Kierrätystä jamaikalaisin keinoin – Juha Kansa & Etelän Tahdit antaa finnhitseille reggae-käsittelyn

Juha Kansa & Etelän Tahdit. Kuva: Petri Ihanus

Jamaikalaisesta musiikista tulee monelle suomalaiselle mieleen lähinnä Bob Marleylta näyttävä kannabishuuruinen ihmisoikeustaistelija. Eivätkä he täysin väärässä ole, mutta on asiassa paljon muutakin.

Jamaika irtautui Britanniasta vuonna 1962 ja kehitti itsenäistymisensä kärjeksi ska-musiikin, jonka juuret lepäsivät Kingstonin hotelleissa soitettavassa jazzissa, paikallisen puhallinkoulun uudelta mantereelta opetelluissa melodiakuluissa. Ska oli omintakeisella takapotkulla soitettua aikansa laulettua ja instrumentaalia R&B-musiikkia. 1980-luvulla Englannin skinheadit omivat skan, mutta se on toinen tarina.

Saarelaisilla ei ollut varaa omiin levysoittimiin, mistä kehittyi ulkotiloissa soiva tanssihallikulttuuri dancehall, joka oli vielä tässä vaiheessa eri asia kuin myöhempi 1980-luvun tyylilaji. Tanssihalli tarkoitti muutaman paikallisen sekatavaravähittäismyyjän ylläpitämiä levysoittimia, läjää kovaäänisiä sekä mikkimiestä eli MC:tä, joka tiedotti ajankohtaisista tapahtumista, myi tuotteita musiikin päälle höpöttäen ja vähätteli muita vähittäismyyjiä. Koska oltiin ulkoilmassa, bassoa piti tukevoittaa.

Saarella ei tunnettu tekijänoikeuksia, joten melodioita ja värssyjä varastettiin surutta. Kun jamaikalainen Kool Herc alkoi 1970-luvulla vastaavalla idealla soittaa levyjä New Yorkin Bronxissa, oli siemen räpin synnylle kylvetty.

Vuoden 1966 paikkeilla syntyi reggaen edeltäjä rocksteady, joka imi vaikutteita amerikkalaisesta doo-wop-musiikista. Doo-wopin aiheet olivat kaihoisassa rakkaudessa. Rytmillisesti rocksteady on niin lähellä reggaeta, että niitä voi olla vaikea erottaa toisistaan.

Jamaikalaista kansitaidetta.

1960-luvun lopulla Yhdysvaltain ja Englannin isoimmissa kaupungeissa nuoriso alkoi radikalisoitua ja muuttaa popmusiikin suuntaa. Jamaikalla näin tapahtui vasta seuraavan vuosikymmenen alussa. Syntyi kapinallinen ja tiedostava reggae, jonka isoimmaksi tähdeksi kasvoi 1970-luvun puolivälissä Bob Marley. Marleyn tähti ei syttynyt yhdessä yössä; hän oli ”opiskellut” skan ja rocksteadyn vaiheet ja näyttikin vielä 1960-luvulla varsin eri mieheltä kuin globaalin supertähteytensä vuosina.

Marleyn vaikutus musiikkiin oli järkälemäinen. Se näkyi muun muassa siinä, että tehokkain tapa markkinoida jamaikalaista musiikkia oli sijoittaa ”locksipää” albumin kanteen.

Rastafarismi on yksi reggaen tunnistettavimpia piirteitä, mutta kaikki hiuksensa lockseiksi kasvattavat muusikot eivät ole rastoja eikä kaikki reggae ole tiedostavaa rastamusiikkia. Kaikkein fanaattisimmat rastat tuomitsevat reggaen ”Babylon-systeemin” tuottamana humpuukina.

* *

Kun Marley kuoli vuonna 1981, käynnistyi reggaen kruununprinssin etsintä, joka on jatkunut tavalla tai toisella näihin päiviin asti, jopa meillä. Ainakin osa Jukka Pojan saamasta palautteesta heijastelee Marleyn äkisti katkennutta uraa. Ihmisoikeustaistelijan rooli on taakka, ja taakkaa kantavan on vaikea muuttaa suuntaa ilman, että fanit reagoivat.

Meillä reggaerytmiikkaa opittiin käyttään popmusiikissa humoristisena tai eksoottisena keinona 1970-luvulla. Mikko Alatalo sai reggae-tyylisestä kappaleestaan Saara hitin vuonna 1976. 1980-luvulla Pelle Miljoonan ja Top Ranking Eric and the Astronauts in Babylon -yhtyeen myötä reggae sulautui osaksi uuden aallon kapinaestetiikkaa.

Varsinainen suomireggae syntyi vuosituhannen vaihteessa Soul Captain Bandin suosion myötä. Genren toistaiseksi kultaisimmat ajat koettiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun Jukka Pojan lisäksi Raappana, Lord Est ja Puppa J nousivat radiosoitto- ja myyntilistoille.

Seuraavalla vuosikymmenellä taistelutyylit menettivät alkuvoimaisuuttaan ja liudentuivat iskelmäksi. Osa reggaen ääressä alottaneista artisteista, kuten Nopsajalka ja Bongo Rhinona aloittanut Reino Nordin, siirtyivät tavanomaisemman popin ääreen ja nousivatkin isoiksi tekijöiksi.

* *

Juha Kansa ja Etelän Tahdit on myös nimillä Jing & Jangsters ja Jazzgangsters tunnettu pitkänlinjan kokoonpano, jota johtaa Juhamatti ”Kuhna” Kauppinen.

Tänään (19.8.2022) ilmestyneellä Rytmivärinää-albumilla (Rockadillo / Zen Master) Kuhna on ”Juha Kansa”, reggaen Topi Sorsakoski, joka versioi muiden tekemää alkuperäismusiikkia 1960- ja 1970-luvulta. Rytmivärinää onkin eräänlainen reggaen Finnhits-kokoelma. Kappalevalinnoista voi jokainen olla omaa mieltä.

Joillekin Vain elämää -tyyppinen kappaleiden coverointi edustaa musiikillista nollapistettä, mutta uusien versioiden voi nähdä myös rikastavan ja monipuolistavan popmusiikin sävelaarteistoa. Genrerajat on tehty hyvällä maulla ylitettäviksi. Se hetki, kun aivot tajuavat kappaleen olevan tuttu jostakin muualta, on usein riemastuttava. Näin kävi minulle Sinun laulusi -kappaleen (Elton Johnin Your Song) kohdalla.

Levy on iskelmällinen rytmikokonaisuus, joka lainailee 1970-luvun funkahtavaa jumitusta ja toteuttaa sen reggaen keinoin. Joitakin tämä jumitus puuduttaa, toisille se edustaa reggaen todellista ydintä.

Levyn päättävä versiointi Kasevan Syksystä on on upeasti hengittävä suomireggaejärkäle. Hienosti miksattua jumitusta kuuntelisi pitemmältikin päättymättönä dub-mattona elokuun pimenevässä yössä. Klassikko jo syntyessään!

Pienenä virheenä kappalevalinnoissa on pidettävä sinänsä hienosti toteutettua Venus-biisiä; Shocking Blue -hitti on nimittään jo versioitu lahtelaisen Levitators-reggaeryhmän toimesta vuonna 2014.

Petri Aarnio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua