LEVYT | Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa.
”Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.”
ARVOSTELU
Joonas Ahonen & Kreeta-Maria Kentala: Beethoven – Sonatas for Piano and Violin no. 8, 4 and 9
- Alba Records, 2023.
”En ole koskaan kuullut tuollaista Beethovenia”, tuumasi kumppanini, kun Joonas Ahosen vuoden 1827 fortepianon ja Kreeta-Maria Kentalan barokkiviulun musisointi säesti arkista olemistamme. Ja kyllähän siinä kriitikon silitysrauta pysähtyi useasti. Oli keskityttävä kuunteluun. Tämänkö musiikin säveltäjä lumosi minut Sturm und Drang -vuosinani?
Beethovenia tarjotaan yleensä suurena neron säveltäjän tuotteena. Flyygeli on iso ja nuottikuvan analyysi vakava. Vuosien 1800 ja 1803 välillä sävelletyt kolme sonaattia (8, 4 ja 9) kuulostavat sen sijaan kovin hauskoilta. Wieniin vuosikymmen aiemmin saapunut nuori bonnilainen briljeeraa teoksissa omalla soittotaidollaan. Sen avulla hän oli lunastanut nopeasti paikkansa wieniläisessä seurapiirimaailmassa ja musiikkielämässä.
Teoksissa on läsnä täyteläinen wieniläisklassismi. Mozart ja Haydn vilahtavat mielessä monta kertaa. Yhtä usein musiikki leikkii jo uudenlaisen ilmaisun kanssa. Sanottavaa on ja kuuntelijat on kiehdottava taikapiiriin.
Kreutzer-sonaattinakin tunnettu sonaatti nro 9 A-duurissa on sävellyksistä pisin, lähes neljänkymmenen minuutin mittainen. Sen ensimmäinen osa Adagio sostenuto – Presto hengästyttää ja saa pidättelemään hengitystä. Kunpa näkisi Ahosen ja Kentalan soittamassa! Tässä ei kyllä kukaan säestä toista, vaan toisesta otetaan mittaa, kutsutaan hurmioon ja soittimista otetaan irti kaikki ilmaisuvoima, mikä niihin on kätketty.
* *
Uusi Beethoven-levytys pyyhkii totisesti pölyjä. Kreeta-Maria Kentalan kyseessä ollen ei ihmettele tulkinnan vapautta. Hän käyttää vanhan musiikin esitystraditioiden tuntemustaan myös ukko Beethovenin kanssa. Kentala ei ole pelännyt keskusteluttaa esityksissään kansanmusiikkeja ja nk. taidemusiikkia. Karheudet, töksähtelyt, odotukset ja sulavat melodialinjat mahtuvat samaan kiinnostavaan pakettiin.
Joonas Ahonen on mitä mainioin musisointikumppani. Kuulin häntä vastikään Hämeenlinnan Verkatehtaalla yhdessä viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Vaikka musiikin laji oli tuolloin aivan toinen, kuulen nyt fortepianon ääressä ahkeroivassa soittajassa samaa keskittynyttä kuuntelijaa ja äärimmäistä soittimensa taituria. Fortepianon ilmaisu on viety näissä Beethovenin sonaateissa soittimen äärirajoille. Uusi ja isompi soitin olikin jo tulossa.
Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa. Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.
Minna Lindgren on kirjoittanut levyn esittelyvihkoseen mielenkiintoisen aikakautta valottavan artikkelin ”Sonaatti muutoksessa”. Plussat siitä Alballe.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.
Levykatsaus: Laura Netzel, Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen, Esa Pietilä, Ville Matvejeff
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on ollut hengellistä kuoromusiikkia, jousikvartettoja, nykysävellyksiä sekä runojen, joikun ja äänitaiteen yhdistelmää.