Kuva: Tom Walker Studio
LEVYT | Englantilaisen synth pop -duon viidestoista albumi on lämpimän haikea, ajattoman oloinen ja lähes musikaalimaisen melodinen kuuntelulevy.
”Nonetheless ei elä menneessä, vaikka sieltä ammentaakin.”
Englantilaisen synth pop -duon Pet Shop Boysin viidestoista albumi ei välttämättä tarjoile alusta loppuun iskeviä tanssilattiabangereitä. Silti Nonethelessiä (2024) ei missään nimessä voi pitää huonona tai tyhjänpäiväisenä julkaisuna, päinvastoin. Neljä vuosikymmentä omaa vakiintunutta soundimaailmaansa ja Neil Tennantin aina tunnistettavaa laulua musiikkiympyröihin puskenut yhtye on rakentanut kauniisti kaartuvan, kuulaudestaan huolimatta lämpimän ja vahvoille tarinoille rakentuvan kokonaisuuden, joka ei elä menneessä, vaikka sieltä ammentaakin.
Energisesti pumppaavan mutta ihanan haikean Loneliness-kappaleen ”kuinka kukaan ei voi elää ilman rakkautta” -teema on kypsän yhtyeen linjaus oikeasti tärkeistä asioista ihmisen elämässä. Tarinat sukeltavat Oscar Wilden kaltaisista kaikkien tuntemien queer-maailman esitaistelijoiden ajatuksista kaksikon omiin kokemuksiin vuosikymmenten ajoilta. Lämpimän haikea ja ajattoman oloinen, lähes musikaalimainen melodisuus tekee kokonaisuudesta hymyn nostattavan kuuntelulevyn.
James Fordin tuotanto ei lähde haastamaan Neil Tennant / Chris Lowe -duon vuosikymmenien marinoimaa kaavaa, mutta on ajanut pientä karsimista elementteihin, mikä toimiikin hyvin.
Feelin tumahtavampi sätkätys löytää pienen vinouden kautta tiensä juhlakenkien alla kiiltävälle parketille, josta Tennantin tuntemuksia nostetaan komealla jousisovituksella. Tanssilattialla liu’utaan ennemmin frakki päällä kuin kaulukset pystyssä. Yhtä lailla juhlavalla torventuuttauksella tanssiaskeleensa alustava Why Am I Dancing? sivelee korvia raukeasti hymyillen, energisestä sykkeestään huolimatta.
Ihanan märästi läiskähtävä New London Boy muistelee pääkaupungin kirkkaisiin valoihin ja isompiin piireihin saapumista isolla mutta rauhallisella viivaimella. Leppeää kuin aulamuzak raukeine saksofoneineen, mutta juuri niin koukukkaan heleästi hellivää ja mukaansa peittelevää kuin Tennant-Lowe-kaksikolta sopii odottaa.
Dancing Starin sähköisesti kumiseva basso ja kulmikkaammin töksähtelevät reunat sekä A New Bohemian pianon äärelle istahtava ja sieltä jousiorkesterin leveille siiville kiipeävä hipsuttelu ovat täyteläisyydessään ihania ja parasta mahdollista ääniraitaa raukeampiin hetkiin. The Schlager Hit Parade laulaa muustakin kuin joulusta, mutta kilkahtelevista soundeista nousevat mieleen nimenomaan kauppakeskusten harmittomuudellaan ärsyttävät joulusoittolistat. Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin.
The Secret of Happinessin pelkistetyn täyteläisen musikaalimaailman keskellä etsitään onnellisuutta. Bullet for Narcissus askeltaa kolhommin, yhdistellen kasarisädehtivää tanssilattiakaikua pienesti kauniiseen melodiaan.
Päätösraita Love Is The Law alleviivaa olennaista selkeästi uhkaavammalla tummalla aaltoilulla; pinnan alla kuohuu, vaikka kappale asteleekin rauhallisesti. Loppua kohden orkesterisovitus nostaa aaltoja komeaan rantakuohuun. Hieno musiikillinen matka.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.