Reima Pietilä 100 -näyttely Laikun galleriassa. Kuva: Katri Kovasiipi
GALLERIAKATSAUS | Katri Kovasiipi kirjoittaa Tampereen näyttelyistä: Reima Pietilä 100 -näyttelyt Laikun galleriassa ja Ilkka Väätin Mundus-sarjan jykeviä maalauksia Galleria Himmelblaussa.
Rakennuksen tulee kasvaa osaksi ympäristöään
Arkkitehti Reima Pietilän syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta 25.8.2023. Juhlavuoden kunniaksi Laikun galleriassa nähdään Pietilän arkkitehtuuria, sen syntyprosesseja ja taustalla olevaa filosofiaa esittelevät näyttelyt, jotka on saatu lainaksi Suomen Arkkitehtuurimuseosta.
Tamperelaisille Pietilän arkkitehtuuri merkitsee esimerkiksi Kalevan kirkkoa, jonka suunnittelukilpailun Reima Pietilä voitti vuonna 1959.
Kirkko rakennettiin vuosina 1964–1966. Vuodesta 1960 Pietilän työparina ja yhteisen arkkitehtitoimiston toisena osakkaana toimi Raili Paatelainen, jonka sukunimi vaihtui Pietiläksi vuonna 1963.
Pietilöiden yhteistyön tuloksena syntyivät Kalevan kirkon toteutuksen lisäksi sittemmin tamperelaisessa maisemassa ja arjessa keskeiset Pääkirjasto Metso (kilpailuehdotus vuonna 1978, rakennettu v. 1983–1986) sekä Hervannan keskusakseli ja monitoimikeskus, johon kuuluvat seurakunta- ja vapaa-ajankeskus, liikekeskus sekä toimintakeskus. Hervannan keskusakseli on suurin Pietilöiden suunnittelema arkkitehtuurikokonaisuus Suomessa.
Suomessa on kymmenkunta merkittävää Pietilöiden suunnittelemaa arkkitehtuurin merkkiteosta, joista peräti kolme sijaitsee Tampereella. Pietilöiden käsialaa ovat myös presidentin virka-asunto Mäntyniemi ja Espoon Dipoli. Kaukaisempiakin esimerkkejä heidän työstään löytyy, kuten Suomen suurlähetystö New Delhissä.
Pietilöiden arkkitehtuuri syntyi pääosin 1960–1980-luvuilla, ja etenkin 1960–1970-lukuja hallinneessa betonibrutalismin maailmassa he hakivat arkkitehtuuriinsa jotain aivan muuta. Reima Pietilä myös artikuloi filosofista ajatteluaan aktiivisesti keskustelijana ja kirjoittajana. Hänen arkkitehtuurisesta ajattelustaan onkin Laikun galleriassa esillä useita kiinnostavia tekstilainauksia.
Näyttelyssä esillä olevat, Reima Pietilän vapaalla ja varman vauhdikkaalla kädenjäljellä piirtämät luonnokset puolestaan saattelevat katsojaa hänen arkkitehtuuristen alkuideoidensa äärelle ja keskittävät huomion Pietilälle tärkeään perusajatukseen: mikä tahansa voi olla lähtökohtana arkkitehtuurille.
Luonnostellessaan ideaa Suomen New Delhin suurlähetystöksi Reima Pietilä ajatteli Kitkatjärven muotoja, jääkauden peruskallioon kyntämiä laaksoja ja harjuja. ”Tuulen talvinen taide toimii samalla tavalla Himalajan rinteillä ja pohjoisnavalla”, hän kirjoitti Arkkitehti-lehteen 1/1983.
Pietilät suunnittelivat rakennuksia, jotka ikään kuin kasvoivat luonnolliseksi osaksi ympäristöään. Maan muodot ja luonnon muodot olivat keskeisiä elementtejä heidän arkkitehtuurisessa ajattelussaan – rakennusten tuli olla paikkaansa ja ympäristöönsä kiinnikasvaneita. Metso sai nimensä mukaisesti innoituksensa ja muotonsa metsosta, Kalevan kirkon muodosta voi hahmottaa tyylitellyn puunlehden tai kalan.
Reima Pietilä tutki muodon mahdollisuuksia ja muodon järjestymisen periaatteita sekä kaksi- että kolmiulotteisilla kokeiluillaan. Tästä esimerkkinä Laikussa on esillä osia vuonna 1960 järjestetystä näyttelystä Morfologia Urbanismi, jonka kuvaplanssit liikkuvat arkkitehtuurin ja kuvataiteen rajapinnoilla. Moduulimaisten muotojen sommittelulla Pietilä havainnollisti maantieteen, luonnonmuotojen ja arkkitehtuurin yhteyden tärkeyttä omassa työskentelyssään.
Näitä muototutkielmia voi katsoa myös puhtaasti kuvataiteena, mikä ei ole lainkaan ristiriidassa Pietilän arkkitehtuuriajattelun kanssa. Hän oli kirjoittanut itse myös tekstit vuoden 1960 näyttelyn katalogiin, esimerkiksi tämän:
”Teknologisen ajattelun logiikka synnyttää teknillisesti oikean muodon. Taloudellisen ajattelun logiikka synnyttää taloudellisesti oikean muodon. Kumpikin on yksipuolinen ja riittämätön kulttuurin mahdollisuuksien ilmentämiseen. Siihen tarvitaan taiteesta syntyvää muotoa.”
Uutta arkkitehtuurista kokonaisuutta suunnitellessaan Pietilät ottivat huomioon myös ympäristössä jo olemassa olevat rakennukset. Esimerkiksi Metsoa suunniteltaessa Aleksanterin kirkolla ja kirkkopuiston läheisyydellä oli merkitystä. Metson rakentamisen vaiheista saa aavistuksen näyttelytilassa pyörivältä videolta, jota on tosin heikon äänenlaadun vuoksi vaikea seurata.
Reima Pietilän tekstit raottavat näyttelyvieraalle myös ajattelua, joka ottaa välimatkaa arkitodellisuuteen ja etsii yhteyttä myyttien ja mielikuvituksen vaikutukseen. Pietilähän oli jo opiskeluaikoinaan kiinnostunut filosofian ohella kansatieteistä.
”Shamanistinen suunnittelu? – Minä kutsun tätä luovaksi kuvitteluksi. Tuolla puolen on fabulointi, myytit, ja tällä puolella on kova tieto. Ja kaiken tämän keskeltä minä saan valita aika leveän toiminta-alueen, jonka vielä koetan levittää mahdollisimman leveäksi.”
”Kirkko on ’kynnysilmiö’: ikuisesti kahden maailman välillä, tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen metafora”, pohti Reima Pietilä vuonna 1982 SAFA:n Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu -seminaarissa. Kuvassa hänen piirtämiään luonnoksia Kalevan kirkoksi.
Pietilöiden jälkeen toteutetut rakennushankkeet eivät ole valitettavasti suhtautuneet heidän suunnittelutyöhönsä aina samalla pieteetillä, jolla he itse syventyivät suunnitteilla olevien rakennusten ympäristöön. Kirjassa Raili ja Reima Pietilä – Modernin arkkitehtuurin haastajat (Rakennusmuseo 2008) todetaan:
”Tällä hetkellä Hervannan keskusakselin rikas kokonaisuus on osin hämärtynyt, koska sen viereen on rakennettu sille täysin vierasta arkkitehtuuria edustavia lisäyksiä.”
Rakennettu ympäristö vaikuttaa meihin enemmän kuin tajuammekaan, ja sen vuoksi arkkitehtuuri ansaitsisi nykyistä huomattavasti enemmän huomiota ja kriittistä julkista keskustelua. Sitä on hyvä pohtia vaikkapa Pietilä 100 -näyttelyiden äärellä.
Samalla voi muistaa, miten tärkeä elementti rakennukseen sisään tulviva luonnonvalo on Pietilöiden suunnittelemissa rakennuksissa. Pääkirjasto Metson ja Kalevan kirkon rakenteissa juuri valo on monella tavalla merkityksellinen.
Kattokupolia hallitseva valo luo Metsolle myös avaruudellisen yhteyden – Metsohan ei ole juurtunut ympäristöönsä pelkästään suhteessa maanmuotoihin ja ympäröiviin rakennuksiin, vaan lisäksi sen kupoli kallistuu maapallon akselin kallistuskulmaa mukaillen.
Laikun näyttelyt on saatu lainaksi Suomen Arkkitehtuurimuseosta Helsingistä.
Pietilä 100 -näyttelyt: Sanastelu, luonnostelu, kuvittelu – Reima Pietilä ja arkkitehtuurin luova prosessi sekä Morfologia, Urbanismi. Kulttuuritalo Laikun Galleria, Keskustori 4, Tampere, 5.11. saakka ti–pe 9–20, la–su 10–18.
Lisäksi: Laikun Studiossa Johanna Pihlajamaa: Verkon silmästä – puupiirroksia, 5.11. saakka. Galleriaviikon (20.–29.10.2023) ohjelmassa torstaina 26.10. klo 17.00 Johanna Pihlajamaa kertoo Laikun Studiossa, miten hänen puupiirroksensa syntyvät. Laikun Käytävägalleriassa Marje Viitala 29.10. saakka.
* *
Ilkka Väätin 30-vuotias Mundus-sarja kukoistaa tuorein teoksin
Ilkka Väätin maalauksen Ursula (2023) alkukuva liittyy keskiaikaiseen Pyhän Ursulan myyttiin.
Ilkka Väätin näyttelyyn mennessä luulee jo tietävänsä, mitä saa kokea: nelikulmaisia muotoja, ehkä muitakin perusmuotoja – ainakin ympyrää; intensiivisen vahvoja perusvärejä, jotka eivät missään tapauksessa sekoitu toisiinsa vaan rakentavat kirkasta kontrastia ja rinnakkaineloa puhtain, jyrkin rajoin. Tiukkaa, jopa jyrkkää geometriaa.
Jokaisella Väätin Mundus-sarjan teoksella on historiallinen alkukuva, jonka hän on saattanut löytää matkaltaan johonkin maailman kolkkaan tai museoon, tai alkukuva on tarttunut hänen silmiinsä jostain historiallisesta kirjasta. Mundus on latinaa ja tarkoittaa maailmaa – Väätin teosten jatkumo on ajallisesti ja paikallisesti kaikkialle ulottuvien maailmankuvien luomista.
Alkukuvaksi voi soveltua graafisuudessaan jännitteinen yksityiskohta rakennuksesta, kankaasta, esineestä, maalauksesta… Tuohon graafisuuteen, alkukuvasta purkautuvaan geometrisuuteen Väätti tarttuu. Ehkä sen voi nähdä vanhan kirjan haaleasta kuvasta vain suurennuslasilla, mutta taiteilijan käsissä alkukuvan idea muuntuu suurikokoiseksi, järkähtämättömäksi maalaukseksi.
Väätti tekee maalauspohjansakin pääosin itse – eikä mistään kevyistä puuvilloista tai pellavista, vaan painavasti puusta. Teosten materiaalisuus alkaa hengittää huokoisesti jo noiden tanakoiden puisten maalauspohjien ansiosta. Pohjat myös kasvavat reliefimäiseen ulottuvuuteen. On tärkeää, että niissä on jykevää paksuutta.
Väättiä on koko uransa ajan nimitelty myös konstruktivistiksi tai konkretistiksi. Hänen tapauksessaan se on turhan yksioikoista ja litteää määrittelyä. Ennen kaikkea hän on käsityöläinen, joka suhtautuu työhönsä säntillisesti ja väsymättömällä pieteetillä. Lisäksi hänellä on intohimoinen suhde historiaan, ja se taipumus johdattaa hänet jatkuvasti uusia teosaiheita tarjoavien alkukuvien luo.
Vaikka hänen teoksensa näyttävät kaukaa katsoen tasaisesti maalatuilta, neliöön ja muihin perusmuotoihin luottavilta, joskus jopa monokromaattisilta, niiden läsnäolo voimistuu mitä lähempää niitä tutkii. Edes tasaisimpia, laajimpia värikenttiä ei Väätti ole tehnyt helpoimman kautta: siveltimenjäljet näkyvät, käsityö on näiden teosten lähtökohta ja luonto viimeistelyyn saakka.
Puisen, kolmiulotteisuuteen kasvavan maalauspohjan ja siveltimenjälkensä paljastavan maalauspinnan välille on syntynyt mehevä liitto, jonka voi aistia vain teosten lähellä, niitä paikan päällä katsoen. Katsokaa harkittua tummanharmaata, joka saa lähistön värit loistamaan ja soimaan!
Himmelblaun ripustus on täyden kympin arvoinen suoritus, jossa myös valaistus tekee teoksille poikkeuksellisen hyvin oikeutta. Gallerian molemmat suuret salit on omistettu näille Väätin tuoreimmille maalauksille, jotka ovat syntyneet vuosina 2019–2023.
Etenkin taempi tila, Puuvillasali, tarjoaa poikkeuksellisen hyvin tilaa ja rauhaa jokaisen teoksen ympärille. Juuri sitä nämä jylhät teokset vaativatkin. Puuvillasalin hämärä yleisvalaistus ja tummat seinät ovat luoneet ripustukselle omat haasteensa, mutta hyvällä kohdevalaisulla teokset ovat päässeet kukoistamaan.
Esillä olevien teosten alkukuvat voi nähdä näyttelyä varten toteutetulta videolta. Näin myös historiallinen kaari tulee näkyväksi.
Ilkka Väätti: Mundus. Galleria Himmelblau, Finlaysoninkuja 9, krs. 2B, Tampere, 29.10. saakka ke–pe 11–18, la–su 12–16. Taiteilijatapaaminen Galleria Himmelblaussa sunnuntaina 29.10. kello 14.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Suomen Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
* *
Äänestä meitä!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys.
Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
Puolassa on nähtävillä uskomattoman hieno suomalaisen taidegrafiikan katselmus – Aurora Borealis Gdanskissa
KUVATAIDE | Yli neljänkymmenen suomalaistaitelijan työt ihastuttavat Gdanskin vanhassa kaupungissa joulumarkkinoiden lomassa jouluaatonaattoon asti.
Tuula Lehtinen haaveili omasta hajuvedestä ja sai sen – ”Vain tuoksu puuttuu Tuulan taiteesta”
TUOKSU | Kaikki sai alkunsa leikittelystä, kun taiteilija Tuula Lehtinen uneksi omasta hajuvedestä. Nyt sellainen on. Se on yksi aisti lisää taiteeseen.
