Kuvat: Relapse Records
LEVYT | Tanskalaisen moni-instrumentalistin Amalie Bruunin yhtye luotaa neljännellä levyllään äidiksi tulemisen kokemusta. Tuloksena on genrerajoista piittaamaton, väkevä levy, jossa riittää kauniita biisejä.
”Tunnelma on upea, musiikkiin on kasattu paljon kerroksia kuunneltavaksi.”
Tanskalainen Amalie Bruun on tehnyt musiikkia Myrkur-nimellä (”Pimeys”) jo noin kymmenen vuoden ajan. Spine (Relapse, 2023) on Myrkurin neljäs varsinainen levy. Matkan varrella musiikillinen tyyli on vaihdellut. Alkuun Myrkurin vahvimpia vaikuttajia olivat Ulverin ja Darkthronen kaltaiset metallibändit ja toisaalta Edward Griegin musiikki.
Debyytti-ep:llä soi ihanan tuhnuinen black metal -soundi ja varhainen tuotanto tuo mieleen juuri Ulverin alkupään tuotannon. Kakkosalbumia M (Relapse, 2015) tuottamassa olikin Ulverin Kristoffer Rygg (Garm) ja soittajissa oli väkeä muun muassa Mayhemista. Matkan varrella black metal -vaikutteet ovat karisseet pois, jopa siinä määrin että Myrkurin edellinen albumi Folkesange (2020) oli nimensä mukaisesti silkkaa kansanlaulua. Kaunis kiekko, ei siinä mitään, ja metallipuolella on toki totuttu loikkimiseen kansanmusiikin puolelle.
Nyt on sitten käsillä Spine, Sundlaughin-studiolla Islannissa Randall Dunnin kanssa nauhoitettu albumi, joka nojaa Bruunin hyvin henkilökohtaisiin kokemuksiin: levyn ytimessä on äidiksi tulemisen kokemus. Bruun sai esikoisensa vuonna 2019 ja on siis ehtinyt hauduttelemaan äitiyttä muutaman vuoden ajan. Levyllä kuuluvat niin äitiyteen liittyvät huolet kuin rakkaus. Levyn päättävä Menneskebarn on kaunis tuutulaulu.
Tyylillisesti Spine asettuu jonnekin metallin laitamille. Black metaliksi tätä en laskisi, vaikka aina toisinaan blastbeatit pauhaavatkin ja varsinkin ainoassa tanskankielisessä kappaleessa, upeassa Valkyeriernas Sangissa, enemmän black metalin puolelle kallistuvaa jytinää kuullaankin. Sen perään jyrähtää Blazing Sky, jossa on myös hyvää metallikitarointia. Toisaalta Myrkurin biiseissä on erinomaista popmetal-tatsia, Mothliken kepeästi kuplivaa konesoundia ja syntikoita kelpaa kyllä kuunnella ja tanssia ja lopussa kuullaan reipasta power metal -kitarointiakin.
Skandinaavikansanmusiikkiinkin käännytään sitä tarvittaessa. Shoegaze- ja dream pop -vaikutteitakin kuullaan, kuten hienossa Like Humans -biisissä. Bruun ei siis anna genrerajojen suotta rajoittaa itseään.
Tunnelma on upea, musiikkiin on kasattu paljon kerroksia kuunneltavaksi ja Bruunin kuulas lauluääni loistaa kuten Myrkurilta sopii odottaa. Spine on tunnelmallinen levy, joka soljuu mukavasti ja tyylikkäästi alusta loppuun.
Myrkur oli minulle uusi tuttavuus ja tätä arvostelua varten kuuntelin läpi koko tuotannon, joka olikin kokonaisuudessaan kiinnostavaa ja jatkokuuntelemisen arvoista. Spine nousee tähänastisen kuuntelun perusteella Myrkurin tuotannosta hienoimmaksi kokonaisuudeksi.
Mikko Saari
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.
Kun maailma on outo, Liisa Akimof tekee siitä musiikkia – arviossa Miten asiat oikeesti on?
LEVYT | Liisa Akimof iskee kiinni nykyhetkeen tarkasti, ilkikurisesti ja täysin omalla äänellään.
Avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta – arviossa Juha Lagströmin Punainen pohjalainen
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Ylva Harun vaivattomasti hymyävä ja pienesti kaunis levykokonaisuus – arviossa Kuiskaa mulle
LEVYT | Folkrockin, popin ja americanan maisemissa liikkuva Kuiskaa mulle luottaa livesoittoon ja sen luomaan pienieleiseen lämpöön.