Narttu Live rakensi vähän erilaisen monitoimiareenan – immersiivisessä taidenäyttelyssä voi tulla nähdyksi, muttei nähdä kaikkea

Näyttelijä Ella Numminen ja valtion synnytystalkoopakkaus. Kuvat: Eli Harju

Tampereen uusi monitoimiareena hylkäsi Uros Live -nimen teknologiayhtiö Uros Oy:n saaman negatiivisen julkisuuden vuoksi, mutta lähistölle rakennettu poikkitaiteellinen feministinen areena ei moista hätkähtänyt. Narttu Live (työnimi) -teoskokonaisuus avattiin 8.1.2022 linja-autoaseman viereen, missä se viipyy tammikuun ajan.

Kyseessä ei ole kaikkein tavallisin taidenäyttely tai teatteriesitys. Ohjaaja-tuottaja Meri-Maija Näykki luonnehtii Narttu Liveä ”immersiiviseksi museoksi”. Käytännössä koko monikerroksinen sokkeloinen tila on yhtä elävää teosta, johon kävijä saa sukeltaa valitsemaan oman seikkailunsa. Koettavissa on ainakin musiikkia, kuvataidetta, aarrejahtia, burleskia ja vuorovaikutteista teatteria. Vuorovaikuttaminen ei kuitenkaan ole pakollista.

Narttu Liven kartassa ei ole kohdenumeroita eikä opasteita. Teoksen sisällä saa liikkua osallistuen niin kuin tahtoo.

Teoskokonaisuus on inspiroitunut jääkiekkomaailmasta, ja sen osat on nimetty monitoimiareenan tilojen mukaan. Narttu Livessä kaikki kuitenkin pelaavat samassa joukkueessa, koska kaikilla on sama päämäärä: tasa-arvo.

Ota oma tilasi

Ilta linja-autoaseman pihalla on sinisenpimeä ja kylmän tuiskuinen. Sisälle astuessa ero ulkomaailman ja Narttu Liven kimmeltävän vaaleanpunavoittoisen maiseman välillä tuntuu valtavalta.

Sefiepisteellä kävijä voi heittäytyä päähenkilöksi.

Hauskan rosoiselta tuntuu myös jääkiekkokulttuurin ja feminismin liitos. Urheiluun liittyy edelleen paljon ahtaita roolimalleja, dikotomiaa ja kummallisia uskollisuusajatuksia. Narttu Livessä dikotomiat hajoilevat ja jääkiekon diskurssi taipuu erinomaisesti muihinkin aatteisiin.

Teoksen osia ei ole numeroitu, eikä niihin osallistumiseen ole oikeaa tapaa, kunhan noudattaa turvallisemman tilan periaatteita – siis esimerkiksi sitä, että kehenkään ei saa koskea ilman lupaa, kaikkia tulee kunnioittaa ja mokattuaan tulee pyytää anteeksi. Varsin kohtuullisia ohjeita. Tarkemmin ajatellen on merkillistä, etteivät ne ole itsestään selviä kaikkialla.

Vaikka tulijoita rohkaistaan liikkumaan teoksessa vapaasti, moni jää odottamaan, että joku kertoisi, mihin suuntaan mennä. Kun kerrankin saisi luvan ottaa tila haltuun, sitä on vaikea aloittaa.

Narttu Live -areenalle on tietenkin kerätty oman joukkueen legendojen pelipaitoja.

Narttu Live (työnimi) -areenan ravintolaa hallitsevat aitoon urheiluhenkeen legendojen lahjoittamat paidat. Mukana on tasa-arvon tähtipelaajia Tarja Halosesta Krisse Salmiseen, Silvia Modigista @pikakahvimemegirliin. Työryhmä on saanut kasaan ihailtavan ison ja moninaisen joukkueen, vaikka tilaa vielä varmasti olisi.

Legendapaitojen takana pääsee tutustumaan Narttu Liven toimitusjohtajan Hellä Suvannon (Taneli Kemppi) toimistoon. Siellä voi äänestää areenalle varsinaista nimeä työnimen tilalle tai kokeilla kynsilakkaa. Saan itse Suvannolta sipaisun näkymätöntä kynsilakkaa, joka on hänen mukaansa vähän niin kuin cis-sukupuolisten mielipiteet transasioista. Kummallakaan ei tee oikein mitään.

Hellä Suvanto (dragartisti Taneli Kemppi) Narttu Live -areenan toimistossa.

Raakaa kiltteyttä

Esimerkiksi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylässä eivät naisiksi oletetut saa saunoa yläosattomissa, mutta Narttu Liven ”Kehorauhaniemen” saunassapa saavat. Siellä käytetään muuten kansankylpylän vanhoja lauteita: se parhaiten nauraa, joka viimeksi saunoo. Saunan viereisessä museossa esitellään Free the Nipple -liikettä, Tissiflashmobia ja niistä syntyneitä skandaaleja.

Vaikka yläosattomuuskeskustelu julkisuudessa aiheuttaa aina valtavan porun, Narttu Liven saunaosastolla olo on juuri niin kuin saunassa pitääkin. Mielettömän rento ja rauhallinen. Saunavuorossa oleva henkilökunnan jäsen Tiina Helliäinen lauleskelee kuvitteellisessa löylyssä hiljaa, ja moni kävijä sulkee silmänsä.

Kappale feministihistoriaa: Tissiflashmobin aktivistit askartelivat nämä ”nännipeittonännit” itselleen Aamulehden kuvauksia varten ja kertoivat niiden olevan miesten nännejä, joita saa näyttää julkisesti.

Narttu Live -nimiseltä, urheilumaailmasta inspiroituneelta teokselta saattaisi odottaa jotain Virginie Despentes -henkistä suolenpätkäfeminismiä. Jotain, mikä pelottomasti räväyttää epäkohdat silmille ja jättää oikeamielisen mutta hiukan pahoinvointia aiheuttavan vaikutelman. Vuorovaikutteinen teatterikaan ei anna välttämättä mielikuvaa helposti lähestyttävästä teoksesta.

Oloni on kuitenkin harvoin ollut niin turvallinen ja mukava kuin Narttu Liven aggressiivisen pinkissä syleilyssä. ”Ei täällä kukaan voita kultaa vaan parempaa”, lauletaan ajoittain esitettävässä kotijoukkueen kannustuslaulussa, ja toden totta. Filosofi Axel Honneth kirjoitti rekognitiosta, ”toimijaksi tunnustamisesta”, jonka olemme kaikki velkaa toisillemme ja joka voi syntyä vain ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Rekognition saavuttaminen yhdessä illassa lienee liikaa vaadittu, mutta ehkä sen aikana ehtii ymmärtää, mitä se tarkoittaa.

Täsmäteatterin infosivulla kerrotaan, ettei teosta ole varsinaisesti suunnattu cis-heteromiehille. En tiedä, onko heitä paikalla tai kokisivatko he teoksen jotenkin toisin. Kukaan ei ainakaan vaikuta silmin nähden ahdistuneelta.

Patriarkaatti on tällä areenalla määrittämättömän pituisella jäähyllä.

Ei peli Narttu Liven kentillä silti pelkkää rauhaa ja rakkautta ole. Kun Narttu Juoksuaika (Vappu Raappana) räväyttää burleskiesityksen Maamme-laulun tahtiin, löytää omasta päästään rakenteita, joita ei haluaisi siellä pitää. Kuin kauniissa esityksessä muka olisi jotain rienaavaa. Hyytävää hurmaavuutta on myös synnytystalkoisiin osallistuvan kiekkovaimon (jota esittää Ella Numminen) uhrautuvaisessa asenteessa.

Nartut vs. Trollit -peli. Meri-Maija Näykki 2021, installaatio.

Valtavimman vaikutuksen kuitenkin jättää Narttu Liven raaka hyväntahtoisuus. Palautumo-osasto, missä aktivisti Iiris Aholainen lukee niin hyvän rentoutuksen, että haluaisin saada sen nauhalla kotiin vietäväksi, ja se, kuinka rap-artisti Arion Raudes pyytää lupaa, ennen kuin sulkee transmaskuliineillekin turvallisen pukuhuoneen oven ja esittää biisinsä.

Lempeys on radikaalia. Kunnioitetuksi tuleminen on surullisen outoa.

Arion Raudeksen installaatio Palkintovitriini turvallisemmassa pukuhuoneessa.

Kun paikalta joutuu lopulta lähtemään, tietää, että teos jää elämään muiden kävijöiden ympärillä. Jos menisi huomenna uudestaan, näkisi jotain erilaista. Uros Liveä ei tullutkaan, mutta Narttu Live tuli, ja pärjää mainiosti omillaan. Voisipa Narttu Live myös jäädä.

Eli Harju, kuva ja tekstit

Feminismin ja jääkiekon risteyttämisessä on provokatiivisuutta, joka kääntyy radikaaliksi lempeydeksi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua