Sarah Lucas härnää Kiasmassa taiteen ja yhteiskunnan rajapinnoilla

Sarah Lucas. Kuva: Seppo Metso

Sarah Lucas: Paljas katse. Helsingin Kiasmassa 8.3.2026 asti.

Brittiläinen taiteilija Sarah Lucas tunnetaan provokatiivisesta ja tinkimättömästä ilmaisustaan. Linja on pitänyt yli kolmen vuosikymmenen ajan, ja häntä voi perustellusti pitää nykytaiteen klassikkona.

Suomi sai kunnian olla ensimmäinen Pohjoismaa, jossa Lucas esittäytyy laajasti. Kiasman näyttely Paljas katse tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden nähdä myös yksityiskokoelmista lainattuja teoksia.

* *

Mennäänpä hiukan taaksepäin. Taidekäsitykset kokivat merkittävän murroksen vuonna 1997, kun Lontoon Royal Academyssä järjestettiin kohua herättänyt Sensation-näyttely. Se nosti esiin kysymyksen taiteen rajoista: onko kaikki sallittua taiteen nimissä, ja missä kulkee moraalin ja ilmaisun välinen raja? Näyttelyn puhutuin teos oli Marcus Harveyn maalaus Britannian tunnetuimmasta sarjamurhaajasta Myrasta, mutta myös Sarah Lucasin teokset herättivät paheksuntaa. Hänen tapansa käsitellä sukupuolirooleja vihannesten, alusvaatteiden ja arkisten esineiden kautta koettiin monin paikoin häiritseväksi.

Sensation-näyttelyn taiteilijat olivat Young British Artists -ryhmää (YBAs), johon kuuluivat Lucasin lisäksi muun muassa Damien Hirst ja Tracey Emin, ja näyttely toimi heille ponnahduslautana kansainväliseen maineeseen.

Kiasman viidennen kerroksen seinä on päällystetty printtikankaalla, joka on kuin muraalimaalaus. Nuori Sarah Lucas istuu siinä jalat levällään, maskuliiniseksi mielletyssä asennossa kapinallisen näköisenä, katse kohti katsojaa. Taustalla näkyvä brittiläinen tiiliarkkitehtuuri korostaa kuvien karua estetiikkaa. Savuke Lucasin suussa toimii työväenluokan symbolina – sen käyttö viittaa sekä henkilökohtaiseen identiteettiin että yhteiskunnalliseen kannanottoon. Kuvissa ei ole glamouria, vaan ne esittävät työväenluokkaisen naisen karheana, itsevarmana ja stereotyyppejä rikkovana hahmona. Seinillä nähdään lisää omakuvia, mukaan lukien ikoninen Self-Portrait with Fried Eggs (1996), jossa paistetut kananmunat rinnuksilla toimivat sekä visuaalisena sanaleikkinä että sukupuolisuuden kommenttina.

Bunny, 1997. Sukkahousut, sukkanauha, vanerituoli, puristin, kapokki, metallilanka. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Näyttelysalissa esillä olevat veistokset jatkavat Lucasin kehon ja identiteetin purkamista. Hän käyttää tuoleja, sohvia, johtoja, lamppuja ja hedelmiä ihmiskehon ja sen osien korvikkeina. Teoksessa Bitch (1995) roikkuu jopa vakuumipakattu silli – esinevalinnat ovat yhtä aikaa arkisia ja absurdeja. Teosten nimet, kuten Bunny (1997), viittaavat populaarikulttuuriin ja leikittelevät sukupuolirooleilla – tässä tapauksessa Playboy-lehden ikoniseen kuvastoon.

Lucas käsittelee sukupuolen määrittelyä ja seksuaalisuutta tavalla, joka hämmentää ja haastaa. Hänen veistoksissaan toistuu tuolilla istuvan naishahmon muoto, mutta jos katsoja näkee hahmon pelkkänä seksiobjektina, Lucas vie asetelman tarkoituksella överiksi. Pään paikalle hän laittaa rinnat – ei kahta vaan neljä. Toisissa teoksissa naiseksi mielletyistä hahmoista nousee tai roikkuu fallisia muotoja. Ironia ja groteski yhdistyvät materiaaleissa, jotka vaihtelevat täytetyistä sukkahousuista pronssiin.

Champagne Maradona, 2015. Pronssi, maali, lakka. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Yksi näyttelyn keskeisistä teoksista on installaatio Tiedän mistä pidän kaapissasi (jälleenvierailu) (2000), jossa kaappiin kätketyt genitaalit rakentuvat lampuista, loisteputkista ja punaisella valolla valaistusta ämpäristä. Teos on monimerkityksellinen ja visuaalisesti voimakas.

Lucas purkaa teoksissaan raflaavasti käsitystä vain kahdesta sukupuolesta. Groteskin huumorin ja ironisoinnin alla kulkee vakava pohjavire kuten aina kun ollaan tekemisissä minuuden kaikkein haavoittuvimpien osien kanssa. Ennen muuta hän tekee näkyväksi, miten oletettu sukupuoli-identiteettikin on pelkkä olettajan mielen rakennelma.

Seppo Metso

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua