Kuvat: Relapse Records
LEVYT | Tanskalaisen moni-instrumentalistin Amalie Bruunin yhtye luotaa neljännellä levyllään äidiksi tulemisen kokemusta. Tuloksena on genrerajoista piittaamaton, väkevä levy, jossa riittää kauniita biisejä.
”Tunnelma on upea, musiikkiin on kasattu paljon kerroksia kuunneltavaksi.”
Tanskalainen Amalie Bruun on tehnyt musiikkia Myrkur-nimellä (”Pimeys”) jo noin kymmenen vuoden ajan. Spine (Relapse, 2023) on Myrkurin neljäs varsinainen levy. Matkan varrella musiikillinen tyyli on vaihdellut. Alkuun Myrkurin vahvimpia vaikuttajia olivat Ulverin ja Darkthronen kaltaiset metallibändit ja toisaalta Edward Griegin musiikki.
Debyytti-ep:llä soi ihanan tuhnuinen black metal -soundi ja varhainen tuotanto tuo mieleen juuri Ulverin alkupään tuotannon. Kakkosalbumia M (Relapse, 2015) tuottamassa olikin Ulverin Kristoffer Rygg (Garm) ja soittajissa oli väkeä muun muassa Mayhemista. Matkan varrella black metal -vaikutteet ovat karisseet pois, jopa siinä määrin että Myrkurin edellinen albumi Folkesange (2020) oli nimensä mukaisesti silkkaa kansanlaulua. Kaunis kiekko, ei siinä mitään, ja metallipuolella on toki totuttu loikkimiseen kansanmusiikin puolelle.
Nyt on sitten käsillä Spine, Sundlaughin-studiolla Islannissa Randall Dunnin kanssa nauhoitettu albumi, joka nojaa Bruunin hyvin henkilökohtaisiin kokemuksiin: levyn ytimessä on äidiksi tulemisen kokemus. Bruun sai esikoisensa vuonna 2019 ja on siis ehtinyt hauduttelemaan äitiyttä muutaman vuoden ajan. Levyllä kuuluvat niin äitiyteen liittyvät huolet kuin rakkaus. Levyn päättävä Menneskebarn on kaunis tuutulaulu.
Tyylillisesti Spine asettuu jonnekin metallin laitamille. Black metaliksi tätä en laskisi, vaikka aina toisinaan blastbeatit pauhaavatkin ja varsinkin ainoassa tanskankielisessä kappaleessa, upeassa Valkyeriernas Sangissa, enemmän black metalin puolelle kallistuvaa jytinää kuullaankin. Sen perään jyrähtää Blazing Sky, jossa on myös hyvää metallikitarointia. Toisaalta Myrkurin biiseissä on erinomaista popmetal-tatsia, Mothliken kepeästi kuplivaa konesoundia ja syntikoita kelpaa kyllä kuunnella ja tanssia ja lopussa kuullaan reipasta power metal -kitarointiakin.
Skandinaavikansanmusiikkiinkin käännytään sitä tarvittaessa. Shoegaze- ja dream pop -vaikutteitakin kuullaan, kuten hienossa Like Humans -biisissä. Bruun ei siis anna genrerajojen suotta rajoittaa itseään.
Tunnelma on upea, musiikkiin on kasattu paljon kerroksia kuunneltavaksi ja Bruunin kuulas lauluääni loistaa kuten Myrkurilta sopii odottaa. Spine on tunnelmallinen levy, joka soljuu mukavasti ja tyylikkäästi alusta loppuun.
Myrkur oli minulle uusi tuttavuus ja tätä arvostelua varten kuuntelin läpi koko tuotannon, joka olikin kokonaisuudessaan kiinnostavaa ja jatkokuuntelemisen arvoista. Spine nousee tähänastisen kuuntelun perusteella Myrkurin tuotannosta hienoimmaksi kokonaisuudeksi.
Mikko Saari
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.