Kaita Isäri Seppälä debytoi maukkaasti – arviossa Korpit kyselevät

Kuvat: Titta Brunfeldt / Soit se silti

Harri Lindin johtama Kaita Isäri Seppälä -yhtye julkaisi lupaavan Suudeltu hyppää kaamokseen -EP:n vuonna 2017. Musiikista nousi sellaisia määreitä kuin jytärock, 70-lukuisuus ja kotimaisen rock-kentän kummajainen, mutta viimein julkaistavalla Korpit kyselevät -debyyttialbumilla (Soit se silti, 2024) soi paljon muutakin.

Outolintuisuus syntynee hirtehisestä kieli poskessa -asenteesta, millä aika synkkiäkin kohtaloita lauluissa kerrotaan. 1970-luvun patinaa toki riittää ja jytäkin soi, mutta albumilta irtoaa korvaan myös hilpeänkarvasta nuotiokitaranäppäilyä sekä taitavien ja monessa sopassa keitettyjen muusikoiden kanssa toteutettuja värikkäitä sävyjä. Mukaansa nappaava melodisuus on kuitenkin Kaita Isäri Seppälän vahvin ase.

Levyn käynnistää raukeasti torvella heristävä ja helisten soiva Kotiin kahta päivää aikaisemmin, jonka pienesti hymyilevä ja pehmeästi näppäilevä elämäntilanteiden pohdiskelu viehättää. Hypätäkö junaan vai sen alle? Laulu ei vello melankoliassa, vaikka kertoja onkin pitkään ollut risukasa ja toivoisi pikkuhiljaa alkavan paistaa.

Psykologinen ongelma on sitten sitä mainostettua jytää, jonka päällekäyvyys ei hukkaa melodista koukkuaan kaasupolkimen painoon. Tilutteleva kohkaus on toiminnan ytimessä, mutta mukavan hallitusti. Mureasti laukkaava ja herkullisesti junttaava Eikun sitä vaan lähdin kyselemään tilittää elämänsä naisen päätymistä Jeesuksen kainaloon.

Jäät sulivat rauhoittaa haikeaan nuotionäppäilyyn, josta lähtee surffaamaan melankolista ja hienosti koristeltua popiskelmää. ”Kevät tuli, suli jäät pois alta, sinä lähdit, minä jäin” kertoo olennaisen ja talvi alkaa tuntua toivottomalta.

Veikeästi nytkyttelevä Shamaanilta turpaan ei kaahaa, vaikka maisema on mukavan värikylläinen ja sähköisesti sykkivät, kasarihenkiset iskut hölkkäävät mukavan svengaavasti. Hikinauhadiskopsykedeliaa!

Suoraviivaisemmin perinteinen popralli Maanantaina Kiinaan jää vahvasti päähän soimaan. Totaalinen maisemanvaihdos ja elämäntyylin muuttaminen länsimaisesta meiningistä itämaiseen rauhaan johtuu sekin rakkauden välirikosta, josta ainakaan tarinan tässä vaiheessa ei ole paluuta. Albumin nimibiisi Korpit kyselevät rauhoittuu haikean sumuisen näppäilyn äärelle, josta kitarasärö saa muutaman kerran päräyttää, mutta pääasiassa vihellellään ja tunnelmoidaan pelkistetysti leijaillen.

Kuudes päivä laukkaa herkullisesti säröhuurussa ja nousee kuiskailevista säkeistä kuolemaa uhmaavasti sumuverhon pinnalle kertosäkeen auringonpaisteeseen. Me kuollaan kaikki kuitenkin, eli mitä väliä? Levyn viimeinen valssi, Valssi no. 3, yhdistelee jälleen haikeasti näppäilevää melankoliaa kaiken loppumisestakin löytyvään valoisiin puoliin.

”Suht vittumaista on olla ihminen” on osuva päätöslause Kaita Isäri Seppälän monipuolisen menevälle debyyttialbumille. Lind ei sorru asioiden käsittelyssä toivottomuuteen, vaan kanavoi eroista, irtiotoista ja ihmiselon kipukohdista tarttuvaa ja mielenkiintoista musiikkia.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua