Serlachius-museon tuoreet näyttelyt tuovat esiin parturissa käynnin traumoja ja venyttävät taiteen rajoja

Näkymä Devan Shimoyaman Fade Cut -näyttelyyn. Kuva: Serlachius, Sampo Linkoneva

Parturissa käynti on henkilökohtainen, monille jännittäväkin kokemus. Hiusmuotoilija tunkeutuu henkilökohtaiselle alueellesi, koskettelee päänahkaa, pesee hiuksesi ja tekee ehdotuksia tulevasta ulkonäöstäsi.

Parhaimmillaan sessio on terapeuttinen, mutta toisenlaisiakin kokemuksia on. Devan Shimoyama kertoo Serlachius Kartanossa (entinen Gösta) hiljattain avatussa näyttelyssä oman tarinansa afroamerikkalaiseen kulttuuriin liittyvistä hiustraumoista.

Samaan aikaan viereisessä salissa avautui ROR-ryhmän kuratoima kotimaisen nykytaiteen katsaus, jossa perinteisten taide-esineiden rinnalla nähdään muun muassa Mr. Lordin esiintymisasu ja millintarkasti kustomoitu moottoripyörä. Yhdessä nämä näyttelyt tarjoavat ajattelemisen aihetta taiteen rajoista ja esitystavoista, eri tavoin intohimoisesta tavasta lähestyä todellisuutta.

Parturissa käynnissä on poliittinen ulottuvuutensa. Moni muistaa kuvataiteilija Ellen Gallagherin (s. 1965), jonka näyttely Axme Sara Hildénin taidemuseossa noin kymmenen vuotta sitten toi osuvasti esille afrotukan muokkaamisen historiaa. Vanhat mainokset kehottivat naisia hillitsemään vallattomat, käkkärälle kasvavat hiuksensa erilaisten papiljottien, teippien, vahojen, permanenttien ja leikkauksen avulla. Myös ihon valkaisu peroksidilla oli yleistä kauneudenhoidossa naisten terveyden kustannuksella.

Gallagheria nuoremman sukupolven tekijä Devan Shimoyama (s. 1989) upottautuu vielä asteen syvemmälle afroamerikkalaisen yhteisön hiuskysymyksiin. Hän tuo esiin ne tuntemukset, jotka ovat kaihertaneet queer-näkökulmasta maailmaa tarkkailevan pojan mieltä omassa kulttuurissaan, sen miehisessä, suorastaan toksisessa parturimiljöössä.

Devan Shimoyama: Stay Still, 2023. Öljyväri, värikynä, vinyyliväri, tekojalokivet, akryyli, kangas, kollaasi, korut ja kimalle levylle pingotetulle kankaalle. Taiteilijan ja Kavi Guptan omistuksessa. Kuva: Ryan Maxwell

Shimoyama kertoo olevansa naisten kasvattama. Hän hoiti hiustenleikkuunsa mieluummin isoäitinsä kodin kellarissa kuin oman yhteisön parturien käsittelyssä. Parturiliikkeet olivat Shimoyaman nuoruudessa Yhdysvalloissa tietylle osalle yhteisöä tärkeää omaa aluetta, joihin valtaväestöllä ei ollut asiaa. Nuorelle Devanille miesten parturiparlamentin arvot ja näkemykset siitä, miltä afroamerikkalaisen miehen tuli näyttää, olivat kuitenkin aivan liian machomaisia.

Museonjohtaja Pauli Sivonen ja kokoelma- ja näyttelypäällikkö Laura Kuurne ovat tuottaneet Devan Shimoyaman installaation Suomeen, ja yhteistyössä Parvs-kustantamon kanssa on asian tiimoilta julkaistu myös kirja. Kirjan keskustelussa päästään tutustumaan myös taidehistorioitsijana uraa luoneeseen Shimoyamaan hieman paremmin.

Vuoropuhelun kautta löydetään yhteyksiä barokin ajan taiteilijan Rogier van der Weydenin ristiinnaulittua Jeesusta surevien ihmisten ja näyttelyn surullista mietiskelyä ilmaisevien miesten välillä. Pääsemme myös kurkistamaan parturiteeman ohella muihin Shimoyaman teemoihin, kuten antiikin legendoista tuttuun ei-toivottua rakkautta pakenevan, puuksi muuttuvan Daphnen hahmoon.

* *

Ihanneparturi antaa luvan kyynelehtiä

Devan Shimoyama: Lil Man, 2017. Öljyväri, värikynä ja sekatekniikka levylle pingotetulle kankaalle. Yksityisomistuksessa.

Millainen on sitten Devan Shimoyamalle mieleinen parturiliike? Täällä parturintuolit on värjätty sävyllä hot pink. Peilejä kehystävät runsaat, värikkäät silkki- ja muovikukat, lattia on tyylikästä mustavalkoista ruudukkoa ja seinät on paneloitu ruskean eri sävyisillä laminaateilla taiteilijan isoäidin kodista muistuttaen.

Peilin vierellä olevissa kehystetyissä mallikuvissa hehkutetaan ”ihan huippua” olevilla leikkauksilla, jotka ovat näyttelyn otsikon mukaisesti Fade Cut -tyyliä, eli ohimoiden lyhyeen sivutukkaan luotuja taitavia varjostuksia ja villejä kuviointeja. Parturiliikkeen peileistä heijastuvat vastapäiselle seinälle ripustetut maalaukset, joita määrittää miesten trans-olemus tai vähintäänkin kiinnostus omaan naiselliseksi miellettyyn, koristeelliseen puoleen. Devan Shimoyama kertookin, että hänen ystäväpiirissään on paljon trans-henkisiä ja drag-kulttuurin piirissä aktiivisia henkilöitä.

Maalaukset ovat yhdistelmä taiteilijan maalarin kosketusta ja liimattuja kollaasipintoja. Kuvien tapettiaiheet ja paneelit ovat tarkoituksellisen muovisia ja kitsch-vaikutteisia, täynnä glitteriä. Teosten miehet eivät kuitenkaan hymyile tai rieku, vaan he istuvat parturoitavina mietiskellen. Näin on erityisesti silloin, kun hiusten ja parran trimmaajana on anonyymi, miehinen parturin käsi.

Itse aiheen vakavien sävyjen rinnalla kulkee siis huumoria ja silmäniloa, jota maalausten kontrastinen värimaailma, glitterpinnat, kukkatapetit, ällöt tekokarvat, timantit ja puolijalokivet saavat aikaan.

Shimoyama palauttaa pelkän tukan lyhyeksi singlaamisen sijaan miesmalleilleen leikkisyyden ja luvan olla överi, luvan ilmaista tunteitaan, mutta myös käsitellä lapsuuden aikaisia traumoja. Silmät ovat puolijalokiviä ja poskelle valuvat kyynelet kristallia. Näillä miehillä on lupa myös kyynelehtiä.

* *

Taiteen aakkoset ROR:n mukaan

ROR ABC -näyttely. Kuva: Sampo Linkoneva / Serlachius

Parturi-installaatiosta muutama askel kohti etelää, ja ollaankin näyttelyssä, joka on monessa mielessä edellisen vastakohta. Kokonaisuus ei ole museoväen kuratoima, vaan hankkeen takana on joukko kuvataiteilijoita, jotka tekevät paluun yli kahdenkymmenen vuoden takaisiin pseudovallankumouksellisiin tunnelmiin.

Näyttely on nimeltään ROR ABC. ”ABC” on kirjoitettu janileinosmaisesti huoltoasemaketjun fontilla. Jani Leinonen ei kuitenkaan ole mukana tässä kombinaatiossa, vaan primus motorina on ollut kuvanveistäjä Jiri Gellerin ympärille syntynyt taiteilijaryhmä, joka vuosituhannen vaihteessa kehitti näyttelykonseptin nimeltä Revolutions On Request – Vallankumouksia tilauksesta. ABC viitannee siihen, että näyttely esittelee manifestinomaisesti eräänlaiset ROR-estetiikan aakkoset.

Tällä ROR-nimellä ryhmä esittäytyi Helsingin kulttuuripääkaupunkivuonna 2000 ja eri puolilla maailmaa kymmenen vuoden aikana 1998–2008, muun muassa Frankfurtin Manifesta-näyttelyssä, Tokiossa, Lontoossa, Saksassa ja Kanadassa.

Jiri Geller ja Ilse Rossander ovat alkuperäisiä ROR-jäseniä, Petri Ala-Maunus on kutsuttu mukaan pari vuotta sitten, kun Mäntän-näyttelyä on alettu suunnitella. Näyttelyn arkkitehtuurin on suunnitellut Alvar Gullichsen. Ryhmässä toimineen Sanna-Mari Liukkosen yksi teos on mukana kunnioittamassa vuonna 2020 kuolleen kollegan muistoa.

Kolmelta kuraattorilta on esillä myös omia teoksia, Petri Ala-Maunukselta valtava romanttis-apokalyptinen maalaus, Gullichsenilta lattiapinnan peittävä, ROR-pelikentän merkkaava viivateos Garden ja matemaattisiin, kolmansiin ulottuvuuksiin kurottavia maalauksia, Gelleriltä taiturimaisia ilmapallo-pääkalloteemaisia teoksia.

* *

Alvar Gullichsen: Space Cathedral. 2023, akryyli kankaalle. Heinon taidesäätiön kokoelma.

Kovin vakavamielistä otetta ei ole totuttu näiltä tekijöiltä näkemään, mutta näyttelyn varsinainen juju valkenee kutsuttujen taiteilijoiden myötä. Taidehistoriallisten viitteiden sijaan keskeisiä ovat viitteet populaarikulttuuriin, sarjakuviin ja rockmusiikkiin.

Mr. Lordin huolella työstetty esiintymisasu täyttää kuraattoriryhmän mukaan kaikki taiteen kriteerit, samoin kuin Juho Juntusen sarjakuvat ja Isto Kotavuopion custom-kulttuuriin liittyvä sulavalinjainen moottoripyörä. Paula Pääkkösen kuumaan lasiin valetut jäätelöpuikot ja Nikolo Kerimovin kukka-aiheisen keramiikkaveistokset lisäävät nekin materiaaleillaan ja väreillään näyttelyn pop-henkistä leikkisyyttä.

Ryhmä julistaa, että taidetta on kaikki, minkä tekemisessä näkyy intohimo, tietty tinkimättömyys ja selittämätön ”jumalainen hehku”.

Osallistavuutta ei ole unohdettu, sillä nurkassa olevan J.K. Juntusen tintamareskin kehykseen voi ikuistaa itsensä osaksi taidekokonaisuutta. Pekko Vasantola ja Sheung Yiu ovat luoneet installaation, joissa matkitaan jäähallien katonrajassa neljään suuntaan osoittavia näyttöjä, seurataan galleriatilan ”pelitapahtumia” ja otetaan äänimaisema haltuun.

Jokainen teko ja jokainen teos on merkittävä osa yhteistä ”soundia”, joka tästä bändistä lähtee. Iloa ja naurunpyrskähdyksiä, ihailua ja fanitusta säteilee tästä galleriahuoneesta pitkälle ensi vuoteen asti.

* *

Gösta ja Gustaf saivat väistyä

Menneellä viikolla Serlachius-museot ilmoitti luopuvansa taidemuseotilojensa nimistä Gösta ja Gustaf, jotka ovat olleet käytössä vuodesta 2009. Tilalle tulevat nimet Serlachius Kartano ja Serlachius Pääkonttori. Ohjeistusta ei ole siihen, taipuvatko sanat Kartanolla vai Kartanossa, Pääkonttorilla vai Pääkonttorissa.

Gösta on ollut nimenä Joenniemen kartanon alueella toimivalle taidemuseolle taidemesenaatti Gösta Serlachiuksen nimen mukaan, Mäntän paperitehtaat perustanut G.A. Serlachius antoi Gustaf-etunimensä tehtaan entisen pääkonttorin tiloissa toimineelle, Mäntän tarinoihin keskittyneelle museolle.

Uusien nimien myötä jää historiaan myös uudesta museosiivestä kymmenen vuoden ajan käytetty kutsumanimi Paviljonki. Suomalaisille ja paikallisille uudet nimet luonevat selkeyttä ainakin museoiden sijainteihin: Kartano viittaa Joenniemeen ja Pääkonttori valkoiseen taloon Mäntän keskustassa. Tosin Gustaf-museo on toiminut paikalla jo parikymmentä vuotta, joten rakennuksen rooli entisenä pääkonttorina ei kesäturisteille välttämättä ole enää kovin selvä.

Englanniksi uudet museoiden nimet ovat Serlachius Manor ja Serlachius Headquarters.

Tiina Nyrhinen

Devan Shimoyama: Fade Cut Serlachius Kartanossa 18.8.2024 saakka ja ROR ABC 23.3.2025 saakka.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua