Osa maalauksesta Remake the World #3 (2021). Kuva: Marja-Liisa Torniainen
KUVATAIDE | Abstraktillakin taiteella voi olla yhteiskunnallinen ulottuvuus. Mari Rantasen maalausten värit ja niiden kontrastit paljastavat silkalla olemassaolollaan, mitä meiltä puuttuu.
Mari Rantanen – Tunne värinä. Salon taidemuseon Veturitalli 1.9.2024 asti.
Mari Rantanen (s. 1956 Espoo) rakastui jo nuorena matematiikkaan ja väreihin, eivätkä nämä tunteet ole haalenneet. Hänen töissään värit asettuvat huolella suunniteltuihin geometrisiin rakenteisiin, joista ne loistavat lävistäen katsojan olemuksen kaikki kerrokset. Teosten värivaikutusta tukevat oranssit ja pinkit värimatot ja osaltaan myös maalatut seinät.
Noin viisikymmentä työtä käsittävän Tunne värinä -kokonaisuuden tutkiminen Salon taidemuseon Veturitallin neljässä salissa vie aikaa, jonka kuluessa näyttelyssä kävijän olotila muuttuu. Tämän huomaa melkeinpä heti, kun astuu ulos teosten vaikutuspiiristä ja siirtyy käytävään. Kestää aikansa miettiä, mistä on kysymys.
Golden handshake (2018). Pigmentti ja akryylimaali kankaalle. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Vuosikymmenten aikana hänen palettinsa on puhdistunut ja kirkastunut. Murretut värit, sovinnaisemmat värikontrastit, musta ja ekspressionistiset taustat ovat jääneet 1990-luvulle.
Kompositioita ei ole rakennettu elämästä irrallaan olevista kappaleista, vaan todelliset kokemukset ja elämykset sekä taiteilijaan vaikutuksen tehneet paikat ja ihmiset ovat synnyttäneet työt, joista ei puutu leikkisyyttäkään. Geometriset perusmuodot, joihin kaikki ympärillämme oleva voidaan palauttaa, ovat hänen työkalujaan, ja usein ne lähentyvätkin tunnistamaamme todellisuutta, jopa niin paljon, että Marja Sakari kuvaa hänen töitään sanoilla ”abstrakti figuratiivisuus”. (Myynnissä museossa on Marja Sakarin ja Frida Cornellin kirjoittama teos Mari Rantanen – Kaipuun ja toivon kuvat, Parvs 2021.)
Väriä ei ole ilman valoa. Taiteilija kertoo hiovansa maalaustensa sävyjä niin kauan, kunnes valot syttyvät kankaalle. Näyttely kertoo eittämättä ainakin yhden asian: sen, miksi pohjoismaista lähdetään etelän aurinkoon. Värien energia on ihmiselle omalla tavallaan yhtä tärkeää ravintoa kuin ruoka, mutta kaikkien aistiemme on saatava virikkeitä, jotta aivomme toimisivat optimaalisesti. Ne tarvitsevat multisensorista stimulaatiota saavuttaaksemme halajamamme kylläisyyden tunteen.
Rantasen antelias värikattaus todistaa, mistä jäämme paitsi värittömässä ympäristössä. Täytyy kuitenkin muistaa, että väri elää sisällämme kaikissa tunteissamme, ajatuksissamme ja mielentiloissamme. Me emme ole ulkoisten värien armoilla.
Ensimmäisen salin takaseinän maalauksia vuodelta 2024. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Väri ei ole mikään irrallinen asia, se on osa kaikkea muuta, mikä siihen vaikuttaa. Taideteos on mikrokosmos, jonka elementtien suhteet vertautuvat yksilötasolla koettuihin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin. Rantasen värit antavat toisilleen vapauden loistaa omana itsenään eivätkä ne yritä alistaa taikka dominoida toisiaan. Se on mahdollista siksi, että valööreiltään ne eivät poikkea suuresti toisistaan ja että niiden voimakkaatkin kontrastit ovat värikontrasteja – että ne on soinnutettu tukemaan toisiaan, ei voittamaan toisensa: värit ja muodot eivät ole keskenään taisteluasemissa. Kaikki tämä synnyttää katsojassa hiljaisen ilon ja onnen tunteen.
Mari Rantanen esittelee maalauksillaan vaihtoehdon kovuudelle, kylmyydelle ja puritaanisuudelle, mitä konkretismi monesti edustaa. Hän on alusta saakka ottanut työhönsä vallankumouksellisen, feministisen asenteen, vaikka varsinaiseen feministiseen liikkeeseen ja siihen liittyvään taiteeseen tutustuikin vasta Yhdysvalloissa.
Näyttelyn nimi, Tunne värinä, osoittaa suomenkielen monimerkityksellisyyden, tässä tapauksessa ainakin kaksimielisyyden; kuinka samalla sanaparilla voidaan kuvata ilmiön kaksi ulottuvuutta, toinen näköaistin ja toinen tuntoaistin kautta.
* *
Vain kolmisen vuotta Taideakatemiasta valmistuttuaan, ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jälkeen vuonna 1982 Rantanen sai Fulbright-stipendin New Yorkiin. Stipendiä ei aiemmin ollut saanut kukaan kuvataiteilija.
Opiskelu Pratt-Instituutissa ja elämä taidemaailman ytimessä oli merkittävää Rantasen kehitykselle. Myöhemmin hän muutti takaisin kaupunkiin kymmeneksi vuodeksi ja lähti vasta, kun sai professorin viran Tukholman kuninkaallisesta taideakatemiasta vuonna 1996. Virka-aika kesti kymmenen vuotta.
Opiskelukaupungissaan hän tutustui ajan aatteisiin ja taiteilijoihin, joita ei vielä kotimaassa tunnettu. Erityisesti häneen vaikuttivat Pattern & Decoration -maalarit, jotka halusivat irrottautua maskuliinisesta perinteestä, painottivat aistillisuutta ja inspiroituivat esimerkiksi orientaalisesta ornamentiikasta sekä naisten ikiaikaisista käsitöistä.
Remake the World #3 (2021). Pigmentti ja akryylimaali kankaalle. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Ihailen erityisesti sitä, kuinka Rantasen maalausten rakenteellisuus taipuu dekoratiivisiksi verkostoiksi. Koristeellisuudesta ei enää ole kysymys, vaan esimerkiksi niistä liittymistä, jotka pinnan alla näkymättömissä välittävät viestejä erilaisten olomuotojen välillä, sekä moninaisista materiaalien struktuureista. Näillä päällekkäisillä kuvioinneilla Rantanen pystyy luomaan syviä tilaulottuvuuksia ilman perspektiiviä. Hänen ornamenttinsa eivät koskaan ole pelkkiä kopioita jo olevista ja nähdyistä, vaan harvinaisen omintakeisia luomuksia sinänsä.
* *
Helsinki, kesäateljee Tammelassa, Tukholma ja New York, siinä Mari Rantasen tukikohdat tällä hetkellä. Maalarina häntä innoittaneita paikkoja, joiden kaikuja hänen töistään löydämme, ovat Mexico City, vaaleanpunainen Jaipur, Delhi, Taj Mahal Agrassa, joogien kaupunki Varanasi – Japanissa Tokio, Euroopassa Rooma ja Pariisi sekä Turkki ja sen ornamentit.
Taidehistoriaakin voi ajatella paikkana, jossa kuvataiteilijat liikkuvat ajan maisemissa löytäen sukulaissielujaan ja jopa mentoreita. Nykyhetkessä elävällä ja yhteiskunnallisesti valveilla olevalla taiteilijalla on laajat näköalat eikä hän elä norsunluutornissa, vaan reagoi työssään myös maailmanpolitiikkaan.
Tästä esimerkkinä käy jo vuodesta 2017 maalauksiin ilmestynyt huutomerkki, mikä on hänen reaktionsa hälyttävään maailmantilanteeseen. Vuonna 2019 valmistuneen triptyykin, It Is Now or Never, muodossa se heittää kävijän tutkimaan hänen uusimpia töitään. Niissä, kuten kankaillaan usein muutenkin, vallitsee symmetria.
Huutomerkin saattelemana tarkastelen, kuinka maalauksissa toistuvat sen muodot, eri osat siitä, uudelleen ja uudelleen synnyttäen väriä sykkiviä risteyksiä. Toisaalle viittaavista teosnimistä huolimatta näen ne yhtäkkiä kuin liikennemerkkeinä, jotka asettavat elintärkeän kysymyksen: Minkä tien valitset? Päätä!
Näkymä salista toiseen. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Mari Rantasen tuotannossa yhdistyy emotionaalisuus, älyllisyys ja henkisyys. Sisällöllisesti teokset ovat yhtä monikerroksisia kuin visuaalisiltakin tasoiltaan. Ensimmäisenä katsojan vangitsee pauloihinsa itse maalaustaide, värien ja viivojen energia ja lumovoima, huumaavan kaunis maailma, mutta tarkemmin katsoen ytimestä voi löytyä jokin vaikeasti ratkaistava dilemma, josta työ on saanut alkunsa.
Marja-Liisa Torniainen
Mari Rantanen: Tunne värinä. Salon taidemuseo Veturitallissa 1.9.2024 asti. Avoinna ti–pe klo 10–18, la–su 11–17. Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 14.
It Is Now or Never (2019). Pigmentti ja akryylimaali kankaalle. Kuva: Salon taidemuseo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kulttuuritalo Laikun syyskausi alkaa Ulla Pohjolan tuotannon syväluotauksella ja korutaiteen ilottelulla
KUVATAIDE | Käden taito luo Kulttuuritalo Laikun näyttelyissä syvällisiä näkymiä ja sallii myös rempseän ilottelun.
Upea Taidevaltakunta ’24 -biennaali ja Hämeenlinnan Taiteiden yö yllättivät runsaudellaan
TAPAHTUMA | Elokuinen lämmin ja pimenevä ilta tarjoaa oman kehyksen taiteiden yölle. Matkustamisen tunnelmaan pääsee jo naapurikaupungissa, jos sitä ei tunne kovin hyvin.
Suomen vanhimpiin kesänäyttelypaikkoihin lukeutuva Kuhmalahden Taidepappila elää ja voi hyvin
KUVATAIDE | Taiteen kosketus tuntuu hyvältä Taidepappilan iholla. Tämän kesän näyttelyn on kuratoinut Taidepappilan toiminnanjohtaja, taidemaalari Aaron Helo.
Yksityistä, intiimiä ja siksi ymmärrettävää – Gregory Crewdsonin valokuvia Kuopion VB:ssä
VALOKUVATAIDE | Gregory Crewdson on luonut hetkiä elokuvista, joita ei ole, ja heittänyt ilman täyteen kysymyksiä, joihin ei voi löytää vastauksia kuin omasta päästä.
