Sari Soininen tekee banaalista outoa – The Trees Are Not What They Seem -näyttely Turun Aboa Vetuksessa

Selfportrait (2024). Kuva: Sari Soininen

Sari Soininen: The Trees Are Not What They Seem. Turun Aboa Vetus -museossa 21.9.2025 asti.

Sari Soininen on kovassa nosteessa oleva valokuvataiteilija, jonka teoksia on nyt ensi kertaa esillä Turussa. Näyttelypaikkana toimii Aboa Vetus ja näyttely on saanut nimekseen The Trees Are Not What They Seem, David Lynchistä innoittuen. Julkisuudessa Soininen on kertonut LSD-kokeilustaan, jonka vuoksi hän koki kuukausien pituisen psykoosin.

Aboa Vetuksessa esillä olevaa taidetta voikin tulkita psykedeelisten tilojen kuvauksena, mutta laveampaa tarttumapintaa teoksiin tuo ajatus siitä, että arkiseen ja tuttuun voi liittyä tasoja, jotka saavat jokapäiväisen ja turvallisen tuntuisen hetkiseksi vaikuttamaan oudolta, toismaailmalliselta ja vähän vaaralliseltakin.

Soininen kuvaa, kuten sanottua, tavallisia asioita. Puita, kasvien lehdistöjä, kukkia, katulamppuja, ilmastointiputkia. Joukkoon kuuluu toki eriskummallisempiakin otoksia, kuten oranssihehkuinen otos, jossa Soinisen pää katoaa paksun savuverhon sisään. Soininen käyttää kohteidensa outouttamiseen niukkoja keinoja, salamavaloa, pitkää valotusaikaa ja värikalvoja.

Vision 2 sarjasta Shallow waters misty waves (2023). Kuva: Sari Soininen

Haarukoimalla linssin eteen taiteilijan varmuudella kohteita, joiden muodonmuutoksen tavanomaisesta unenomaiseksi taiteilija aavistanee ennen kuvan ottamista, Soininen luo näyttelyyn hieman uhkaavan tunnelman. Kaikki ei tosiaankaan ole sitä, miltä näyttää.

Psykoosi oli Soiniselle käänteentekevä kokemus. Vaikka se oli myös traumaattinen, Soininen koki, että se myös opetti häntä näkemään arkisessa todellisuudessa toisen todellisuuden. Soinisen mukaan psykoosi tarjosi eräänlaisen ratkaisun merkityskatoa koskevaan ongelmaan. Sittemmin hän on taiteessaan ryhtynyt tutkimaan toisenlaisen olemassaolon tapaa, jossa sisäinen ja ulkopuolinen maailma muodostavat ykseyden.

Sometuttuni mainitsi kerran apofeniasta, ja se palautuu mieleeni Soinisen näyttelyssä. Apofenia tarkoittaa sitä, miten satunnaisissa asioissa alkaa näkemään merkityksellisiä yhteyksiä. Tutulleni se tarkoitti sitä, että universumi kuiskii kaikilla pienillä merkeillä, että olet valittu, tarkoitettu suuria asioita varten. Tunne on tyypillinen maniassa ja myös psykoosissa, jossa sen itse koin, tällöin painajaismaisella twistillä.

Vision 15 sarjasta Shallow waters misty waves (2023). Kuva: Sari Soininen

Soinisen valokuvissa on ilmestyksenomaisuutta ja kokonaisuutena teokset onnistuvat tavoittamaan mielen rajatilakokemuksiin liittyvän tunteen kaiken näkyvän kytkeytyneisyydestä ja oman olemassaolon merkityksestä tuon hyperkytkeytyneen maailman keskiössä.

Soinisen teoksissa maisemat ja sen yksityiskohdat värjäytyvät vieraiksi samalla tavalla, kun psykoosissa ympäröivä maailma alkaa yhä enemmän peilata oman mielen kummia kulkuja. Näyttelyssä voinkin omien kokemusteni perusteella tunnistaa tuon kaiken valtaavan outouttamisen spiraalin, joka tunkeutuu objektien sisään. Hämmentävällä tavalla psykoosissa katulamppu on todellakin muutakin vain katulamppu.

Soinisen salamavalolla otetut kuvat, joissa hän käyttää värikalvoa, onnistuvat paljastamisen eleellään paradoksaalisesti viestimään, että kaikki, mitä on tiedettävissä, ei sittenkään paljasta itseään. Aivan kuten David Lynchin elokuvissa ja tv-sarjassa Twin Peaks, kirkkaassa valossa tapahtuu asioita, joilla on pimeä ydin. Omakuvissa, joissa Soininen poseeraa yksin, olen aistivinani Laura Palmerin kodin pinnan alla vaanivan tunnelman.

Soinisen pelot nykyhetken merkityskadosta herättävät vastakaikua. Kapitalismi synnyttää liukuhihnalla uusia tarpeita, jotka löytävät uuden kohteen samalla hetkellä, kun edelliset pakkohankinnat päätyvät kaatopaikoille. Soinisen strategia merkityskatoa vastaan on etsiä merkitystä sieltä, mistä sitä ei ensin arvaa etsiä ja nostaa framille yksilöllisen merkityksenannon arvoa sen sijaan, että merkitykset syntyisivät pääasiassa kapitalistisen logiikan puitteissa.

Selfportrait (2024). Kuva: Sari Soininen

Aboa Vetuksen näyttelyssä Soininen onnistuu taidekuvan keinoin muuttamaan banaalin maiseman ja objektimaailman kiinnostavaksi ja tuomaan kuvaamaansa merkitystasoja, jotka liikkuvat henkilökohtaisen kokemuksen, populaarikulttuurin ja filosofisten pohdintojen välillä.

Soinisen teokset haastavat psykedeelisyydellään silmän asemaa maailman ymmärtämisen pääasiallisena aistielimenä. Psykoosin kokeneena näyttelyn teokset triggeröivät muistoja, tunteita ja kuulotuntemuksia ajalta, jolloin sisäinen maailmani velloi ulkoisen ympäristön ylitse.

Uuden ajan filosofit näkivät ulkopuolisen maailman sisäisen älyn heijastumana ja siten siitä piirtyi melko väritön, hajuton ja mauton kuva. Soinisen valokuvissa tematisoituu yksilön kyky tuntea maailma eriskummallisena ja outona. Tuon maailman lomitse kulkeminen on arvaamatonta ja palkitsevaa. Jokaisen kulman takana pilkistää omituinen näky tai uusi ulottuvuus.

Kirsi Uusitalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua