LEVYT | Jyväskyläläislähtöinen, nykyään Trondheimissa asuva ja opiskeleva Ville Lähteenmäki tunnetaan persoonallisesta soundistaan ja rohkeasta ilmaisustaan.
”Jälki on kypsää, punnittua ja valmista.”
ARVOSTELU

Ville Lähteenmäki Trio: Introducing
- Ultraääni Records, 2022.
Ville Lähteenmäki (s. 1998) on Suomen nuoren jazzsukupolven eturivin muusikoita, jonka pääsoitin on bassoklarinetti. Jyväskyläläislähtöinen, nykyään Trondheimissa asuva ja opiskeleva muusikko tunnetaan persoonallisesta soundistaan ja rohkeasta ilmaisustaan.
Tamperelaisen levy-yhtiön Ultraääni Recordsin juuri kasettina ja digitaalisesti julkaisema albumi Introducing: Ville Lähteenmäki Trio uurretaan myöhemmin tänä vuonna myös vinyylille. Nimestään huolimatta se ei ole muusikon debyytti. Ansiolistalle kuuluu vuonna 2020 ilmestynyt Ville Lähteenmäki Utopian ja vuonna 2019 perustetun kvintetin levytys Russian Body Language.
Trion täydentävät pätevät muusikot Nicolas Leirtrø (kontrabasso) ja Trym Saugstad Karlsen (rummut). Jälki on kypsää, punnittua ja valmista. Hallitun ja ehjän kokonaisuuden A-puolen muodostavat osat Preludi, Shakti sekä Calling Alice. Toisaalta sen voisi halutessaan vaikka käsittää yhtenä laajempana sävellyksenä.
Preludi ryöppyää kiivaasti verevän, jäntevän kompin siivittämänä. Shakti, joka voisi viitata John McLaughlinin klassiseen yhtyeeseen, puolestaan rullaa yllättävän melodisena ja rentona imevän rumpukompin ja notkean basson päällä. Päätösosa on hidastempoinen, jopa mietiskelevä, Lähteenmäen upea bassoklarinetti yltää mietiskelevistä soinnuista hillittömään free-ryöpytykseen.
B-puoli käsittää kaksi osaa, Mare Incognitum, joka voisi viitata vaikkapa pohjoisen Norjan yliopistotutkimukseen, sekä Best Wishes. Ensin mainittu alkaa pitkällä rumpuintrolla ja kasvaa keskitempoiseksi, rennosti imeväksi teemaksi, jonka päällä Lähteenmäki kieputtaa bassklarinettiaan ja runttaa teeman huimaksi purskeeksi. Päätösosa sisältää meditatiivisia, melodisia kulkuja ja ikään kuin kokoaa levyn yhteen pakettiin.
Lähteenmäki on todellakin hyvin omaääninen ja omaperäinen musiikissaan. Vaikka jossain rauhallisimmissa kohdissa takaraivoon hiipii ajatus esimerkiksi John Coltranesta, äänessä on lajityypin historian hyvin tunteva nuori ja taitava muusikko.
Arto Murtovaara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Maustetytöt pienieleisen hitikkäästi – arviossa Itken jos mua huvittaa
LEVYT | Kurjuuden glamourista melankolisen tarttuvaa indiepoppia tahkoava Maustetytöt julkaisee jo neljännen albuminsa.
Anna Inginmaa sukeltaa poppiin elokuvallisen jazzahtavasti – arviossa Yhdeksän elämää
LEVYT | Yhdeksän elämää -albumin kappaleet matkaavat tumman elokuvallisesti laulajakeskeisen jatsahtavan popin maailmoissa.
Nyrkkitappelun jännämies on taantunut taukoamatta kippisteleväksi rentuksi – arviossa Nyrkkitappelu. Nyt!
LEVYT | Nyrkkitappelun iskevät kertosäkeet ovat melodisesti entistä terävämpiä, mutta ylimalkaiset tarinat vauhdilla elämisestä puuduttavat.
Yhteisellä äänimatkalla muusikot ja musiikin rajapinnat kohtaavat – arviossa Jussi Lampela Ensemblen Common Ground
LEVYT | Jussi Lampela on saanut uuden albuminsa pääsolisteiksi kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen.




