Hänen nimensä on Clark, Chris Clark. Kuva: Deutsche Grammophon
LEVYT | Mikko Kanninen kuuntelee ystävänsä Miskan kanssa brittituottaja Clarkin uuden albumin ja pohtii samalla suhdettaan 2000-luvun alun elektrosuuruuden nykytuotantoon.
”Jos haluan kellua tunnin muuttumattomissa tunnelmissa ja miettiä maailmanloppua, siihen on olemassa parempiakin levyjä.”
Chris Clarkin millennium alkoi vahvasti. Hänen seitsemän ensimmäistä Warp Recordsille tekemäänsä albumia ovat kaikki loistavia: Clarence Park (2001), Empty the Bones of You (2003), Body Riddle (2006), Turning Dragon (2008), Totems Flare (2009), Iradelphic (2012) ja Clark (2014).
Vasta vuonna 2016 julkaistu The Last Panthers herätti kysymyksiä siitä, mihin suuntaan artisti on suuntaamassa ja onko se suunta välttämättä hyvä ja oikea. The Last Panthersin samannimiseen televisiosarjaan sävelletty musiikki kokeilee uutta, mutta ei välttämättä osu enää maaliinsa.
Tämä ajatus on leimannut Clarkin uraa oikeastaan siitä lähtien. Clark yrittää, kokeilee ja tekee vähän kaikkea vähän kaikkien kanssa, mutta ei hyödynnä vahvuuksiaan tarpeeksi eikä löydä mitään uutta. Viime vuosien julkaisut ovat olleet tasapaksuja ja keskeneräisiä, eikä niistä saa oikein millään tasolla kiinni, ei emotionaalisesti eikä älyllisesti.
Ei ihme, että levy-yhtiö Warp Records sittemmin on ”tiputtanut” Clarkin listoiltaan. Vaikka samaan hengenvetoon täytyy todeta, että ei Warpkaan ole ollut 2010-luvulla tai sen jälkeen samanlainen tae laadulle kuin se vuosina 1990-luvulta lähtien oli.
Joten vähän pelonsekaisin odotuksin lähdin uutta Clark-albumia, Playground in a Lakea (Deutsche Grammophon, 2021), kuuntelemaan. Levyn inspiraationa on toiminut ekokatastrofi ja ilmastonmuutos, mihin monet kappaleet nimillään viittaavat.
Clark on tehnyt levyn yhteistyössä sekalaisten, lähinnä klassisen musiikin ammattilaisten kanssa. Samat muusikot esiintyvät usealla kappaleella, ja seassa on myös muutama “sooloteos”. Levyn on julkaissut maailman vanhin levy-yhtiö (!) Deutsche Grammophon ja sen genreksi mainitaan ”Classical crossover” – apua!
* *
Ei muuta kuin pyörimään!
Levyn alku on ihan lupaava, Akustisissa soittimissa (sello, piano, puhaltimia…) on selkeästi hyviä soittajia ja monissa yksittäisissä soundeissa ja rakenteissa voi kuulla Clarkille ominaisia ratkaisuja, kuten tilan ja sävelvärin totaalinen muutos kappaleen puolivälissä.
Mutta ei – ei lähde lentoon tämä. Pakka alkaa levitä kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen. Sen jälkeen odotukset eivät aivan tai ollenkaan täyty.
Levyä vaivaa liiallinen tasaisuus ja dynamiikan puute. Kuudentoista kappaleen seassa on aivan liian vähän liikuttavia, yllättäviä tai koskettavia hetkiä – särmää, josta saisi kiinni tai johon kuuntelijana kiinnittyä.
Jos haluan kellua tunnin muuttumattomissa tunnelmissa ja miettiä maailmanloppua, siihen on kyllä olemassa parempiakin levyjä.
Mikko Kanninen
Kappale kappaleelta
Mikko Kanninen kuunteli levyn ystävänsä Miskan kanssa. Varaa kaksi pizzaa ja Olvin kolaa, niin pääset samalle taajuudelle. Voit kuunnella levyt Spotify Playeristä tai Youtubesta kappaleiden nimiä klikkaamalla.
* *
1. Lovelock
”Ei kauhean tyypillinen alku tälle artistille.”
”Onkohan toi oikea sello?”
”On se.”
”Hyvän mittainen kappale sisältöönsä nähden.”
2. Lambent Rag
”Nyt sitten alkoikin aika tyypilliset Clark-juoksutukset.”
”On hyvät.”
”Koko ajan odottaa, että koska alkaa subbari huutaa… ja koska tulee droppi. Ja puolenvälin jälkeen se sitten alkoikin! 2000-luvun alun fiilikset alkoi tästä.”
3. Citrus
”Koko levy on ilmeisesti tämmöinen akustisempi. Thomas Newman -tyylinen meno on tässä.”
”Hyvin on ilmaa ja tunnelmaa, vaikka onkin tällaista puhaltelua.”
”Tässä taitaa olla enemmänkin ihan oikeita muusikoita. Koko ajan yritetään päästä johonkin, ja lopussa ehkä sit vähän päästiinkin.”
”Tätä ei kyllä Clarkiksi tunnistaisi, paitsi ehkä noista lopun sampleista.”
”Koko ajan semmonen tunne, että onko tää levy tehty johonkin leffaan…”
”Tää on kyllä koko ajan niin kuin jostain leffasta, sillai huonolla ja yleisellä tavalla.”
5. More Islands
”Tässä ei kyllä ole biisintynkää niin paljon, kun noissa alun kappaleissa!”
”Täytebiisi?”
6. Small
”Nyt on hyvä meininki. Tää laulu sopii tähän syntikkaan hyvin. Selkeästi biisiä lähdetty tekemään.”
”Jälleen aika tunnistettavaa soundia. Mutta ei biittejä.”
”Taas mennään puoleenväliin humisten ja sitten subbari nytkähtää.”
”Heitti vähän erikoisemman vokaalin tohon loppuun.”
”Pianoa.”
”Joo… puoleenväliin akustista juoksutusta ja sitten humahtaa subbari käyntiin.”
”Tää kaava on toistunut jo aika monta kertaa”
”Jälleen on sekalaisia jousia puoleenväliin ja sit Clark-syntikat jyrähtää lopussa.”
”…mutta ei biittejä.”
”Tästä levystä jää kyllä paljon kuulematta, jos ei ole sellasia kajareita, jotka toistaa 20–30 hz.”
10. Aura Nera
”Nyt on vahvaa syntikka-mattoa. On hienoa.”
”…mutta ei biittiä.”
11. Already Ghosts
”Nyt alkaa melko tutuilla Clark-syntikoilla.”
”…. ja slicerilla.”
12. Earth Systems
”Tässä on ehkä viittauksia tällaiseen yleiseen ekologiseen romahdukseen.”
”Tää vois olla Vangelista. Jostain Blade Runnerista. Loppu tollasta Ben Frostia.”
13. Emissary
”Sama sellisti kuin ekassa biisissä.”
”Tää vois olla jostain elokuvasta missä kävellään pitsihameissa linnan puistossa.”
”Sama laulaja kuin aikasemmin.”
”…puolenvälin jälkeen subbari taas nytkähtää.”
14. Comfort and Fear
”Jousia.”
”Ei tämmösestä kyllä saa kiinni mitenkään.”
”Vaikka lopussa pari tahtia onkin hieno siirtymä seuraavaan…”
15. Shut You Down
”Lisää tällaista Ben Frost -tyylistä jytinää.”
”Tää on kyllä levyn dynaamisin biisi ja ehkä paras.”
”Jos tän kuulis irrotettuna, niin en kyllä tunnistaisi Clarkiksi… paitsi ehkä toi ihan loppu.”
16. Life Outro
”Kaikua on aika paljon koko ajan tällä levyllä. Haetaanko sillä nyt jotain The End -tunnelmaa sitten?”
”Eihän tällainen yhden melodian toisto oikein tarjoa mitään.”
”Aika pitkä biisi siihen nähden mitä siinä on tarjottavana.”
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
