Kuva: Jari Mänttäri. Teoskuvat: Toni-Petri Ruotsalainen
KUVATAIDE | Salon Taiteilijaseuran ylläpitämässä Galleria Joutsenessa on avautunut tamperelaisen Toni-Petri Ruotsalaisen näyttely, jossa pureudutaan siihen, miten digitaalisten valokuvien paljous muokkaa asenteitamme suomalaiseen luontoon.
Toni-Petri Ruotsalainen: TOTEM. Galleria Joutsen Salossa 21.5.2025 asti.
Toni-Petri Ruotsalaisen TOTEM-näyttely Salon Taiteilijaseuran ylläpitämässä Galleria Joutsenessa koostuu noin 30 öljy- ja akryylimaalauksesta, joiden aiheina on kotimainen luonto, eläimet ja koristekasvit.
Tekniikka, jolla maalaukset on toteutettu. on yhtä tärkeässä roolissa kuin maalausten aiheet. Kauempaa katsoessa maalaukset jäsentyvät esimerkiksi suden, huuhkajan ja puutarhadahlian kuviksi. Lähempää tarkastellessa ne hajoavat väritäplien massoiksi ja aihe katoaa. Tämä johtuu siitä, että Ruotsalainen on hahmotellut pääaiheen lattasiveltimen lyhyillä, pistemäisillä vedoilla ja usein tausta on toteutettu pidemmin vedoin. Efekti jäljittelee digitaalisia kuvia, pikseleitä.
Ennen 1800-luvun loppupuolta kuvataiteessa oli vallalla käsitys, että maalauksen kaikki kohdat on toteutettava yhtä yksityiskohtaisesti. Tämä normi muuttui sittemmin muun muassa impressionistien työn myötä ja valokuvauksen yleistymisen johdosta: kuvataiteilijat kiinnostuivat siitä, miten valokuvatessa voitiin valitsemalla eri tarkkuusalueita kuvaan saada luotua fokus ja epätarkempia, pehmeämpirajaisia alueita.
Ennen 1800-luvun loppua oli toki poikkeuksia: esimerkiksi Johannes Vermeerin kuuluisa maalaus Turbaanipäinen tyttö on kauttaaltaan pehmeärajainen, kuin epätarkassa fokuksessa. Vermeerin tekniikkaa on tutkittu ja on selvinnyt, että efekti on saatu aikaan siten, että tuoretta maalia ja jo maalatun, mutta ei vielä täysin kuivuneen alueen maalia on sekoitettu toisiinsa. On todennäköistä, että Vermeer on tämän tekniikan valinnalla halunnut tuoda esiin omaa mestaruuttaan illuusioiden luojana: lähempää tarkasteltuna maalauksen värien rajat liukenevat toisiinsa ja sen ansiosta yksityiskohdat hajoavat eri sävyisiksi vedoiksi, taiteilijan kädenjäljeksi.
Bubo bubo, öljy kankaalle, 2016.
Ruotsalainenkin on optisten illuusioiden luoja. Hänen tekniikkansa on kuitenkin sellainen, että sen äärellä ei koe vanhojen mestarien maalausten äärellä koettua ihmetystä siitä, miten kaikki on toteutettu. Se, miten kuva rakentuu, on tarkasti näkyvissä. Kuva-ala koostuu geometrisesti jäsentyvistä, eri pituisista vedoista, jotka erottuvat selkeästi toisistaan – aivan kuten digitaalisten valokuvien pikselit.
Ruotsalaisen mukaan yksi teos voi koostua kymmenistätuhansista lattasiveltimellä toteutetuista täplistä. Impressionistien hetken vaikutelmia tavoittelevat vauhdikkaat vedot tuntuvat Ruotsalaisen säntillisen työskentelyn rinnalla aistikkailta ja tenhoavilta. Ruotsalaisen tarkoituksena on kuitenkin muu kuin välittää tunnelmia tai tuoda esiin taiteilijan virtuositeettia. Näyttelyn teosten pintojen lähitarkastelussa paljastuva näyttöpikselien toimintaa imitoiva ”laatikkoleikki” linkittyy digitaalisuuden ja olennaisten ympäristösuhteidemme välisiin kysymyksenasetteluihin.
Lupus III, kollaasi ja öljy kankaalle, 2024.
Joissakin maalauksissa on hyödynnetty myös kollaasitekniikkaa, kuten teoksessa Lupus III. Maalauksen pohja koostuu ilmeisesti paperisista ompelukaavoista. Merkintöjen seassa erottaa saksankielisiä sanoja, kuten Tasche ja Ärm. Kaukaa katsottuna teosten kollaasimaisuutta ei erota. Lähempää teoksia tarkastellessa kollaasi vahvistaa maalauksen luonnetta jonakin rakennettuna, illuusiottomana pintana.
Medioitunut maailma ja petoviha
Näyttelyn taustalla on taiteilijan ajatus siitä, miten ihmisten luontosuhde nykyään rakentuu suurelta osin välineellisesti ja keinotekoisesti. Useimmat ovat nähneet vaikkapa suden, karhun tai huuhkajan vain kuvissa. Näyttelyssä tematisoituu etäisyyden merkitys luontosuhteen rakentumisessa. Ruotsalaisen maalauksia tarkastellessa tulen pohtineeksi, miten asioiden tarkastelu etäältä ei aina tuo niihin tarvittavaa kriittisyyttä. Läheltä tarkasteltuna samat asiat voivat paljastua mielen konstruoimiksi epätotuuksiksi. Toisaalta läheltäkään ei aina hahmota koko totuutta.
Cerasus III, öljy levylle, 2025.
Ruotsalaisen näyttely pureutuu aina ajankohtaisiin suomalaisen luontosuhteen paradokseihin. Pikselimassoiksi paljastuvien teosten äärellä ajattelen sitä, miten median alati kiihtyvä uutistuotanto siitä, missä suurpetoja on viimeksi nähty, voi vaikuttaa ihmisten ajatuksiin ja asenteisiin.
Muistan nähneeni aiheen tiimoilta hiljattain kyseenalaistavan kolumnin, johon vastattiin, että näköhavainto suurpedosta ihmisasutuksen liepeillä on aina uutinen. Voi kuitenkin kysyä, vahvistaako esimerkiksi suden liikkeiden äärimmäisen tarkka seuranta siihen kohdistuvia pelkoja ja kovia asenteita. Digitaaliset sudet tuntuvat kansoittavat koko maan.
Ursus arctos, öljy levylle, 2017.
TOTEM on tärkeä puheenvuoro suomalaisen luontosuhteen saadessa yhä uusia, kapitalistisen logiikan sanelemia muotoja. Tuota logiikkaa noudattaa myös uutistuotanto. Valokuva ja digitaaliset välineet ovat tärkeitä työkaluja, kun vaikeasti havaittavia asioita halutaan saattaa laajemman yleisön tietoon.
Myös oma luontosuhteeni rakentuu paljolti valokuvien varaan. Teen eettisiä päätöksiä sen perusteella, mitä ja miten kuvat esittävät. Ruotsalaisen näyttely toimii piikkinä kaikkiin suuntiin: sekä kehäkolmosen ulkopuolella asuvat ”petovihaajat” että kaupunkikeskuksissa elävät ”luonnonsuojelijat” voivat yhtä lailla rakentaa maailmankuvansa pitkälti digitaalisten välineiden luomien todellisuuskuvien pohjalta. Etäisyys ja läheisyys siihen nähden, mistä on puhe, ei medioituneessa maailmassa enää kerro välttämättä siitä, kuinka todenmukainen tilannekuva on.
Kirsi Uusitalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ano Kurjen mustepiirrokset viehättävät piirrosjäljellään – näyttely Turun B-galleriassa
KUVATAIDE | Turkulaisen B-gallerian näyttely on täynnä herkullisella otteella toteutettuja mustepiirroksia. Teemana on monimerkityksinen paikka, jonka käsittelyssä olisi toivonut enemmän kokeilevuutta.
Kuvaamaton valokuvanäyttely ja kysymättömiä kysymyksiä – maistereiden lopputyönäyttely Valokuvataiteen museossa
VALOKUVATAIDE | Aalto-yliopiston päättötyönäyttely Image Being 2025 esittelee 14 nuorta valokuvaajaa ja tutkii mahdollisuuksia käyttää kameraa ilmaisemiseen, todistamiseen ja löytämiseen.
Johanna Saikkosen näyttely Black Hole on nihilistinen kurkkaus ruumiin pimeyteen
KUVATAIDE | Turun Makasiini Contemporaryn näyttely koostuu vain viidestä maalauksesta, mutta se riittää. Näyttelyn koettuaan katsoja voi tuntea maailman olevan jälleen vähän pahempi paikka.
Vapriikin Seitsemän sisarta kuljettaa meidät yhteisille juurillemme näyttäen, kuinka taide on jo aikojen alusta ollut erottamaton osa ihmisyyttä
KUVATAIDE | Aboriginaaliryhmän kuratoima ja valvoma Songlines-näyttely seitsemästä sisaresta on nähty ennen Vapriikkia Pariisisissa, Berliinissä ja Plymouthissa – sekä tietysti Canberrassa.