Kuvat: Tiia Öhman / Bafe’s Factory
LEVYT | Kansanmusiikkiin nojaavassa metallissa ei ole mitään uutta, mutta Ritva Neron soundi on silti raikas. Kitarat on jätetty kaappiin ja tuplabasarirumpujen ja sähköbasson hevitaustan päällä soivat avainviulu, sopraanosaksofoni ja säkkipilli.
”Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.”
Hevin puolella kuitenkin ollaan, sen varmistaa taustalla paukuttava Jani Snellmanin sähköbasson ja Patrik Fältin rumpujen muodostama rytmiryhmä. Sen päälle kuullaan sitten Sanna Salosen sopraanosaksofonia, Emilia Lajusen avainviulua ja Petri Praudan säkkipilliä. Musiikillisesti nojataan vahvasti vanhoihin kansantansseihin: trepatskaan, sottiisiin, masurkkaan, maanitukseen, polskaan, polkkaan, katrilliin ja niin edelleen. Kaikki levyn kappaleet ovat instrumentaaleja.
Minun ei tarvitse hakea mielleyhtymiä pitkään: avainviulu on aivoissani syvästi kytkeytynyt Nordmanin musiikkiin. Nordmanin paria ensimmäistä levyä tuli luukutettua 1990-luvulla paljon. Siinä missä Nordman on kansanmusiikkivaikutteista poppia, Ritva Neron instrumentaalimusiikki on selvästi enemmän kansanmusiikkia uudenlaisilla sovituksilla.
Pidän Ritva Neron konseptista ja soundista. Ensialkuun jäin miettimään, missä tilanteessa tätä nyt sitten kuuntelisi. Nordmanin pop-vetovoimaa Ritva Nerolla ei ole – ei tarvitse kuin mainita nimi, niin aivoistani singahtaa sikermä Nordmanin hittejä soimaan, enkä usko, että nämä kansanmusiikkibiisit ihan sillä tasolla toimivat. Mutta ehkäpä bändin (tai levy-yhtiön) käyttämä ”party metal folk”-nimitys antaa vihjettä. Kyllä tämä liikkumaan pistää, sen verran vetävää menoa Ritva Nerolla on. Näillä biiseillä saa bileiden lisäksi mukavasti puhtia kotitöihin, ja eivätköhän nämä treenilistoillekin solahda oikein mukavasti. Ritva Nero on myös epäilemättä livenä elämys.
Itselleni parhaita paloja löytyy heti levyn alusta, sinkkuna julkaistu Trepatska Thrasher on kova veto. Myös sen perään laitettu Slayer of Schottische -sottiisi potkii oivasti. Levyn loppupuolelta löytyvä Rutvan polkka on sekin melkoinen bängeri. Immortal Traditionin (Bafe’s Factory, 2022) maukkain tunnelmapala löytyy kuitenkin levyn keskeltä: Rahapolska Helsingistä on rauhassa rakentuva ja todella hypnoottinen biisi. Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.
Ritva Nero sai alkunsa vuonna 2017, kun Sanna Salonen teki maisterintutkintoaan Sibelius-akatemian kansanmusiikin laitokselle. Lähtökohtana oli yhdistää 1800-kansantansseja tuplabasarihevirumpuihin niin, että hevirummuista saataisiin energinen tausta hukkaamatta kansantanssien melodisia sävyjä. Kansanmusiikkilaitokselta löytyivät bändin muut solistit. Rumpuihin pyydettiin Fält (Brymir, Feastem), joka tunnettiin nopeista tuplabasareistaan. Snellman löytyi basistiksi Poets of the Fallin riveistä.
Yhtye on jo ehtinyt esiintyä useilla kansanmusiikkifestivaaleilla ja levyn ilmestymisen myötä kysyntä tuskin laskee.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.