Jazzlegendaksi nimetyn Pepa Päivisen Personal Breath on omaääninen ja huolella viimeistelty kokonaisuus

Kuvat: Pepa Päivinen / Orbit577

Jazzlegendan tunnustus voidaan myöntää merkittävälle, pitkän linjan suomalaiselle jazzmuusikolle, joka esiintyy yhä aktiivisesti. 39. Suomen Jazzlegendaksi nimetty Pepa Päivinen, 67, täyttää nuo kriteerit erinomaisesti. Kaapissa ovat entuudestaan Jazzliiton vuoden 2000 Yrjö-palkinto, Pekka Pöyry -palkinto 1984 (vuoden saksofonisti), Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto ja Emma-palkinto vuoden jazzlevystä (Umpsukkelis, 1999).

Saksofoniperheen jäsenien sekä lukuisten huilujen soiton hallitseva multi-instrumentalisti muistetaan UMO:n saksofonipultista 1980-luvulta lähtien, Sound & Furysta sekä esimerkiksi Anthony Braxtonin Braxtoniasta.

Live-esityksistä muistan esimerkiksi Päivisen trion Kalottjazz & Bluesin intiimin konsertin 2000-luvun alusta sekä Edward Vesalalle kunniaa tehneen Sound & Furyn esityksen Pori Jazzissa; rummuissa oli Vesalan tytär ja solistina ”Eetun” vanha soittokumppani Tomasz Stanko.

Omissa nimissään Päivinen on levyttänyt ja keikkaillutkin lähinnä pienillä kokoonpanoilla. Good Romans -duo on yksi tällainen. Edellinen Lumni-levytys (2017) on tehty lyömäsoittaja Hannu Riskun kanssa.

* *

Amerikkalaiselle Orbit557-yhtiölle tehdyllä Personal Breath -levyllä (2021) hänen kanssaan esiintyy pitkäaikainen soittokumppani, perkussionisti Jussi Miettola, joka on paitsi äänittänyt myös miksannut ja masteroinut levyn.

Päivinen kertoo säveltäneensä levyn materiaalin pääosin syksyllä 2019. Muutama kappale on hänen mukaansa jäänyt käyttämättä edellä mainitulta Lumni-levyllä. Albumin nimi tarkoittaa persoonallisuuden hengitystä ja mielentilaa, missä toimitaan. Kappaleet ovat periaatteessa ”absoluuttista musiikkia”. Stanko on nimensäkin mukaan kunnianosoitus juuri trumpetisti Tomasz Stankolle, jonka kanssa hänellä oli tilaisuus soittaa ”ja ne kerrat jättivät pysyvän jäljen”.

Personal Breath on hengeltään ja tunnelmaltaan hyvin ehjä ja tyylikäs kokonaisuus, kappaleetkin vaihtuvat usein saumattomasti, lähes huomaamatta. Soundia hallitsevat erilaiset huilut, joille päällekkäin äänitetyt puupuhaltimet antavat sävykkään ja ilmeikkään soinnin. Kokonaisuus, melodiat ja sävyt ovat hyvin huolella viimeistellyt. Estetiikka on mieluummin niukkaa kuin runsasta.

* *

Päivinen on säveltänyt ja sovittanut levyn kaiken materiaalin, ja sama lähes säntillinen tarkkuus leimaa kappaleiden nimiä. Levyn aloittava ja tunnelman huiluineen määrittävä intromainen Perihelium tarkoittaa pistettä, jossa aurinkoa kiertävä kappale on kaikkein lähinnä tähteä ja albumin päättävä Aphelium puolestaan sen vastakohtaa.

Heti toisena soiva, erinomaisen vetävästi polkeva nimikappale Personal Breath esittelee oivaltavasti Päivisen komeasti limitettyä ”orkesteria”. Huilusooloakvarellin aikana ehtii miettiä, ettei Päivisen palettiin kuulu ekspressivisyys, mutta juuri silloin pärähtää Stanko, joka on hyvinkin verevä ja jos nyt ei ihan tykitys, niin maukas veto kuitenkin. Levyn pisin kappale 1.5.1918 on saanut inspiraationsa KOM-teatterin Veriruusut-näytelmästä (2018).

Mikään soitin levyllä ei ole soolosoitin, vaan sillä on oma, tarkka paikkansa Päivisen nuotistossa. Sama koskee intensiivisiä ja kokonaisuutta herkästi rakentavia Miettolan perkussioita.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua