Belle and Sebastianille on ehkä tullut ikää, mutta Glasgow’n indiehurmurien taika ei himmene

Kuva: Hollie Fernando / Matador

Jos kokoelmia ja elokuvasoundtrackejä ei lasketa mukaan, A Bit of Previous (Rough Trade / Matador, 2022) on Belle and Sebastianin yhdeksäs studioalbumi. Vuonna 1996 aloittanut skotlantilaisyhtye on alusta asti liikkunut indiepopin, indierockin ja kamaripopin maailmoissa luovasti ja isolla kokoonpanolla vaikutteita ammentaen.

Nykymuodossaan yhtyeessä on seitsemän jäsentä. Uusi albumi äänitettiin koronan takia yhtyeen kotikaupungissa Glasgow’ssa suunnitellun Los Angelesin sijaan, pitkälti yhtyeen omin voimin.

Pehmeän tarttuvaa popmelodisuutta levyn alusta loppuun tarjoileva Belle and Sebastian kurkottelee kahdentoista kappaleen aikana moniin musiikillisiin suuntiin hukkaamatta kuitenkaan ydinosaamistaan. Ikääntymiseen murehtimatta pureutuva avausraita Young and Stupid hymyilee akustisen kitaran rennonreippaalla tahdilla, johon viulu, piano ja puhaltimet luovat mukavasti koristeita ja käänteitä. Stuart Murdochin heleän laulun perään viulua, koskettimia ja kitaraa soittavan Sarah Martinin puhepohdiskelu saa päättää leppoisan, mutta tarttuvan peliavauksen.

Kaunis If They’re Shooting at You on vieläkin leppoisampi raukeine taputuksineen, harmonisine kuorostemmoineen ja heleine pianoineen, vaikka sen sanoma ei ihan yhtä huoleton olekaan. ”Jos ne ampuvat sinua kohti, olet tehnyt jotain oikein” kuulostaa kiireettömästi soittoilmeestä huolimatta vakavamieliseltä kannanotolta.

A Bit of Previous -albumin neljä kansikuvavaihtoehtoa.

Aivan erilaiseen tunnelmaan vie muovisesti sykkivä ja tummasti ärhäkkä Talk To Me Talk To Me, jonka menevällä laukalla liikkuvaa melodiaa väritetään surisevalla särökitaralla. Martinin laulama öinen Reclaim the Night näppäilee ja huohottaa vaivihkaisen elektronisissa pyörteissä. Tyyliltään hyvin erilainen teos sujahtaa yllättävän helposti Belle and Sebastianin kokonaispakettiin.

Riisutun näppäilevä balladi Do It for Your Country, hallitun heleästi kasvava ja rullaavasti asteleva Prophets On Hold ja jykevästi laukkaava Unnecessary Drama ujeltavine bluesharppuineen ovat kappaleina melko erilaisia, mutta silti helposti tunnistettavissa saman bändin tuotoksiksi. Melodinen koukukkuus, sympaattisen itsevarma positiivisuus ja tavaramerkkimäinen harmonisuus leimaavat kaikkea, vaikkei jokaista hetkeä rakennetakaan heleän hymyn varaan.

Come On Homella leppoisa piano johtaa Murdochin ja Martinin tarinoivaa duettoa hilpeän jazzahtaville poluille. Martinin öisenhaikea A World Without You pomputtelee menemään mukavan rempseästi, muttei nosta päätään ihan yhtä korkealle kuin moni muu albumin raidoista.

Kitaristi Stevie Jacksonin riisutusti näppäillen askeltava, heleän kaikuinen balladi Deathbed of My Dreams onnistuu pienesti tokkuraisella valssinpyörteellään hellimään korvia paremmin.

Murdochin Sea of Sorrow jatkaa viipyilevän raukealla valssinpyörteellä, heleästä harmonisuudestaan huolimatta reilusti kohtalokkaammin. Päätösraita Working Boy in New York City luottaa heleään svengiin, Murdochin kauniiseen laulutarinointiin ja on leppoisen sokerisella hattarallaan henkisesti siellä Kaliforniassa, missä levy alun perin suunniteltiin äänitettäväksi.

Ehkä Glasgow’ssakin on silti puolensa, jos siellä kerran näin hyvää jälkeä syntyy.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua