Valokuvataide on erityisen kontrolloitu taiteen muoto: kuvan ottamisen hetki sekä otoksen rajaus ja käsittely muuttavat todellisuutta sellaiseksi, kuin itse haluamme sitä muokata. Älypuhelimiin kuuluvien kameroiden, kuvanmuokkaustyökalujen ja erilaisten filttereiden ansiosta tämä kontrollointi on nykyään helposti meidän kaikkien ulottuvilla. Vallitsevat ihanteet ajavat meitä laumaeläimiä hyvin rajoittuneisiin valintoihin julkaisukelpoisten kuvien tuottamiseksi.

Kuvataiteilija Noora Sandgren etsii reittejä ulos tästä kontrollista. Hän tekee valokuvateoksia esimerkiksi upottamalla valokuvapapereita kompostimultaan ja toteuttamalla hitaasti ja rituaalinomaisesti kamerattomia fotogrammeja. (Kameraton fotogrammi tehdään valoherkälle materiaalille siten, että esine tai muu valon kulkua estävä objekti asetetaan esimerkiksi valokuvapaperin päälle. Kun sitä valotetaan, kuva muodostuu valokuvapaperille varjokuvana.)

Orgaaninen prosessi luo yllätyksiä

Mältinrannan näyttelyssään Sandgren tuo näkyväksi menetelmiä, joissa valokuva on asetettu alttiiksi materiaalin biologisille muutosprosesseille. Taiteilijana hän antaa teoksensa luonnon muovattaviksi altistaen ne yllätyksille: prosessin alkaessa hän ei itsekään voi tietää, millainen lopputuloksesta tulee.

Kierrätetyt, lahjaksi saadut ja löydetyt valoherkät valokuvapaperit Sandgren on upottanut kompostimultaan, jota pieneliöt ovat työstäneet perheen vuoden ruokajätteistä. Teoksen Images – seeds, planting and harvesting 7.–26.6.2019 valokuvapaperit on istutettu näyttelyn avautumisen kynnyksellä, ja sadonkorjuun aika on näyttelyn päättyessä. Tämän jälkeen mullan ja valokuvapaperien yhteistä tuotosta päästään tutkimaan taiteilijan verkkosivuilla.

Näemme myös sarjan Dialogue valokuvateoksia, joiden syntyprosessiin liittyvät olennaisesti taiteilijan performatiiviset eleet. Sarjaa tehdessään Sandgren on hengitellyt ja puhallellut kotipuutarhassaan rituaalinomaisesti vanhoille, valokuvaajaisältään perimilleen valokuvapapereille. Hän on hengittänyt poski vasten paperia sisään ja ulos, hiljaisuudessa, 542 hengityskertaa, 30 minuutin ajan. Tällaisten rituaalien tuloksena valoherkille papereille on syntynyt kuva olemassaolosta – ei kuvaa taiteilijasta vaan siitä, miten hän on läsnä tässä maailmassa.

Hengityshuuruista valokuvapaperille on tallentunut usein myös vaaleanpunaisia, hieman lilaan taittuvia jälkiä. Taianomaisinta on, että tuo ruusunpuna on syntynyt mustavalkopapereille!

Hetki luojajumalaa leikkien

Näyttelyssä kävijä pääsee myös kokemaan aavistuksen luojajumalan roolista. Samuli Homasen kanssa yhteistyönä tekemässään kolmen näytön audiovisuaalisessa, interaktiivisessa projisiossa Sandgren antaa katsojien luoda eleillään piirtomaisia lisäyksiä näytöllä näkyviin liikkuviin kuviin.

Tuntuu mahtavalta saada pelkällä kädenheilautuksella köynnös kasvamaan ja sormien pirskautuksella taivaan tähdet lisääntymään. Kolmen ja puolen minuutin aikana ehtii käydä läpi koko maailman kerrostumat maan uumenista korkeuksiin. Tähän teokseen Autopoetic – In cycles we make our choreographies (first part) (2019) kuuluva musiikki luo oman tasonsa immersiiviseksi yltävään kokemukseen.

Edellämainittu teos on koko näyttelyn lumoavin: siihen osallistuminen on hyvin helppoa, mutta silti se tuottaa hetkellisen harhan omasta mahdista. Se saa myös pohtimaan omaa vastuuta ja vaikutusta ympäristöön. Jos omaa osuuttaan viuhtoo liian energisesti, kuvapinta menee ainakin hetkellisesti tukkoon, kuin ihmisen ylikuormittama luonto.

Tämän jälkeen teos Resonance – Released Snow Water (2019) vaikuttaa hiukan laimealta. Kävijää kehotetaan ”soittamaan” veden pinnan ja valon muodostamaa kuvaa koskettamalla Paltamosta huhtikuussa 2019 kerätyn ja puhdistetun sulaveden pintaa. Veden liikkeet näkyvät seinällä visuaalisina heijastuksina. Teostiedoissa puhutaan soittamisesta, joten odotan enemmän ääniä. Veden äänet kuuluvat kuitenkin luonnollisina, ilman vahvistusta.

Teoksesta jäi vähän hölmistynyt olo – teinkö jotain väärin vai eikö tämä nyt ihan toiminut? Eräs pieni lapsi seurasi esimerkkiäni innostuen veden koskettamisesta ja loiskuttelusta. Vanhemmat veivät hänet pikapuoliin käsipesulle ja kielsivät enää koskemasta veteen. Jälkeenpäin tapaus huvitti: taiteilija yrittää vapauttaa taideprosessinsa kontrollista, mutta jostakin se vain sinnikkäästi puskee esiin.

Kohti orgaanisuutta ja luontoyhteyttä

Kontrollista vapaa empiirisen tutkijan asenne tekee Sandgrenin teoksista yhtä kaikki innostavia ja jännittäviä: mitä tahansa voi tapahtua. Teosten todeksi tuleminen on hidasta, luonnon rytmiä hakevaa. Tämä on myös taiteilijan kommentti nopean jakamisen maailmalle, jossa kaikilla on kamera taskussaan ja yhä kireämmät käsitykset edustuskelpoisesta kuvasta.

Perinteisiä, tarkasti rajattuja kuvia arvokkaiksi ja tärkeiksi mielletyistä hetkistä voi ottaa kuka tahansa, mutta tällaisten ajatustyön synnyttämien prosessien kehittämiseen ja toteuttamiseen vaaditaankin jo enemmän. Sandgren luopuu myös vallasta päättää, mikä on riittävän arvokas aihe tai tilanne kuvattavaksi. Hänen kuvansa syntyvät orgaanisesti, ihmeellisessä luontoyhteydessä.

Katri Kovasiipi

Noora Sandgren: Sense. Studio Mältinranta, Kuninkaankatu 2, Tampere. 25.6. saakka ma–to 12–18, pe–su 12–16.