22-Pistepirkon odotettu paluualbumi soi monipuolisen täyteläisesti – arviossa Kind Hearts Have A Run Run

Kuvat: 22-Pistepirkko / Universal

Vuonna 2015 22-Pistepirkko valmisteli levyä yhdessä Yarin kanssa, mutta ilmoittikin jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhteisestä yhtyeestä oli tullut ”chain gang boxing ring”, kuten yhtye asian omilla kotisivuillaan tiivistää.

Syksyllä 2019 22-Pistepirkko aktivoitui keikoille ja löysi ainakin livenä toimivat keinot olla yhdessä ja soida maagisesti niin kuin utajärveläistrio parhaimmillaan osaa. Sitten tuli korona ja uuden nousun piti löytää uusia reittejä. Yhteen palaamisen yhteydessä oli sovittu, että bändin jäsenten pitää voida toimia ja luoda myös emobändinsä ulkopuolella. Uusia levytyksiä onkin kuultu, muun muassa PK Keräsen mainio Serobi Songs vuodelta 2020.

Kirjoitin marraskuun 2019 Tampereen Klubin livearviossani, kuinka ”marakassien käyttö ja polveilevat rytmit luovat 22-Pistepirkon musiikille persoonallisen pohjan, johon garage-johdannainen kitarointi, Askon konehuminat ja PK:n naukuva lauluääni tuovat loput elementit”. Nämä rakennusaineet leimaavat myös Kind Hearts Have A Run Run -albumia (Universal, 2022) Tunnistettavia elementtejä ei ole lähdetty urakalla uudistamaan, vaikka niiden pohjalta polveillaankin tutun monipuolisesti.

Aamusta on hyvä aloittaa. 7AM aloittaa levyn kipakasti surisevalla särögaragella, johon PK sanailee puhuen säkeet ja kaartaen kerron. Jälkimmäisen haikean melodinen säröleijailu ammentaa syvältä sieltä tutuimmasta Pirkko-altaasta ja värittyy mukavan täyteläisesti. Akustisempi Snake Charmer on kuultu jo singlevalintana. Eikä ihme, sillä heleän kuiskaileva ja tummasti näppäilevä pohdiskelu jousiorkestraatioineen on komea osoitus Pirkkojen elinvoimaisuudesta ja rauhallisempienkin kappaleiden tunnekylläisestä väkevyydestä. Surumielinen käärmeenlumoaminen soi riisutun kaikuisesti ja yhtenä parhaista modernien aikojen Pirkko-sävellyksistä.

Freeway Of Yesterday lähtee yhtä lailla raukeasti, mutta pienesti sykkien muistelemaan menneitä, mutta jääkö se ehkä hiukan liikaakin samoille sijoille leijumaan? Heatseeker tuo palettiin lisää konerytmiä ja sähköistä leijailevuutta ja kasvaa askel kerrallaan kohti koneista psykedeliaa. Sen katkaisee lopun leppeä kuorohoilotus, joka kääntää kappaleen tunnelman hypnoosista hymyyn.

Summertime Motors (Bells Of Love) käynnistelee huuruisella taustaleijailulla, mutta keskittyy laulun äärelle ja liikahtaa Espen pehmeän polveilevilla lyömillä. Itämaisen vinot vinguttelut tuovat väriä ja säröpurskahdukset energiaa, mutta pääasiassa istutaan nuotiopiirissä laulun ympärillä. Nimibiisi puolestaan lähtee tyrnävällä rautalankasärölaukalla, pahaenteisesti vingutellen. Kahden ja puolen minuutin instrumentaali nostaa peukun räiskähtelevällä energiallaan. Helpolla ”I said yes and you said no” -sanailulla, uruilla ja taputuksilla oikein hersyvästi juoksevasta Yes-ilottelusta nousee jo toinenkin peukku.

Humiseva Madness Of Speed ei niinkään hyppää vauhdin hurmaan kuin fiilistelee hidastellen, mutta jylhän pumpulisesti. Rakeinen kasvatuskaan ei murenna biisin ympärilleen rakentamaa suojakuorta, vaikka aika korkeille kiertoradoille noustaankin. Koneisesti sykkivä Boomerang riisuu elementit ytimen ympäriltä ja pohdiskelee maukkaasti, tuoden väriä etäisesti soivilla kaarilla. Painted Smile päättelee levyn metallisella näppäilyllä ja intiimisti kuiskailevalla puhelaululla, joihin kuulas trumpetti luo viiltävän kauniin maalauksen. Kerroksittain kasvatettava humina saa lopulta kylkeensä lyömät ja komeasti kuiskailevan huhuilukuoron.

Eipä ennenkään ole Pirkkojen albumien kohdalla tullut tunne, että biisejä olisi pitänyt puristaa ulos tai ettei lopputulos soisi rennon ilmavasti. 42-vuotiaan yhtyeen uusi, kypsän täyteläinen tuotos soi kuitenkin kaikkien näiden käänteiden jälkeen ehkä vielä odotettuakin helpommin.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua