Diskopallo käyntiin ja glitteriä päälle – Litku Klemetin suomidisko päivittää Mona Caritan internet-aikaan

Kuvat: Janina Joutsen / Luova Records

Sanna Litku Klemetti tuntuu luovan nahkansa uudelleen jokaisella levyllään. Toissavuotinen loistava Ding ding dong oli vinompi ja härömpi reformilevy aiempien psykedelian, rockin ja iskelmän elementeistä ammentaneiden äänitteiden jälkeen. Nyt Klemetti sukeltaa suomidiskoon Mona Caritan hengessä, mahtipontisella sykkeellä ja muovisella sellofaanipaketoinnilla.

Diskopoljennon tuoma menevyys ja litkumainen rosoisuus muovikääreen vastapainona tekee Kukkia muovipussissa -levystä (Luova, 2021) yhden artistin mukaansa tempaavimmista. Etenkin levyn alku on täyttä (muovi)timanttia!

Avausraita Tour de France on heti parasta Litkua, kunnon korvakarkkia. Kasariestetiikan, kumean mutta pehmeän elektrobiitin, reippaan syntetisaattorijuoksutuksen ja jatkuvasti eteenpäin laukkaavan laulun yhdistelmää koristellaan osuvasti niin puhaltimilla, taputuksilla kuin stemmoilla. Litkun laulussa on harvoin ollut yhtä vahva imu, biisi on selkeä hitti Klemetin nuoliviineen.

* *

Erinomaisuus jatkuu aika samoilla eväillä mutta hiukan kohtalokkaammin Kateellinen lapsille -kaahauksella, jossa haikaillaan hilpeästi lapsuuden helppouden perään. Aikuisuus diskopallona on haurasta, vain muutaman langan varassa. Menevyys ja diskojytä nappaavat turhia kyselemättä kyytiinsä.

Mona on näitä tummempi, viipyilevämpi ja melankolisempi rakkauslaulu esikuva Mona Caritalle, jossa tyhjiökaikuiset jymähtelyt suoraan 1980-luvun muovihiteistä kasvatetaan jylhiin kaariin toimivan heleillä kosketinkuvioilla. Mona, mon amour!

Tylymmin paikoillaan tamppaava Poikien kyyneleet on jännästi samaan aikaan vaaniskelussaan hiukan ohilipuva, mutta jää Keke Koala Korporaatioineen alitajuntaan pyörimään. Su 10.30 on nimensä mukaisesti viikonloppuaamun siivousvimmaisen usvainen raukea pyörrytys, jossa rytmi nakuttaa kuin krapulapäänsärky.

Suuri seksipyörä naittaa Leevi & The Leavingsin unissa vehtaamisen seksikeskeiseen tositeeveeseen, yhdistellen ison maailman murisevia muoviriffejä pläsähtävään biittiin ja sympaattiseen vähän vaille kompurointiin. Kaikesta tästä syntyy lopulta jopa yllättävän suoraviivainen kappale, jossa laulun kaiussa kimaltelee, askel on tymäkkä ja melankolia on puuteroitu glitteriin. Pistää hymyilyttämään.

Ohjeet elämään huohottaa turboahdettuna sata lasissa kuilun reunalla, kumartuen kohti pudotusta mutta onnistuen hölkkäämään ilman kohtalokasta harha-askelta. Litku laulurevittelyt yltävät tarvittaessa vaikuttavaan isouteen. Tiluttelumausteet ja säröt tuovat diskon vastapainoksi rock-hybristä.

* *

Rakastan nettiä -kappale riisuu aluksi koskettimia ja kaikua lukuun ottamatta ylimääräiset elementit intiimin rakkaudentunnustuksen tieltä, mutta lisää harkitusti leveyttä nostoihin. Kappale on kuitenkin enemmän keinuva, paikoin pörisevä pohdiskelu kuin mikään diskotykitys.

Pirtsakka Google Earth Rock on veikeä ja vauhdikkaasti laukkaava etämatkailuoodi, jossa menevyys kohtaa melodisuuden toimivassa tasapainossa. Kaahauksen taustalla soivan pienesti kaartavan haikean melankolisuuden luoma mietteliäisyys tuo mieleen kaihon ihan oikean reissaamisen pariin, vaikka Google Earthiinkin voi jäädä koukkuun.

Päätösraita Kaikki mitä oon halunnut rauhoittuu kuulaan pianon äärelle pohtimaan poikien omituisuuksia illan viimeisenä hitaana, jossa kaikuu kirkas aasialaismausteinen glitteri, raukeampi mutta silti energiaa tuova poljento ja aamuyön melankolia. Ollaan isosti ja maalataan korkealle, valosuihkuja vasten öistä tähtitaivasta.

Litku Klemetin ja Luova Recordsin vastaisku korona-ajan ankeudelle hoitaa hommansa. Se piristää, innostaa, tanssittaa ja pistää pohtimaan. Kukkia muovipussissa on kepeä, hauska ja menevä levy, eikä se luista yhtään Litkun korkealle asetetusta melodiakoukkujen vaatimustasosta.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua