Kuva: Pekka Nurmi
LEVYT | Tamperelaisen Huora-yhtyeen tummasävyiset punkmetalli-iskusävelmät houkuttelevat yhteislauluun barrikadeille tutun koukukkaasti.
”Lähes jokaiseen kappaleeseen on onnistuttu luomaan iskulauseita tai soitannollisia hetkiä, jotka jäävät takaraivoon pyörimään.”
Vuodesta 2015 toiminut tamperelaisyhtye Huora on onnistunut profiloimaan kahden albuminsa iskevillä biiseillä ja mukana hoilattavilla teksteillä itsestään nyrkki pystyssä seisovan äkäisen, raskaan ja metallisen punkin kotimaisen lippulaivan. Anni Lötjösen laulu ja tarinat ovat helposti lähestyttäviä ja yhtyeen keikat tarjoavat hikeä, huutoa ja perkelettä. Nyt on kolmannen askeleen vuoro.
Energisesti kannustava Älä luovuta -albumi (Backstage Rock Shop, 2022) alkaa vahvasti. Paavo Pekkosen kipakalla säröriffillä, Saku Sahlstedtin mukavan polveilevilla lyömillä ja Ere Mannisen jykevällä bassolla rakentuva Loppu tarjoilee mukaansa nappaavan alkusoiton ennen Anni Lötjösen laulua, josta löytyy niin melodista pohdintaa kuin ärisevämpää rähinää. Miehiset puhutut ajatelmat tuovat vastapainoa laulun vauhdikkaalle syöksylle. Kappaleen aiheena on luonnollisesti se kuinka lähellä ekokatastrofia ja sen aiheuttamaa loppua nykyisellä menolla ollaan.
Kirsi liikahtaa pari askelta metallisempaan ja hardcorempaan mätkeeseen, jossa mittari on punaisella ja kapulat viuhuvat ilmassa. ”Kukaan ei kuole yksin” -kertosäesloganissa on sopivasti nyrkki pystyssä mukana huudettavaa raivoa. Soiton polveilussa on koukkua ja ideaa. Vauhdikkaasta laukasta huolimatta Huoran tapetissa on mukavan paljon väritystä.
Ennakkosinglet (Älä) luovuta ja Pyörällä baariin (taksilla himaan) ovat albumin hitikkäimpiä teoksia. Ensin mainitun toimiva kuorokööri nostaa peukun, jälkimmäisen nyanssit säkeen ilmavan riisutusta laulusta kertosäkeen metallisempaan koukkuun tekevät biisistä paketin mieleenpainuvimman. ”Miksi minulle käy aina näin”, kysyy Lötjönen, kun pyörä jää baarimatkalle.
Hulluuden historia pohtii mielenterveyspotilaiden hoidon historiaa sähköhoitoineen ja kallonporauksineen ja muine vaihtelevine hoitomuotoineen.
Njet, Vlad! ärisee putinismin uhkakuvia, Okrestina kertoo vallan väärinkäytöstä ja Ääni päässä jatkaa mielenterveysteemalla. Oikeus hyvään elämään tuskin toteutuu eristyssellissä.
Äkäinen Palvele ja turvaa kritisoi aseilla luotavaa turvaa, koska sen luodeissa kuolee aina toisten lapsia. Ase ei anna oikeutta tappaa. Päätösraita Sama olo, eri syksy on jälleen tummasyinen pohdiskelu mielenterveyden horjumisesta.
Metallisen vireen yhdisteleminen punkin suoraviivaisen melodisin sävyihin tekee Huoran paketista suomalaiseen makuun oivallisesti soveltuvan. Avainkysymys on, kuinka tarttuvia biisejä yhtye onnistuu kaavastaan vuolemaan.
Älä luovuta -levyllä bändi on varsin hyvässä terässä; lähes jokaiseen kappaleeseen on onnistuttu luomaan iskulauseita tai soitannollisia hetkiä, jotka jäävät takaraivoon pyörimään. Tamperelaisyhtyeen kolmas albumi on tasavahva paketti tummasyistä paahtoa.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nyrkkitappelun jännämies on taantunut taukoamatta kippisteleväksi rentuksi – arviossa Nyrkkitappelu. Nyt!
LEVYT | Nyrkkitappelun iskevät kertosäkeet ovat melodisesti entistä terävämpiä, mutta ylimalkaiset tarinat vauhdilla elämisestä puuduttavat.
Yhteisellä äänimatkalla muusikot ja musiikin rajapinnat kohtaavat – arviossa Jussi Lampela Ensemblen Common Ground
LEVYT | Jussi Lampela on saanut uuden albuminsa pääsolisteiksi kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen.
Tiisu on vapautuneimmillaan ja raikkaimmillaan sitten debyyttilevynsä – arviossa Kuuluisat viimeiset sanat
LEVYT | Tiisu on kuudentoista kappaleen uutuudellaan entistä överimpi ja yhteiskunnallisempi.
Kissa pistää kaasun pohjaan ja särön ruvelle – arviossa I Hate Music
LEVYT | Kissa-yhtyeen kolmas albumi on soundeiltaan linjakas mutta laadultaan epätasainen kokonaisuus.