LEVYT | Lahtelaislähtöisen Luxury Toysin matka hyväntuulisesta rokkihaarasta kohti mielikuvituksen rajoja tekee yhtyeen kolmosalbumista sekavan paketin.
”Yhtye sinkoilee sen verran moneen suuntaan, että punainen lanka on hiukan hakusessa.”
Lahdesta lähtöisin oleva rockyhtye Luxury Toys on levittäytynyt sittemmin ympäri maailmaa, mikä on oletettavasti vaikuttanut yhtyeen kolmannen albumin tekoprosessiin. Yli kymmenen vuotta sitten Luxury Toys vakuutti silloisen hyväntuulisen rockhaaraisen poprockinsa koukulla sen verran vahvasti, että haastattelin yhtyettä Desibeli.netin sivuille. Vieläkö bändi koukuttaa ensijulkaisujensa tapaan?
Grasp (Ainoa Productions, 12.2.2021) on kokoelma kappaleita viidentoista vuoden ajalta. Vaikka musiikin tyylisuuntia, vaikutteita ja mausteita on albumilla oikeastaan jopa yli tarpeen, on keskiössä edelleen rock-haara. Yhtyeellä on asettaa soundinsa keulalle laulaja Lester Briscon voihkiva rock-shamanismi, joka ulottuu tarvittaessa moniin suuntiin. Ilman sen tuomaa leimaa albumi saattaisikin hukkua sillisalaattimaisuuteensa.
Mukavan raukeasti rullaava avausraita Fed Up kertoo siitä, kun ihmisillä tulee mitta täyteen. Reggae/ska-mausteista taustaa väritetään milloin lehmänkellolla, milloin puhaltimilla. Potkua ja rouheaa säröä piisaa, vaikka ollaan laid back. Stalkkaava View on aluksi jopa kaihoisa, vaikka murinasärö onkin mukana. Replacements-henkinen kepeä rock-humppa on melodiselta anniltaan ja mukaansa nappaavan koukkunsa osalta levyn parempaa a-ryhmää ja kasvaa teemansa mukaisesti hiukan tummempiin syövereihin.
Identiteettiä pohtiva Real Name sukeltaa tiukempaan haaraan. Kappale ammentaa bluesin mutaisista syövereistä ja tuo torvisektiolla lisäpintaa kappaleen jopa funkisti nytkyttävään Aerosmith-laukkaan. Five Missing sukeltaa rasismin vastaisen taistelun hankalaan suohon Dylan-folkisti akustisella toteutuksella ja Kinksiltä ammentavalla koukulla. Briscon kipakasti huohottavaa puhelaulua taustoittaa mainiosti Kristian Ollikkalan banjo.
Glorious Game on albumin komeimpia teoksia isosti hengittävine tilantuntuineen ja kiireettömine maalailuineen. Jann Wilden lauluduetointi on nappivalinta tuomaan vielä yhden lisäelementin kappaleen raukean psykedeeliseen vaelteluun, jossa Rhodes-piano ja foni värittävät maisemaa. Monen muun kappaleen kohdalla hämmästelin albumin psykedeelisen oloista kansitaidetta, mutta tähän se sopii.
If I Was Yours jyrää säröisästi Hellacoptersin jalanjäljillä, mikä kieltämättä sopii hyvin edellisten kappaleiden raukeamman annin jälkeen. Päällekäyvä turpiinvetomeininki toimii Luxury Toysille, vaikkei se ehkä ole yhtyeen tutuinta puolta. Hetkeksi yhtye hylkää tunnusomaisen hyväntuulisuutensa ja on jopa synkkä.
Sometimesin kasarihenkisen sähköinen maisema ja lattarijatsahtava poljento tuovat heti perään lautaselle jotain ihan muuta. Öinen haikeus ja neonvalojen ohikiitävä maisema vocoder-loppuineen kaikkineen ovat nekin ihan toimiva keitos Luxury Toysin käsittelyssä, mutta albumin yhtenäisyyden kannalta paketti alkaa olla melkoisen levällään. Yhtye sinkoilee sen verran moneen suuntaan, että punainen lanka on hiukan hakusessa. Yksittäisinä ralleina biisit pääosiltaan kyllä toimivat.
Jälleen akustisempi ja rauhallisempi Familiar Surprise on isokaarinen balladi, jossa isotukkaiset rokkihaarayhtyeet saavat uuden nahan. Vaikka sytkärin voi laittaa palamaan tai nykypäivän tapaan kännykän valon heilumaan, jää biisi valitettavasti levyn ohilipuvimmaksi hetkeksi.
Clear Sight, No Daylight on vauhdikasta riffirockia, jossa on ihan hyvää askelmaa ja toimivia, aika suoraviivaisia mausteita. Ehkä yhtyeen jopa kannattaisi tehdä tiukka albumillinen tiukasti jytkyttävää rockia, kun se tuntuu näin verevästi irtoavan.
Mutta ei, sitten sukelletaan jälleen pää edellä puskaan. Tansanialaisen Arnold Chiwalalan heimon perinteisen kansanlaulun Kowan rytmeistä ammentava päätösraita Grasp vie täysin eri maisemiin kuoroineen ja mantroineen. Hyvästä pyrkimyksestä huolimatta polyrytminen, hymyilevä intro ei oikein millään tahdo kohdata sen perään käynnistyvää progeilevaa rokkivaeltelua, vaikka sitä yritetään yhdistää avaruuslaukkaavaan lentoon.
Grasp pitää sisällään monta ihan komeaa kappaletta, mutta kokonaisuutena se on sekava eikä oikein lunasta kunnianhimoisempia ideoitaan. Osaamista toki on, mutta lopputuloksessa sohitaan hiukan liikaa.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
