Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen

Kuvat: Lauri Kurki

Minkki on ollut Minna Sihvosen soolotaiteilijanimi runoräp-sanaseppo Dxxxa D:n kanssa tehdyillä musiikillisilla matkoilla vuosien ajan. Sihvosen taipuisaa ääntä on kuultu jo aiemmin myös indiepopyhtye On Volcanon, folkpopyhtye Imaginary Friendin keulilla sekä melankolisesti leijailevaa rockia soittavissa ShamRainissä ja Vuoret-kitararockyhtyeessä.

Nykyään Minkki on myös viisihenkinen yhtye, jossa Sihvosen komeasti soiva laulu kohtaa Radiopuhelimista tutun Antti Annusen ja Sihvosen yhteisen musiikillisen näkemyksen. Oman lusikkansa soppaan pistävät myös monissa yhtyeissä meritoituneet Minna Kortepuro sekä soittajapariskunta Iitu ja Maako Härönen.

Jo vuoden 2022 Minkki-EP:llä oli kaikuja debyyttialbumille päätyneistä elementeistä: tummasti jurnuttavaa säröä ja 1980-lukuista kohtalokkuutta. Silloin lyömien lätsähdys nousi enemmän esille kuin uudella albumilla.

Nyt oon zen (Alakulttuuritalo / Panama-levyt, 2024) yhdistelee viehättävästi messevän leveästi soivaa tummaa särökaahausta, 1980-luvun soundimaailman glitteristä kimallusta ja ”kuolleita” rumpulätsähdyksiä suhteellisen ohuisiin harsoihin ja kepeisiin käänteisiin. Sihvosen laulu on kuin lämmin liekki kolhon maiseman keskellä leijailevan soiton aallonharjalla. Musiikin terävien ja pehmeiden osasten sulava juoksutus toimii.

* *

Rakkauden kasinon ärhäkästi värähtelevä ja energisesti laukkaava soittovirtaus aloittaa albumin musiikillisen matkan sopivan kipakasti. Taustalle ripustetun kitaravinguttelun ei anneta varastaa show’ta, vaan ytimessä säilyy tiukasti laukkaava progressiivisuus ja Sihvosen laulun heleän kaunis silittely. ”Voitan, voitan, voitan, pelin rakkauden”, lupaa Minkki, ja sen verran jämäkästi, että uskottava se on.

Vaikka ”Otan pataan niin kuin Shaolinin munkki” ei ihan tartu omaan korvaan kaikkein sulavimpana kielikuvana, on Musta vyö -kappaleessa mukavan tarttuvaa ”kepeää hötkyilyä” ja pari astetta edellistä lukua keveämmin keinuvaa junnausta. Pirteä perusilme ja toimiva melodiakoukku yhtyeen jykevän pohjan päällä toimii mukavasti.

C=merkki elämästä räiskähtelee jälleen tylymmin, mutta Sihvosen laululle sovitetaan laukan keskelle mainiosti tilaa. Pohdiskeleva melankolia ei kuitenkaan hylkää vauhdinpitoa ja pientä runtuakin sekoitetaan pakkaan. Lyömien mäiskähdykset loistavat 1980-lukuista avaruutta.

Kirjaston mietiskelevästi leijaileva ja pienen melankolisesti pohdiskeleva rakkauslaulu kirjallisuudelle ja kirjastoille hellii pehmeällä huhuilullaan ja silittävillä melodioillaan. Minkki osaa hiljentyä tyylikkäästi. Kappaleen intensiivisyys kietoo toimivasti sisäänsä.

* *

Valitsen rauhan nostaa jälleen leuan pystyyn ja lähtee hölkkäämään uhmakkaalla asenteella. Säkeistä ja laulusta löytyy mukavasti heleyttä tylyn pohjajuoksutuksen vastapainoksi. Katseen kuulaampi jurnutus ja väkevä nostatus aallonharjan pärskeisiin nostaa peukut, Peilin haaveilu kasvattaa patsastaan myrskynsilmässä hiukan seesteisemmin. Hypnoosiin-kappale tylyttää levyn päätökseen kolhon jurnutuksen ja kuulaan maalailun tanssilla. 

Pidän sekä Minkki-yhtyeen soundin tummasti jyräävästä säröleijailusta että Sihvosen laulusta sen hartioilla. Biisikynä ei Nyt oon zen -äänitteellä ole minun korvaani ihan niin terävä kuin toivoisi, mutta kokonaisuuden pohjakaava ja sovitukselliset ratkaisut viehättävät ja albumi tuntuu kasvavan ja kuorivan kappaleistaan lisää kiinnostavia piirteitä kuuntelu kuuntelulta.

Minkki kuulostaa toimivasti itseltään, mihin harva ensimmäisellä levyllään kykenee. Kaava on löytynyt, sen pohjalta on hyvä rakentaa.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua