LEVYT | Friends That Break Your Heart on kuin terapiaistunto, jossa Blake käy läpi menneisyyttään välillä uhriutuen, mutta myös armon ja positiivisuuden kautta.
”Vaikka Blake on levyllä avoimempi ja koherentimpi kuin koskaan, on levy kaikessa paatoksessaan välillä turhankin raskasta kuunneltavaa.”
Englantilainen tuottaja ja laulaja-lauluntekijä James Blake julkaisi lokakuun alussa viidennen studioalbuminsa Friends That Break Your Heart (UMG, 2021). Levy kumartaa syvälle pop-perinteeseen ja onkin artistin suoraviivaisin julkaisu. Albumi käsittelee nimensä mukaisesti eroa ystävistä. Se on samaistuttava aihe, jota ei ole kulutettu puhki. Levy on ikään kuin Blaken terapiaistunto, jossa hän käy läpi menneisyyttään välillä uhriutuen, mutta myös armon ja positiivisuuden kautta.
Uhriutuminen polkaistaan käyntiin jo heti aloituskappaleessa Famous Last Words, jossa Blake syyttää itseään menneisyytensä virheistä. Hän on valmis antamaan anteeksi vääryydet, jotka johtivat eroon ystävästä tai kumppanista. Kappale verhoutuu Zelda-estetiikan ja utuisten komppien taakse ja onnistuu luomaan eskapistisen horrostilan, johon Blaken sentimentaalinen vaikerrus sopii vakuuttavasti. Kyseinen tunnelma kantaa läpi levyn, vaikka välillä horroksesta herätelläänkin tanssilattialle.
Parhaimmillaan levy on ehdottomasti silloin, kun vierailevat artistit sulautuvat yhteen Blaken eteerisen ja sentimentaalisen tulkinnan kanssa. Näin käy esimerkiksi kappaleessa Show Me, jossa Monica Martinin ja Blaken vuoropuhelu kuulostaa luonnolliselta ja jouhevalta, vaikka he tutustuivatkin toisiinsa vasta kappaletta tehdessään, Blaken kumppanin, levyäkin tuottaneen Jameela Jamilin kautta. Samoin Slowthain riisuttu tulkinta Funeralin remix-versiossa yllättää positiivisesti. Myös Frozen herää eloon JIDin ja Swavayn energisten räppien kautta, eikä ihme, sillä kappale oli alun perin kirjoitettu JIDille.
Levyn heikoin kappale on yllättäen albumin nimikappale Friends That Break Your Heart, joka jää laihaksi nostatukseksi. Lost Angel Nights pureutuu hukkaan heitettyihin mahdollisuuksiin, mikä tuntuu olevan myös kappaleen kohtalo. Myös I’m So Blessed You’re Mine kuulostaa samalta kuin kaikki muut levyn slovarit.
Vaikka levy on tunnelmaltaan melodramaattinen, on sillä myös positiiviset hetkensä. Coming Back kertoo Blaken paluusta entiseen rakkauteen menneestä viisastuneena, uutena miehenä. Foot Forward -kappaleessa hän kertoo suuntaavansa eteenpäin mennyttä nostalgisoiden. Say What You Will -kappaleessa Blake laulaa olevansa valmis kohtaamaan muiden kritiikin sellaisenaan miettimättä mitä muut hänestä ajattelevat.
Vaikka Blake on levyllä avoimempi ja koherentimpi kuin koskaan, on levy kaikessa paatoksessaan välillä turhankin raskasta kuunneltavaa. Kappaleet jäävät abstrakteiksi julistuksiksi vailla sen suurempaa syväluotausta. Lisäksi tekstien sanoma kaikuu ajoittain kuuroille korville sekavien sovitusten tai ilmavien lyriikoiden vuoksi.
Blake on kertonut tavoitteekseen, että albumia voitaisiin kuunnella bileissä uima-altaan reunalla, mutta myös vessanpöntöllä istuessa. En tiedä, onnistuuko levy kummassakaan tavoitteessaan.
Eero Lassila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.