Kain Tapperin Tarja Halonen ja Kaj Stenvallin Sanna Marin. Kuvat: Jussi Koivunen / Tiina Nyrhinen
KUVATAIDE | Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen on koonnut teoksia näyttelyksi teemalla Valtaapitäviä.
”Taidemuseon kokoelma säteilee ytimestä nykypäivään.”
Valtaapitäviä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasala-talossa (Kuohunharjuntie 6) Avoinna 5.1.2025 asti ti–ke ja pe–la 11–17, to 11–19, su 11–15. Suljettu maanantaisin.
Kangasala-talon ja etenkin sen yhteyteen perustetun Kimmo Pyykkö -taidemuseon ympärillä käytiin aikanaan kipakkaakin sananvaihtoa puolesta ja vastaan. Vuosien varrella tämä kohta kymmenvuotias, vuonna 2015 perustettu taidemuseo on lunastanut paikkansa pirkanmaalaisten taidemuseoiden joukossa. Omalla kuratointityöllään ja muun muassa äänioppaillaan ja virkeällä yleisötyöllään se on nostanut varsin kelvollisesti eri nykytaiteen ilmiöitä vuoropuheluun museon oman kokoelman kanssa.
Nyt loppuvuoden ajan Kangasalla ollaan museon kantamien merkitysten ytimessä, kun intendentti Soila Kaipiainen on päässyt kokoamaan teoksia näyttelyksi teemalla Valtaapitäviä.
Kesäkuun puolivälissä avautuneen näyttelyn kokoonpano on hieman muuttunut loppuvuodeksi, joten vaikka olisi kesällä käynyt katsomassa näyttelyn, uusi käynti syksyn mittaan on enemmän kuin paikallaan.
Harvoin tarjolla olevia teosesittelyjä edustavat Sara Hildénin taidemuseolta lainatut Erik Enrothin maalaus Poliitikot vuodelta 1947 ja Arvo Siikamäen Presidentin kuva vuodelta 1970. Juhani Linnovaaran ja Alpo Jaakolan teokset ovat saaneet antaa tilaa Kari Suomalaisen päivänpoliittisiin, teräviin pilapiirroskommentteihin Kekkosen valtakaudelta.
Uusina nähdään myös muun muassa Krister Gråhnin ja Hannamari Matikaisen silikonimuotteja ja grafiikan menetelmiä yhdisteleviä vedoksia Aimo Tukiaisen Kekkos-muotokuvasta. Tukiaisen asiallinen realismi on läsnä enää viitteellisenä humoristisen, mutta tavallaan myös väkivaltaisen ja traagisia sävyjä lisäävän käsittelyn jäljiltä.
Alakerran valtapiiri ja hieman röyhelöitä
Miehisen vallan ja naisen vallan rajat piirtyvät erilaisina heti näyttelyn alkupuolella: siinä missä mies saa edustaa juuri sellaisena kuin on, naisen täytyy kaunistautua, hengittää epäterveellisten kureliiviensä läpi, käyttää aikansa hiuslaitteensa organisoimiseen, mistä puhuu Helena Hietasen peruukkien kokonaisuus.
Hieman teeman vierestä Valtaapitäviä-näyttelyssä on esillä rokokootyylisiä roolivaatteita, jotka ovat olleet näyttämöpukuina Kangasalan Pikkuteatterin Mozart-teemaisessa näytelmässä Salaperäinen Taikahuilu.
Kimmo Pyykkö ohjasi Urho Kekkosta tekemään leikillisiä omakuvia: puinen leipälauta päänä ja hevosen kuolaimet silmälasien merkitsijöinä. Teoksista tuli kansan suosikkeja, sillä UKK:n tekemänä jopa leipälauta saattoi olla taidetta, vaikka tuohon aikaan puuveistosten arvoa ei haluttu nähdä esimerkiksi Kain Tapperin tuotannossa. Taiteilijan liian läheinen suhde valtaapitävään on aina ollut myös kyseenalainen kunnia.
Taide ja valtaapitävät konkretisoituvat esimerkiksi Kimmo Pyykön yhdessä Urho Kekkosen kanssa tekemissä päämiehen muotokuvissa. Kuvassa UKK:n omakuva vuodelta 1975, puu ja pronssi. Kuva: Tiia Ennala
U.K. Kärrin monumentaalisesta Etyk-veistoksesta on esillä eräänlainen kutistettu versio Särkänniemessä nähdystä. Teoksen syntyvaiheisiin liittyy olennaisesti vallanpitäjän myötäily ja tuloksena Kekkosen esittäminen mahdollisimman suuressa sankarillisessa roolissa, kun hän toimi Ety-kokouksen 1975 puheenjohtajana idän ja lännen, Leonid Brežnevin ja Gerald Fordin, kahden toisistaan kaukana olevan ideologisen leirin skismojen sovittelijana.
Juhlallisten ja karnevalisoitujen vallan ilmenemismuotojen yläpuolella kiiltelevät porilaisen Laura Liljan valtionpäämiehet, joiden näköisyys on saavutettu kinky-estetiikkaan kuuluvien niittien avulla.
Herkulliset Marin-tulkinnat
Kain Tapper teki vuonna 2002 piirroksen Tarja Halosesta, jossa valtionpää vaikuttaa joviaalilta ja jotenkin huumorintajuiselta, kun Kaj Stenvall maalaa teossarjan Sanna Marinista, naispuolisen vallanpitäjän ilme on oudon vahamainen ja elämästä etäännytetty.
Uutiskuvista inspiroituneet teokset ilmaisevat valokuvia traagisemmin sen kovan kuoren, joka vallanpitäjän pitää kerätä kasvoilleen. Poliitikko on lopulta meille arvoitus, kuten Mona Lisa konsanaan.
Pääministerin pokerinaaman hajoamista edusti kesän 2023 puheenaihe, raisu juhlintavideo, jonka perusteella naispuolisen poliitikon elämäntapoja päästiin joukolla moralisoimaan. Eräänä päätepisteenä keskustelulle voi pitää kuitenkin Maisa Majakan teosta viime vuodelta. Hän teki tapauksesta pienen keramiikkaveistoksen Taidehallin Nuoret 2023 -näyttelyyn, ja ainakin nuoriso antoi samalla Marinille anteeksi ja luvan olla välillä myös oma itsensä.
Maisa Majakan Etkot (lasitettu kivitavara, lysterit) kohahdutti Nuoret 2023 -näyttelyssä Taidehallissa. Kaikki tiesivät nimeämättäkin, ketä keramiikkaveistos esittää. Kuva: Tiina Nyrhinen
Kaarina Maununtytär ja Napoleon
Yksi menneiden aikojen vallanpitäjistä oli Kangasallakin asunut Kaarina Maununtytär, ja hänen historiansa kulkee osana tätä näyttelyä. Toisin kuin realistisesti tapahtumia uusintava Kaj Stenvall, Ilkka Väätti ottaa historian haltuun abstrahoimalla sisällöt niukaksi koloristiseksi merkiksi, jonka taustasta on aina hyvä saada edes vähän tietoa. Väätin tuore teos Kaarinan rasia on saanut inspiraationsa Liuksialan kartanon mailta löytyneestä hajusterasiasta, joka saattoi ehkä kenties olla Kaarina Maununtyttären käytössä.
Myös Tuula Lehtisen tuoreessa maalauksessa välähtävät Kaarinan kasvot aikaa ja historiaa vauhdilla suhauttavien kylläisten rokokoovärien keskeltä.
Paikallisuutta ja eurooppalaista vallan historiaa samaan kuoreen on saatu, kun näyttelyyn on kutsuttu kuhmalahtelainen Teemu Luoto Kaarle XII:n ja Napoleonin päänseutua tutkivien, elämää ja säröä ilmentävien keraamisten veistosten kera.
Kim Simonssonin ratsastajapatsas käy vuoropuhelua Krister Gråhnin ja Hannamari Matikaisen Kekkos-muotokuvien sekä Kimmo Pyykön metalliveistosten kanssa. Kuva: Tiina Nyrhinen
Luodon iholle tuleva realismi ja Kim Simonssonin keramiikkaratsukko muodostavatkin näyttelyssä yhden akselin. Simonssonin teoksessa lapsenkaltaisen hallitsijan rosoisuus ja epävarmuus rinnastuu kauriinkaltaisen ratsun kullattuun, luonnottoman sileään päähän ja honteloihin jalkoihin. Simonsson on myös näyttelyn nykytaiteilijoista se, jonka materiaalien yhdistelyssä ja estetiikassa on yllättäen eniten yhtäläisyyttä Kimmo Pyykön tämän näyttelyn veistoksiin.
Kangasalan Mobilian Fenno-galleriassa on esillä 5.1.2025 asti näyttelyn sisartapahtuma, jossa on esillä valtaapitävien kulkuneuvoja.
Tiina Nyrhinen
* *
Taiteen edistämiskeskus Taike tukee tänä syksynä kirjoittajan pirkanmaalaisesta kuvataide-elämästä kertovia juttuja.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
Omalaatuiseksi jääräpääksi luonnehdittu Jussi Pohjakallio näyttäytyy valokuviensa kautta kekseliäänä ja nokkelana tarkkailijana
NÄYTTELY | Tampere-talon Talvipuutarha on oiva paikka mustavalkokuvien näyttely-ympäristöksi Sorsapuiston syksyisen valon ja alkavan väriloiston tulviessa sisään ikkunoista.
Hevosen kuolema ja muita tärkeitä asioita nähtäväksi – Tove Kjellmark Seinäjoen taidehallissa
KUVATAIDE | Tukholmalaisella kuvataiteilija Tove Kjellmarkilla on hevostaustaa, hevonen ei ole näyttelyn päätähti sattumalta. Taiteilija on kasvanut hevosten parissa lapsesta asti.
Anna Pekkala valmistui maisteriksi ja valitsi juhlanäyttelyn paikaksi hupparikaupan – näyttely Pispala Clothingissa
KUVATAIDE | Anna Pekkalan teoksissa on helppouden harhaa, kuten iloisen naivistista metallinkäsittelyä, joka piirtää seinälle kiemurtelevia käärmeitä ja pikku kalasia.
