Nimetön (Elossa) – Untitled (Alive). Kuva: Seinäjoen taidehalli
KUVATAIDE | Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan näyttely ottaa kantaa ihmisten sioille antamaan osaan, joka on kärsiä ja kuolla. Näyttelyn mieleenpainuvin teos panee pohtimaan lihateollisuuden globaaleja vaikutuksia.
Heti alkuun on sanottava, että Siat – Pigs -näyttely ei sisällä järkyttävää kauhukuvastoa sikojen oloista. Ei teurastuksia, hiilidioksidilla tukehtumista, emakkohäkkejä tai paskaan kuolemaan jätettyjä elinkelvottomia porsaita. Moni tuntui odottavan jotain sellaista, mutta ei.
Siksi tuntui ylilyönniltä, millä tavalla sitä kommentoi sianlihantuottaja, MTK Etelä-Pohjanmaan lihavaliokunnan puheenjohtaja Sami Yli-Rahnasto, kun Yle vei hänet näyttelyä katsomaan. Vaikka näyttelyssä ei ollut mitään erityisen kavahduttavaa, totesi sikatilallinen sen kuitenkin olevan ”osa suurempaa hyökkäystä” lihantuottajia kohtaan. Hän myös lisäsi, ettei suomalaisilla sianlihantuottajilla ole mitään hävettävää. Kritiikki koskekoon hänen mielestään vain ulkomailla tapahtuvaa toimintaa.
Yle Etelä-Pohjanmaan veto tehdä näyttelystä juttu juuri lihantuottajan kanssa oli ymmärrettävä ja alueellisesti kiinnostava. Jo ennen näyttelyn avaamista ainakin äänekkäimmät lihantuotannon ja -kuluttamisen kannattajat tuomitsivat sen esittämisen kokonaan. Onhan se nyt pyhäinhäväistys, kun lihantuotannon sydänmailla tällaista näytetään! Näyttelyssä on huomionarvoista sekin, että Seinäjoen Taidehalli sijaitsee alueella, jolla aikaisemmin toimi lihatalo. Pidän siis kaikin mahdollisin tavoin hyvänä asiana, että juuri Seinäjoen taidehallilla nähdään tämä näyttely.
En tiedä, ovatko soraäänet hiljenneet, kun etukäteen kriittiset ovat nähneet näyttelyn. Näyttelyn ei voi sanoa olevan syyttelevä tai osoitteleva. Se vain näyttää, ja jättää katsojan päättämään, mitä mieltä on. Tai ennemminkin se jättää katsojan kuvittelemaan loput. Pohtimaan, millaisessa maailmassa me elämme. Mihin sika siellä asettuu, ja mitä tämä kaikki tekee ihmiselle?
Ei tietoja – No data. Kuva: Seinäjoen taidehalli
Siat – Pigs koostuu kolmesta teoksesta. Odotustila – Waiting room -ääniteoksessa on nauhoitettu suomalaisen lihasikalan ääniä yhden yön aikana. Seuraavana aamuna nauhoituksessa kuultavat siat teurastettiin, mutta siitä emme ääniä kuule. Ääni-installaatiossa on normaaleja sikalan ääniä röhkimisineen ja ilmastointeineen.
Videoteoksessa Nimetön (Elossa) – Untitled (Alive) on kuvattu lihasikalasta pelastetun Paavo-sian elämää eläinten turvakoti Saparomäessä. Paavo käpsehtii ulkotarhassa, kaivelee ja kuopsuttelee maata ja seuraa uteliaasti hoitajaansa. Paavon arki on kovasti toisenlaista kuin mitä on Odotustila-teoksen sikojen. Jälkimmäisiä emme näyttelyssä siis näe.
Kolmannessa, kaikkein vaikuttavimmassa teoksessa, valkokankaalle läväytetään mustavalkoisia valokuvia ja tekstinpätkiä, jotka avaavat pieniä reikiä siihen pimeyden verhoon, joka lihantuotantoa globaalisti peittää. On kuvia sikalassa käytettävistä instrumenteista ja sontaa vesistöön laskevista putkista. On tekstikatkelmia, jotka kertovat teurastamotyöntekijöiden oloista ja mielenterveydestä ja zoonooseista taudeista ja MRSA-bakteerista.
Teos on sirpaleinen, eikä siitä tahdo saada kokonaiskuvaa ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla. Teoksen nimikin Ei tietoja – No data sen kertoo: kokonaiskuvaa on mahdotonta muodostaa. Mihin kaikkeen moderni lihateollisuus vaikuttaa? Maailmassa, jossa teurastetaan joka vuosi yli 63 miljardia eläintä.
No data -teoksen äärellä katsoja voi halutessaan asettaa päähänsä kuulokkeet, joista soi apokalyptinen, industriaalinen äänimatto. Kuulokkeiden läpikin tihkuvat sikalan äänet viereisen salin ääniteoksesta – tämä lienee tarkoituksellista.
Odotustila – Waiting room. Kuva: Seinäjoen taidehalli
Näyttelyn teosluettelossa Gustafsson ja Haapoja tarjoavat kirjalistan, lisälukemistoa eläinteollisuuteen liittyen. Lisäisin listaan vielä Philip Lymberyn kirjan Dead Zone – Mihin villi luonto katosi? (Into, 2021). Siinä avataan kiinnostavalla tavalla sitä, millä tavoin tehomaatalous suistaa monia lajeja sukupuuton partaalle.
Suosittelen varaamaan Siat-näyttelyyn tutustumiseen riittävästi aikaa. Paavo-video kestää yli tunnin, No data 18 minuuttia ja sikojen viimeistä yötä saa kuunnella 12 minuutin ajan. Näyttelykokemus saa mielen pauhaamaan, uskoakseni myös lihansyöjien kohdalla. Varsinkin No data -teos luo virkistävän (jos tällaista sanaa voi käyttää) erilaisen näkökulman asiaan, josta useimmilla tuntuu olevan horjumaton mielipide.
Näyttelyn jälkeen voi astella talon alakertaan ja kysyä ravintolasta vegaaniannoksia.
Kirsi Haapamatti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Boléro-elokuva säveltäjä Maurice Ravelista, jolta muistetaan vain yksi tilaustyönä syntynyt sävellys
ELOKUVA | Anne Fontainen elämäkertaelokuvaa ja musiikillista teoshistoriaa yhdistelevä Boléro ei olekaan ihan yksinkertainen tapaus.
Kevät 2026, sarjakuva – ainakin nämä 67 teosta julkaistaan
SARJAKUVA | Alkuvuoden sarjakuvataiteilijoita ovat muun muassa Aapo Kukko, Satu Kontinen, Roope Eronen, Suvi Ermilä, Jukka Heiskanen ja Susi Nousiainen.
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Pariskunta menettää kaiken, talot ja tavarat – arviossa ensi-iltaelokuva The Salt Path
ELOKUVA | Marianne Elliotin elokuvan kovaonniset päähenkilöt päättävät aloittaa pitkän vaelluksen Englannin lounaisrannikolla.