Kuvataidearvio: Tampere-talon Posters-näyttely esittelee kuuluisat keittopurkit, mutta myös vähemmän tunnetun Warholin. Janica Brander kiinnostui poliittisesti kantaaottavista töistä.
”Olen syvästi pinnallinen ihminen”, Andy Warhol kuvaili itseään. Tampere-talon Posters-näyttely sisältää kuitenkin hätkähdyttävän yhteiskunnallisia töitä.
Warholin lausuma tuntuu silti uppoavan edelleen niin kriitikoihin kuin yleisöönkin. Tunnistamme Warholin tomaattikeittopurkit, loputtomat variaatiot Marilynin kasvoista ja mainosmaisen kuvakielen. Tiedämme, että julkkikset rakastivat häntä, tiedämme tarinat Studio 54 -yökerhosta ja Velvet Underground -bändistä.
Entä kuinka moni tietää, että Warhol suunnitteli mainoksia Yhdysvaltain vihreälle puolueelle ja Vietnamin sotaa vastustaneille aktivisteille?
Tässä vaiheessa nousee harvempi käsi.
Warhol on enemmän kuin keittotölkit
Posters-näyttely sisältää noin 120 Warholin kehystettyä alkuperäisjulistetta 1960–1980-luvuilta, kirjojen, lehtien ja äänitteiden kansia sekä Warholin perustaman Interview-lehden numeroita. Näyttelyssä ovat tunnetuimmat – ja myös tylsimmät – Warholin työt eli Campbell’sin keittopurkit, Marilyn Monroet ja Elizabeth Taylorit.
Tutuimmillaankin Warhol on kuitenkin kaukana samantekevästä. Monistaminen ja taiteen määritelmän kyseenalaistaminen arkiesineiden avulla ovat yksi Warholin tyylin kulmakivistä. Olisi kuitenkin vääryyttä Warholin taidetta kohtaan tarkastella sitä vain näiden piirteiden kautta.
Kun näemme helpon tuntuista taidetta, suusta lipsahtaa herkästi lause ”tuollaisen voisi tehdä kuka tahansa”. Kenellä tahansa ei kuitenkaan ole Warholin värisilmää ja sommittelukykyä. Vaivaton ja sen myötä pinnallinen vaikutelma syntyy väreistä, muodoista, täyteydestä ja tyhjyydestä. Kaikki nämä elementit tukevat ja rikkovat kokonaisuutta harkitusti.
Kiinnostava suomalaissilmin
Suomalaiskatsojan mielikuvitus lähtee lentoon. Warholin neonsävyisissä lehmäkuvissa on samaa henkeä kuin Miina Äkkijyrkän maalauksissa. Warhol taiteili kukkia samoihin aikoihin, kun Marimekon Unikko-kuosi syntyi. Saiko toinen toiselta vaikutteita?
Neonvärit tekevät varhaisimmistakin teoksista ajattomia. Vihreän puolueen vaalijulisteet vuodelta 1980 ovat raikkaampia kuin yhdenkään suomalaispoliitikon mainokset tämän kevään eduskuntavaaleissa.
Pinkki, kirkkaansininen, turkoosi ja violetti toistuvat seinissä. Taustalla soi Velvet Undergroundin musiikki.
Warhol vastusti Vietnamin sotaa
Halston, Perrier, Chanel. Kivennäisvesi- ja muotimainoksia vilahtelee siellä täällä, mutta näyttelyssä on paljon poliittisia töitä.
Vihreän puolueen lisäksi Warhol teki julisteita poliittisten vankien Chicago Seven -aktivistiryhmälle, joka vastusti Vietnamin sotaa. Karussa vihreä-puna-mustassa julisteessa on kuva sähkötuolista ja teksti ”conspiracy means to breathe together”. Teksti viittaa espanjankielen sanaan con (kanssa) ja englanninkielen sanaan spiracle (spiraakkeli eli hyönteisen hengitysaukko).
Warhol tuki myös Richard Nixonin vastaehdokasta George McGovernia vuoden 1972 presidentinvaaleissa. Myös McGovern vastusti Vietnamin sotaa.
Vaalijulisteessa ei kuitenkaan ole hänen kuvaansa, vaan virnistelevä Nixon, jonka kasvot on maalattu sinisiksi ja hampaat keltaisiksi. Oranssia taustaa vasten vaikutelma on häiritsevä, kuin maaninen kalmo. ”Vote McGovern”, kehottaa kuvan ainoa teksti.
Kolonialismin kritiikkiä
Näyttelyssä on myös Reigning Queens -teos vuodelta 1985. Sarjan tunnetuin kuva esittää kuningatar Elisabetia. Teokseen kuuluvat myös kuvat Alankomaiden kuningatar Beatrixista, Tanskan kuningatar Margareetasta ja Swazimaan kuningatar Ntombi Twalasta.
Länsimainen katsoja tunnistaa Elisabetin, moni Beatrixin ja Margareetankin, mutta Ntombi Twala on harvemmalle tuttu. Kaikki neljä naista olivat vallassa teoksen valmistumisaikaan. Miksi Warhol halusi kuvata juuri heidät?
Uskon, että taustalla oli halu näyttää valkoiselle katsojalle, kuinka vajavainen kuvamme maailmasta on. Yhdysvallat ja Eurooppa ovat karttojemme keskipisteet, eivätkä Swazimaan kuningattaren nimi ja kasvot sano meille mitään.
Fantastisia kansikuvia
Maailman tunnetuin Marilyn.
Kantaaottavien julisteiden lisäksi näyttelyn kiinnostavinta antia ovat Interview-lehtien kannet. Warhol perusti lehden vuonna 1969 ja loi sen visuaalisen ilmeen taiteilija Richard Bernsteinin kanssa. Esillä on Warholin piirtämiä kansia vuosilta 1976 –1986.
Kuvat saavat kaipaamaan aikakauslehtiin piirroksia kuvapankkien geneeristen kahvikuppitunnelmointien sijaan. John Travolta, Jodie Foster, Michael Jackson ja Goldie Hawn hymyilevät kansissa, joissa ei ole muita kuvia tai tekstejä.
Kasvot ovat tunnistettavia, mutta siloteltuja. Warhol on vanginnut kansiin ne piirteet, jotka tekevät tähdistä tunnistettavia. Hän on myös liioitellut piirteitä sen verran, että kasvot ovat fantasioita, mutta eivät karikatyyreja.
Viisaampana kotiin
Tampere-talon näyttely on monipuolinen katsaus Warholin taiteeseen. Se sisältää tutuimmat ja ikonisimmat kuvat, mutta vielä enemmän muuta kiinnostavaa. Valikoima yllättää katsojan, joka kuvittelee tuntevansa Warholin tuotannon hyvin.
Teokset haastavat Warholin väitteen hänen pinnallisuudestaan. Kiitos hänen, taas entistä useampi tuntee kaikki neljä kuningatarta.
Posters-näyttely Tampere-talon Sorsapuistosalissa 25.8.2019 asti. Lue Marja Aaltion tekemä haastattelu Heli Vaarasesta, joka ystävystyi Andy Warholin kanssa 1980-luvulla New Yorkissa.
