Jan Anderzénin Spiralisoivasti soiva täyttää seinän Väinö Linnan aukiolla. Kuvat: Eli Harju
KUVATAIDE | Neljännen kerran Finlaysonilla järjestetty Projio on matka filosofiasta epätoivon kautta takaisin valoon – ainakin, jos sen kulkee hiukan väärässä järjestyksessä.
Media- ja valotaiteen tapahtuma Projio Tampereen Finlaysonilla 24.10.2023 asti.
Tämän vuoden Projion ensimmäistä iltaa pureskelee hyytävä lokakuinen puhuri. Finlaysonin alueen sisäpihalle Väinö Linnan aukiolle astuessa ensimmäisenä tervehtii Jan Anderzénin musiikillinen animaatio Spiralisoivasti soiva, joka heijastuu rakennuksen seinään elämää suurempana ja alati muuttuvana. Hämmentäviä konemaisia ääniä ja arvaamatonta liikettä yhdistävä teos virittää tapahtumalle sopivaan ihmettelyn tunnelmaan. Mitä kaikkea vielä onkaan tulossa?
Jo neljättä kertaa järjestettävällä valotaidetapahtumalla on nyt myös virallinen kulkusuunta, jossa toisena tulee vastaan Ksawery Komputeryn musiikkivideo kappaleelle Symphony in Acid (Unspoken Words). Video perustuu Ludwig Wittgensteinin kielen rajoja käsitteleviin kirjoituksiin, joissa kielen rajat julistetaan maailman rajoiksi.
Symphony in Acid tuntuu kyseenalaistavan tämän julistuksen. Sanat ja lauseet liikkuvat videolla liian nopeasti luettaviksi ja hajoavat, kunnes eivät ole enää mitään kieltä. Teos on vaikeaa luettavaa, mutta helppoa koettavaa, ja luultavasti jokaiselle erilaista. Kahden kävijän silmät tuskin nappaavat merkkimyrskystä saman sanan, ja jos nappaavatkin, se saattaa herättää heissä eri ajatuksia. Teoksesta on nähtävillä interaktiivinen ja sivusta katsottava versio, joista toisessa saa itse astua hajoavan kielen keskelle ja toinen tarjoaa enemmän mahdollisuuksia assosioida sen ulkopuolelle jättäytyen.
Jari Haanperän Valoprojektori De Lux puolestaan tuntuu hiukan irvailevan katsojalleen. Haanperä pyrkii teoksissaan poistamaan mystiikan tekniikasta, ja Valoprojektori De Luxissa teoksen osat ovatkin peittelemättä näkyvissä. Metalliosien lomasta osoittavat lamput muodostavat seinälle muuttuvan valoharson, jossa ei pitäisi olla mitään selittämätöntä. Maagisuuden tuntu siitä ei silti häviä. Mieli haluaa nähdä kiertyvissä kirkkaissa verkoissa muutakin kuin teknisiä ratkaisuja.
Reitin ensimmäistä Kutomosalia hallitsevat eniten Pyynikin Aikamatkat -kollektiivin taiteilijoiden teokset. Niistä kovimmin iskee Peilibuutti, koppi, jonka sisälle astuva kävijä voi osallistua kuvien tekemiseen ottamalla selfien tai antamalla toisen kuvata itseään seinän aukosta. Kopin ulkopuolella riippuu Pyynikin Aikamatkojen taiteilijoiden maalauksia.
Teksti kopin ulkopuolella kysyy, onko kuvien tuottamisen helppous saanut meidät unohtamaan taiteen tekemisen merkityksen. Helppoa ja arkista kuvien tekeminen ainakin näyttää olevan, sillä moni kävijä siirtyy teokselta toiselle irrottamatta kertaakaan katsettaan oman kännykkänsä ruudusta. Koneen kauttako taide tosiaan koetaan?
Seuraava Kutomosali on kokonaan Jenni Pasasen digitaalisten teosten vallassa. Pasanen yhdistää teoksissaan ihmisen digitaalista kädenjälkeä tekoälyyn. Hänen Projiossa nähtävissä teoksissaan on mielikuvitusta ruokkivia kasvottomia hahmoja, jotka voisi kokea pelottavina. Sen sijaan pimeässä salissa tuntuu kuitenkin olevan läsnä suorastaan armo ja pyhyys. Hahmojen herkissä väreissä ja rauhallisissa eleissä asuu hellyys, ehkä moraalin ulkopuolella toimivan tekoälyn jälkeensä jättämä tuomitsemattomuus. Tai ehkä mieli vain tahtoo taas nähdä muutakin kuin tekniikkaa.
Hellän hiljaisuuden jäljet särkyvät rajusti, kun ennättää Kutomosalien toiseen päähän reitin viimeisen teoksen äärelle. Videojockey-ryhmä Random Doctorsin moniruutuinen videoinstallaatio Human Disorder on lapsilta kielletty, ehkä hyvästä syystä. Installaatiossa kasa televisioruutuja tykittää hypnoottis-dystooppisia animaatio- ja videopätkiä kärsimyksestä ja pahuudesta – asioista, joita aikuinenkaan ei ehkä haluaisi nähdä.
Huonot uutiset televisiosta tai sen ruudun hypnotisoiva vaikutus eivät ole mitään uutta. Kuvakielessäkin on paljon tuttua, mieleen tulevat jopa vanhojen hevilevyjen kannet. Human Disorderin kaoottisuudella on silti ansionsa. Ainakin joku puhuu epätoivosta. Voiko sitä tuon selkeämmin sanoakaan?
Virallisen kulkureitin vastaisesti pysähdyn viimeiseksi vielä Liisa Vääriskosken ja Timo Kaukolammen yhteisteoksen eteen virittämään itseni takaisin pehmeämmille taajuuksille. Teoksen visuaaliset elementit ovat ylistyslauluja juurille, vedelle ja auringolle, äänimaisema puhuu hengittämisestä ja rauhasta ja käyttää taajuuksia, jotka tutkitusti edistävät kasvien kasvua. Sen nimi muistuttaa Olet nyt tässä.
Eli Harju, teksti ja kuvat
* *
Äänestä meitä!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys.
Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.