LEVYT | Yhdeksän elämää -albumin kappaleet matkaavat tumman elokuvallisesti laulajakeskeisen jatsahtavan popin maailmoissa.
”Levy tiivistää parhaimmillaan hienoa luentaa leppoisan ja kohtalokkaan sulavasta kohtaamisesta.”
Jazz- ja soul -laulajana tutuksi tullut Anna Inginmaa julkaisi vuonna 2016 Huominen on uni -levyn Kauko Röyhkän ja instrumentaaliyhtye The Hypnomenin kanssa. Garagerockista tunnelmalliseen psykedeliaan 1990-luvulta tähän päivään kulkeneen The Hypnomenin kanssa Inginmaa teki yhteisen Maailma katoaa -levyn myös vuonna 2024. Niinpä on luontevaa, että Inginmaan tuoreella popmusiikin syövereihin sukeltavalla soololevyllä on Inginmaan omien sävellysten ohella Hypnomenin Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa sävellettyjä kappaleita. Tekstejä ovat kirjoittaneet Rosa Liksom. Maritta Kuula, Merita Berg sekä Kauko Röyhkä.
Jos vuoden 2011 Nämä kujat– ja vuoden 2020 Anna Inginmaa -levyt sekä Hypnomen-yhteistyöt lasketaan yhteen, on Yhdeksän elämää (Stupido, 2026) Inginmaan viides albumi. Albumin tuotannosta vastaa Lyyti- ja Tiisu-yhtyeistä tuttu Antti Vuorenmaa.
Albumi ammentaa Inginmaata inspiroineista tekijöistä, joita ovat esimerkiksi ranskalainen elokuvasäveltäjä Michel Legrand, jazz- ja iskelmäikoni Carola ja ruotsalainen poptähti Lykke Li. Levyn kappaleet matkaavat tumman elokuvallisesti laulajakeskeisen jatsahtavan popin maailmoissa löytäen sävyjä niin 1960-luvun ranskalaisesta elokuvamusiikista, voodoo-rytmeistä kuin kaihoisasta iskelmästäkin. Albumi julkaistaan yhteistyössä Stupido Recordsin kanssa, mutta on rahoitettu Inginmaan omasta Mesenaatti-kampanjasta kertyneillä varoilla.
* *
Levyn aloittava Lemmenmalja viekoittelee puoliksi kuiskaillen. Lyömien pehmeästi hölkkäävä shuffle kohtaa hiippailevasta pohdiskelusta duurikaareen kasvavan laulun ja soiton pienieleiset mausteet ihan mukavasti. Ytimekkäästi soiva Älä soita vaihtaa sähköisemmän makuiseen sykkeeseen ja öisestä maisemasta huolimatta leppoisaan laulukeinutteluun, jossa huokaukset ja venytykset eivät haasta tunnelman kepeyttä. Huolettomuus korostuu, kun toisen lupauksia ei jaksa kuunnella, vaikka elämä olisi toisaalla.
Koti-ikävä on sen sijaan selkeästi kohtalokkaampi ja tummempi painos orkestraalisesti soivasta, yökerhojazzahtavasta popiskelmästä. Inginmaan äänen kaihoisa väre sopii hienosti jousien kanssa sykkivään tapettiin. Pienesti naksutteleva Hullu akka ratsastaa kaupunkiin modernina kantrijazz-vaaniskeluna. Kertosäe nousee toimivasti mutta ”mä oon hullu akka, musta kynsilakka” -sanailu ei oikein vakuuta. Biisin tarinassa on hyvä täältä pesee -noste, mutta kauhean iskeviä riimejä tai kielikuvia kappale ei jätä korvien väliin pyörimään.
* *
Puhelaululla hillitysti asteleva Sulautuminen kaartaa jousilla ja laululla ihan komeasti kerrossaan, mutta lipuu pois sanojensa tapaan. Öisesti sykkivä maisema on jousisoivine melodiakaarineen ihan toimiva, mutta jonkinlaista koukkua vielä kaipaisi. Rautalankakaikuisasti näppäilevä Aaverakastaja onnistuu paremmin tiivistämään tunnelmastaan syliinsä sulkevaa käärinliinaa.
Leikittelevällä pianolla askeltavan Milky Wayn laidalla -kappaleen kertosäe ei onnistu puhuttelemaan vaan vaikuttaa hiukan kankealta. Beatlesmainen torviosio piristää silti kappaletta kivasti eikä kepeämpi tatsi sammuta Inginmaan albumia leimaavaa, pienieleisesti leijuvaa intiimiä kipinää.
Salamurhaajan huohotus tuo hyvää vaaniskelevaa energiaa pakettiin. Iggy Popin Lust for Lifen mieleentuova rytmikuvio, rautalankanäppäily, urkumausteet ja vauhdikkaasti nytkyttävät lyömät luovat savuiseksi kaiutetun laulun kanssa kepeän uhkailevaa agenttijatsia pienesti funkilla ytimellä. Kuolleen naisen kengät on levyn selkein hitti, joka jää korvaan ensikuulemalta ja jota huomaa hyräilevänsä mukana useammankin kuuntelukerran jäljiltä. Pienen savuisesti ja ihanan tummasti sipsutteleva ja hallitusti nytkäyttelevä kappale onnistuu juuri sopivasti riisumaan kaiken turhan pois. Ihana tasapaino leppoisan ja kohtalokkaan välillä!
Ring ring jatkaa mukavan leveästi rullaavalla popkaavalla öistä tunnelmointia, jossa tumma syke maalaa sateisen kaupungin pimeyttä. Jos et sä soita saa kappaleesta urbaanisti sykkivän sukulaissielun, jonka moderni iskelmäpop kaartaa komeasti. Aarre päättää levyn loppupään nousujohteen viipyilevän riisutulla kapakkajazziskelmäisellä kohtalokkuudella, jossa Inginmaan laulun kuulas väre pääsee valokeilaan. Kappaleen jousisovitukset tuovat juuri sopivasti lisää leveyttä väliosaan. ”Arpeni sain, mut aarrettain ain varjelen.”
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nyrkkitappelun jännämies on taantunut taukoamatta kippisteleväksi rentuksi – arviossa Nyrkkitappelu. Nyt!
LEVYT | Nyrkkitappelun iskevät kertosäkeet ovat melodisesti entistä terävämpiä, mutta ylimalkaiset tarinat vauhdilla elämisestä puuduttavat.
Yhteisellä äänimatkalla muusikot ja musiikin rajapinnat kohtaavat – arviossa Jussi Lampela Ensemblen Common Ground
LEVYT | Jussi Lampela on saanut uuden albuminsa pääsolisteiksi kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen.
Tiisu on vapautuneimmillaan ja raikkaimmillaan sitten debyyttilevynsä – arviossa Kuuluisat viimeiset sanat
LEVYT | Tiisu on kuudentoista kappaleen uutuudellaan entistä överimpi ja yhteiskunnallisempi.
Kissa pistää kaasun pohjaan ja särön ruvelle – arviossa I Hate Music
LEVYT | Kissa-yhtyeen kolmas albumi on soundeiltaan linjakas mutta laadultaan epätasainen kokonaisuus.