsinkieliset kappaleet ovat ne levyn pisimmät ja kerroksellisimmat vaellukset. Päätösraita Världen går vidare kasvaa Kom ta mig utin tapaan kaikessa rauhassa, vaellellen seesteisemmin.

Albumimuodossa on hyvä ratkaisu, että löytyy sekä suoraviivaisempaa ajoa että rauhallisempaa rakentamista. Kaiken kaikkiaan Lykantropi onnistuu alusta loppuun pitämään kiinni ytimestään eli liikkeestään ja säröutuisasta tunnelmastaan.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua