Suomen taiteen salaperäinen kosmopoliitti kultapoika valloittaa sateenkaaren väreissä – Magnus Enckell Ateneumissa

27.10.2020

Poika ja pääkallo (1893). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

KUVATAIDE | Näyttely etenee kronologisesti nuoruuden askeettisesta värittömyydestä 1910-luvulla Suomessa läpi lyöneeseen kirkkaan paletin kauteen ja jatkuu 1920-luvun mytologisiin teoksiin ja paljastaa samalla mikä kokonaisuudessa oikeasti on kiinnostavaa.

Magnus Enckell Ateneumissa 14.2.2021 asti.

Ateneumin kaltaisilla instituutioilla on epäkiitollinen tehtävä perustella, miksi jokin menneiden vuosikymmenten taiteilija on ajankohtainen juuri nyt ja näyttelyn perusteluksi nousee tämän tästä pyöreiden vuosien täyttyminen syntymästä tai kuolemasta. Eihän se kovin mediaseksikästä ole vaan minkäs teet. Marraskuussa juhlistetaan Magnus Enckellin (1870–1925) syntymän 150-vuotishetkeä. Siksi näyttely.

Suomen taiteen salaperäinen kosmopoliitti kultapoika Enckell oli monipuolisesti sivistynyt ja keskeinen vaikuttaja aikansa pienessä kulttuuriskenessä. Hän on retrospektiivisen näyttelynsä ansainnut ja vieläpä samaan Ateneum-rakennukseen, jossa aloitti taideopintonsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.

Laitos tosin oli radikaalin haminalaispojan mielestä liiankin sovinnainen koska siellä opetettiin nimensä mukaisesti vain piirtämistä. Hän kyllästyi ja palkkasi opiskelukavereineen taidemaalari Gunnar Berndtsonin opettamaan oikeaa maalausta ennen kuin livahti stipendin turvin opiskelemaan oikeaan taidemaailmaan, Pariisiin.

Seinen rantaa (1912). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Enckellin taide on sikäli demokraattista, että sitä löytyy ympäri maata julkisista kokoelmista. Ateneumin tiimi kokosi uraa monipuolisesti esittelevän ripustuksen. Mukana on jonkin verran töitä myös yksityiskokoelmista.

Näyttely etenee aikakronologisesti nuoruuden askeettisesta värittömyydestä 1910-luvulla Suomessa läpi lyöneeseen kirkkaan paletin kauteen ja jatkuu 1920-luvun mytologisiin teoksiin ja paljastaa samalla mikä kokonaisuudessa oikeasti on kiinnostavaa.

Suurin osa Enckellin maalauksista ja piirroksista on sitä samaa, jota vanhan taiteen museot niin Suomessa kuin muualla Euroopassa ovat pullollaan. Laadukkaita henkilökuvia, asetelmia ja värikylläisiä maisemia, joiden ohi kulkee kuten nyt museoissa tapana on kulkea, hitaasti, etsien jotain pysäyttävää, kunnes alkaa väsyttää ja tekee mieli museokahvilaan jalkoja lepuuttamaan.

Tyra Hasselblattin muotokuva (1910). Iris Roos-Hasselblattin kokoelma, HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Hanna Kukorelli

Enckellin uran alkupuoli osui sortokausiin ja kansallisen heräämisen aikaan, josta jälkeenpäin alettiin puhua Suomen taiteen kultakautena. Mullistuksia tapahtui niin yhteiskunnassa kuin taiteessa lyhyen ajan sisällä. Ateneumin kolmannen kerroksen saleihin ripustetussa näyttelyssä kirkastuu, mikä toistuva motiivi erottaa Enckellin 95 prosentista aikalaisistaan. Se on alaston miesvartalo, joka taipuu yhtä hyvin symbolistisen kauden aiheisiin kuin 1900-luvun puolella dekadentin elämäntavan haastajaksi nousseen elinvoimaa ja terveyttä palvovan vitalismin hengessä syntyneisiin teoksiin.

Myös Enckellin 1920-luvun mytologisissa aiheissa on usein miehiä. Ikonisimpia teoksia on Ikaros-myytin inspiroima maalaus Siivet vuodelta 1923, joka on lainassa Turun Taidemuseosta.

Kuoleva Adonis (1915). Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Helsinki. Kuva: Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö / Matias Uusikylä

Enckelliä pidettiin Hugo Simbergin ohella maan johtavana symbolistina. Hän rakasti niukkaa väriskaalaa ja lähes melankolista tunnelmaa ja piirustuksenomaisuutta. Kauden puhuttelevimpia on liki monokromaattinen maalaus Herääminen 1894, jossa nuori poika on uppoutunut sisäiseen todellisuuteensa. Enckellin symbolistinen kausi jäi lyhyeksi. Vuosisadan vaihduttua ote oli jo maalauksellisempi ja realismi voitti alaa.

Suuri muutos tapahtui vuoden 1908 Pariisin Syyssalongin jälkeen. Enckell järjesti sen yhteyteen suhteillaan suomalaisen taiteen näyttelyn, jossa eniten oli töitä Gallen-Kallelalta ja häneltä itseltään. Kokonaisuus ei varsinaisia riemunkiljahduksia herättänyt jälki-impressionismin ja väritaiteen mekassa. Ranskalaiset kritisoivat maalauksia ilottomiksi ja värittömiksi. Venäläisten mielestä Suomen olisi kuulunut esittäytyä yhdessä Venäjän kanssa, johon silloin kuuluttiin ja nyt lopputulos oli ”surkea”. Venäjällä oli esittää mm. Kandinskyn taidetta.

Jotain hyvää murinasta seurasi. Enckell muiden mukana vaihtoi murretun väriskaalansa puhtaaseen palettiin. Näyttelyssä olevat auringon valoa ja sateenkaaren värejä hehkuvat maalaukset auringonpalvojineen ja laivoineen Suomenlahden rannikolta ja Suursaaresta ajoittuvat tähän aikaan.

Taidehistorian ei onnekseen tarvitse määritellä ihmisen seksuaalista suuntautumista koska fokus on taideobjektissa. Se voi puhua taiteilijan katseesta ja Enckellin kohdalla häpeilemättömän homoeroottisesta katseesta, jolla hän ikuisti rohkeasti alastomat miesvartalot eroottisina halun ja viettelyn kohteina. Fauneissa, satyyreissa tai pan-jumalissa yhdistyvät aistillisuus ja luonnon alkuvoima. Kattavassa näyttelykirjassa yksi kirjoittajista, Harri Kalha käy läpi aikalaiskritiikkejä. Arvostelijoiden oli vaikea sulattaa värikkäästi kuvattuja miesvartaloita. Heräävä fauni -maalausta esimerkiksi pidettiin liian imelänä tai jopa hajuvedentuoksuisena.

Heräävä fauni (1914). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Hoving. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kaikki ei suinkaan ollut rivien väliin piilotettua homofobista papatusta vaan Enckell sai toki myös kiitosta. Vuodelta 1918 olevasta Mies ja joutsen -teoksesta nimimerkki J.L. kirjoitti, että ”Meillä on tuskin koskaan maalattu miehen ruumista ihanammin kuin tässä taulussa”.

Tampereella on Enckelliin erityinen side. Kun kaupunkiin valmistui Johanneksen kirkko, sittemmin tuomiokirkkona tunnettu, sen koristelu annettiin Albert Edelfeltin suosituksesta Simbergin ja Enckellin tehtäväksi. Yksi näyttelysaleista esittelee Enckellin sinne tekemän Ylösnousemus-freskon valmistumista ja muita monumentaalitöitä.

Näyttely siirtyy keväällä Ateneumista Tampereen taidemuseoon. On jo aikakin. Edellisestä Enckell-kattauksesta on jo yli 30 vuotta.

Seppo Metso

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely

Seppo Metso | 19.10.2024

KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.

lue lisää

Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä

Tiina Nyrhinen | 16.10.2024

KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.

lue lisää

Suomen taiteen salaperäinen kosmopoliitti kultapoika valloittaa sateenkaaren väreissä – Magnus Enckell Ateneumissa

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely

Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä

Tuoreimmat