Laura Veirs kokosi albumin puhelimelleen tallentamistaan muistiinpanoista ja demoista – arviossa Phone Orphans

Kuvat: Raven Marching Band

Kahdeksan vuoden aikaisista puhelimelle tallennetuista muistiinpanoista ja demoista koostettu Phone Orphans (Raven Marching Band, 2023) esittelee Oregonin Portlandissa vaikuttavan yhdysvaltalaisen folkmuusikon Laura Veirsin tutun riisuttua ja pelkistettyä, lämpimän tunteellista akustista näppäilyä.

Mutta siinä missä esimerkiksi vuoden 2010 July Flame -albumilla Veirsin pehmeää silittelyä taustoitti taitavasti sipaisun sinne ja mausteen tuonne lisäillyt bändi, on nämä puhelimesta kootut hahmotelmat nauhoitettu itsenäisesti omassa olohuoneessa ja viimeistelty albumille ilman lisäelementtejä tai turhia viilaamisia. Ei ole myöskään taustakuoroja tai jousikvartettia, vaan vain nainen ja hyvin eleettömästi soiva akustinen kitara. Eikä aina edes sitä. Up Is a Nice Place to Be soi pelkästään kaikuisen laulumelodian varassa.

Kuinka vahvaa materiaalia puhelimen orvot raakileet sitten ovat? Onko Veirs saanut muokattua timantteja hautomistaan ideoista? Omalla levy-yhtiöllään musiikkia kuulijoille tuova muusikko on ainakin saanut tunteen ja tulkinnan intiimin väreen iskostettua kappaleisiin. Tavanomaisen yläpuolelle nousevalla tunteella ja tunnelmalla, melodisilla koukuilla ja soiton hypnoottisuudella luotu mieleenpainuvuus on sitten se, millä levyn painoarvoa mitataan.

Creatures of a Day hyödyntää toimivasti akustisen näppäilyn kaikupohjaa, jonka sylissä Veirsin laulupohdiskelu on kotonaan. Intiimiys ja sielukkuus ovat kelvollisella tasolla, mutta mitään kovin poikkeuksellista kappaleessa ei ole. Pari astetta raukeammin hymyilevä If You Could Hold Someone nostaa peukun.

Singlenäkin kuultu, Scott-veljestä kertova Rocks of Time purskahtelee levottomammin ja pienen kohtalokkaasti. Tree Climberin aaltoileva haikeus voisi hyötyä viimeistellymmästä tuotannollisesta otteesta; siihen olisi voinut kasvattaa isompienkin aaltojen harjalle nousevaa jykevyyttä. Valittu toteutustapa luo omat rajoituksensa.

Up Is a Nice Place to Ben riisuminen pelkän laulun varaan on toisaalta hyvä ratkaisu, muttei saa silti ihokarvoja nousemaan intiimillä tunteellaan. The Archersin huohottava näppäily ja tummasyinen maisema luovat jälleen hienon yksittäisen tuokion, jossa Veirsin kokemus musiikin pienieleisestä kohtalokkuudesta kuuluu hyvällä tavalla.

Tiger Oceanin lyhyt instrumentaalinen välipala saa peräänsä Smoke Songin leppoisan haikean valoisuuden, Valentinen raukean keinahtelun ja Magnolia Spheren kuulaasti kaikuisan näppäilyn.

Swan Dive yhdistää hienosti kohtalokkuutta pienieleiseen tunnelmointiin, jossa ollaan tiukasti hetken päällä. Next One, Maybe pitää sisällään aineksia vajaata paria minuuttia pidempäänkin toteutukseen, mutta jää tällaisenaan välipalaksi. Sen perässä nimensä mukainen Piano Improv jää myös kuriositeetiksi – pianoa kyllä olisi voinut käyttää levyllä enemmänkin.

Raukean kantripoljentoinen Beautiful Dreams on kiva aikuisten tuutulaulu levyn päätteeksi. Valveillaolon maailma on liekeissä, mutta unet ovat kauniita.

Laura Veirsin 30-vuotinen kokemus lauluntekijänä kuuluu näiden syystä tai toisesta aiemmilta levytyksiltä sivuun jääneiden aihioiden äärellä. Osalle raakileista pelkistetty viimeistely sopii, osa olisi selkeästi kaivannut lisäelementtejä. Intiimi toteutus on paikoin oikein hyvä valinta ja kyllä Phone Orphansiltakin nousee, jos nyt ei ihan pieniä helmiä, niin ainakin kiinnostavaa materiaalia.

Ilkka Valpasvuo

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua