Hepa Halme (vas.) ja Hannu Salama. Kuvat: Jori Grönroos
LEVYT | Kuunteletko äänikirjoja? Olisiko pieni vaihtelu tervetullutta? Sellaisen tarjoavat kirjailija Hannu Salama ja saksofonisti Hepa Halme. Heidän yhteistyönään on ilmestynyt musikaaliskirjallinen albumi Lähtöpassi tulevaan.
”Teksti tukee musiikkia ja musiikki tekstiä. Kokonaisuus on kuin ääniteatteria. Ennen kaikkea Salaman kaunis suomen kielen hallinta on suvereenia. Hänen vankkumaton luentansa tekee vaikutuksen; se vie Salaman mielenmaisemaan, eikä se haittaa, vaikka tällainen tavallinen kuulija välillä putoaisi kärryiltä.”
ARVOSTELU
Hannu Salama & Hepa Halme: Lähtöpassi tulevaan
- TUM Records, 2020
- Hannu Salama (tekstit ja lausunta), Hepa Halme (tenorisaksofoni, huilu, bassohuilu, lyömäsoittimet), Matti Riikonen (trumpetti, flyygelitorvi), Esa Onttonen (kitara, bassokitara), Arttu Tolonen (syntetisaattori, rumpukone, efektit), Pekko Käppi (jouhikko).
Lähtöpassi tulevaan (TUM Records, 2020) on jo toinen Hannu Salaman ja Hepa Halmeen yhteinen teos. Ensimmäinen, Auringonnousun tulosta helvetin kuuseen (2015) jo osoitti, miten Salaman lyyrinen teksti istuu värikkäisiin improvisaatiopohjaisiin sävellyksiin.
Hannu Salaman pitkä kirjailijaura on tuttu laajalle yleisölle. Lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereen Pispalassa varttunut Salama on imenyt vaikutteita monenlaisista lähteistä ja kirjoittanut vuosikymmenten saatossa useita teoksia, jotka osoittavat hänen olevan suomalaisen elämän taitava kuvaaja. Teokset ovat jo klassikkoja kotimaisen kirjallisuuden kartalla.
Lähtöpassi tulevaan tarjoaa ihastuttavaa tarinaa filosofisella otteella. Onko kyseessä Salaman proosamainen lyriikka vain lyyrinen proosa, jääköön kuulijan päätettäväksi.
Albumin teksteistä nimikappaletta lukuun ottamatta ovat aivan uusia. Ne Halme on poiminut Salaman käsikirjoituksista ja sovittanut omiin sävellyksiinsä.
Yli 13 minuutin nimikappaleessa, Lähtöpassi tulevaan, kulminoituu koko albumin hienous ja etenkin Salaman kaunokirjallisuus, joka on sukua Volter Kilven kirjoituksille.
Musiikki ja tajunnanvirtaviittauksin siivitetty, napakka lausunta rytmittävät toisiaan ihmeellisen tasapainoisesti. Salaman teksti tuntuu muodostuvan sieltä täältä napatuiksi poiminnoiksi, jotka hän on kutonut runollisiksi teoksiksi. Impromptu II -kappaleen alkuosan ve-alkuisten sanojen säe lähenee suorastaan Kalevala-poljentoa. Kieli leiskuu ylipäätään yhtä värikkäästi kuin vaikkapa tekstit suomalaisen kirjallisuuden isän, Aleksis Kiven tuotannossa.
Viittauksia tuttuihin elementteihin voi löytää yksittäisistä teksteistä. Minun tajuntaani iskivät esimerkiksi piikikkään tekstin Also sprach huskysafarientreprenant viittaukset brittilehdistön pari vuotta sitten antamaan nimitykseen Crapland (roskamaa) vähälumisesta Lapista. Samassa kappaleessa piikin saavat myös muu muassa Versacen muoti ja Rovaniemen markkinat. Salaman tuotantoa paremmin tuntevat voivat tehdä albumia kuunnellessaan löytöretkiä enemmänkin.
Salaman puhe on yksi instrumentti muiden joukossa. Hän saa tilaa kertoa tekstinsä, jossain vaiheessa yhtyeen innostuessa soittamaan myös lausunnan päälle, säkeiden sekaan. Toisinaan tauot lausunnassa täyttyvät yhtyeen kiihkeisiin väliosasuorituksiin.
On mielenkiintoista, miten helponkuuloisesti kaksi aivan erilaista taidemuotoa voivat lyödä kättä ja muodostaa tasapainoisen, tosin erikoisen jännittävän kokonaisuuden. Siinä missä musiikki on improvisaation tulosta, myös Salaman teksti vaikuttaa improvisoidulta, vaikka ei sitä ole. Varsinkin, kun tekstejä seuraa levyn kanteen painetusta kirjasta ja kokee ne selkeästi sanataiteen edustajana, ajattelee ensin, miten nämä kaksi kovin erilaista taidemuotoa kohtaavat toisensa. Hyvinhän siinä käy.
Teksti tukee musiikkia ja musiikki tekstiä. Kokonaisuus on kuin ääniteatteria. Ennen kaikkea Salaman kaunis suomen kielen hallinta on suvereenia. Hänen vankkumaton luentansa tekee vaikutuksen; se vie Salaman mielenmaisemaan, eikä se haittaa, vaikka tällainen tavallinen kuulija välillä putoaisi kärryiltä.
Myönnän, että heikkouteni on teksteissä, mutta tässä tapauksessa on vain kuunneltava uudestaan. Ja yritettävä ymmärtää. Pointti on kuitenkin siinä, että musiikki ja teksti kohtaavat ja ovat yhtä kuin musiikkia, musiikkia – tai kuin kirjallisuutta, kirjallisuutta.
Sekä Halmeen että Salaman levyn esittelytekstit valottavat nasevasti näiden kahden taiteilijan ajatuksia yhteistyön muodosta.
Hannu Salama luonnehtii runojaan: ”Monet näitten aikojen teksteistäni ovat alkunsa saaneet tavalla, josta karjalaissyntyinen pirkkalaiskirjailija Aladár Valmari saattaisi käyttää nimitystä ’Väliaikatakin povitaskusta’, mm. poimia sanomalehdestä umpimähkään 12–20 sanaa ja ainoastaan niitä mahdollisimman pitkään käytellen muodostaa kokonaisuus, jolla on nk. järjellinen sisältö.”
Halme toteaa: ”Käsillä on mahdollisuus astua suomen kielen mestarillisesti hallitsevan taiteilijan tajunnanvirtaan, jossa arkiset ilmaisut, assosiaatiot ja sanaleikit sekoittuvat erilaisiin historiallisiin ja poliittisiin viittauksiin luoden kaleidoskooppimaisesti muuntuvan kaksisuuntaisen aikaperspektiivin”.
Tämän luettuani tunsin olevani oikeilla jäljillä.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
