KUVATAIDE | Ei pitänyt pikku Iljasta olla eläjäksi, oli pojalla kalpeat korvat ja kovin teräväksi oli nenäkin mennyt, naapuruston mielestä selvä kuoleman merkki. Eipä kuollut. Ilja Repinin näyttely Ateneumissa on vihdoin yleisölle auki.
Pääkuva: Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari.
* *
Ilja Repinin (1844–1930) näyttely Ateneumissa 29.8.2021 saakka.
Venäjän taidemuseoista on saatu lainaksi teoksia viime vuosikymmeninä monenlaisiin epookkinäyttelyihin Suomeen, mutta kymmenen vuoden uurastus Repin-näyttelyn eteen kannatti. Tämä näyttely on kerrassaan mykistävä.
Ateneumiin helmiään lainasivat Tretjakovin galleria Moskovassa ja Venäläisen taiteen museo Pietarissa. Lisänä on teoksia muun muassa Ateneumin omasta mittavasta Repin-kokoelmasta. Esillä on 140 öljyvärimaalausta sekä runsaasti lyijykynä- ja akvarellitöitä ja punaliitupiirroksia.
Ilja Repin (1844–1930) on valovoimaisin Venäjän vanhoista mestareista ja ollut aina suosittu myös Suomessa. Ateneumin kolmannen kerroksen täyttävän näyttelyn rakenne noudattelee hyvän romaanin juonikaavaa. Sisään tullessa katse tavoittaa Repinin tunnetuimman teoksen Volgan lautturit (1870–1873) ja sen vierestä maalauksen Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876). Niistä paljastuu pienempien varhaiskauden teosten keskellä näyttelyn kaksi keskeistä teemaa. Toinen on katseen kohdistaminen yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja Venäjän kohtaloon, ja toinen on tarkka psykologinen ihmiskuvaus.
Mutta ne lautturit, burlagit. Ihmettelin vuosia sitten Pietarissa, miten ihmeessä lautturimaalauksen 11 nääntynyttä miestä jaksaa lihasvoimin kiskoa suurta laivaa joen penkkaa pitkin eteenpäin ja vielä vastavirtaan. Jos Repin on realisti, niin kai hän kuvaa elämää sellaisena kuin se on.
Tällä kertaa Repin huiputti. Hän poimi maalaukseensa vain sen verran väkeä kuin oli sommittelun kannalta sopivaa. Ateneumissa vasta selvisi, että todellisuudessa laivan kiskojia tarvittiin oikeasti monin verroin enemmän, jopa 250 aluksen koosta riippuen. Ehkä Repin kuitenkin pienellä väkimäärällä halusi korostaa maattomien, huonosti palkattujen rääsyläisten kärsimyksen määrää. Jos heitä olisi ollut yksi lisää, symboliikka olisi tietty jo mennyt raamatulliseksi. Joka tapauksessa hän näki ja kuvasi heistä jokaisen yksilönä.
Ilja Repin: Volgan lautturit (1870–1873). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari
Volgan lauttureita varten Repin teki perusteellista taustatyötä, ensin Neva-joella ja sittemmin Ukrainassa, jonka nykyiseltä alueelta, Harkovan kuvernementista oli syntyisin. Kun dramaattinen maalaus lopulta valmistui, se merkitsi läpimurtoa ja palkintoja niin kotimaassa kuin muualla. Vuoden 1873 Wienin maailmannäyttelyssäkin teos nähtiin, ja moni ihmetteli, miksi Venäjä lähetti sinne moisen köyhyyttä ja kurjuutta kuvaavan teoksen.
Pietarin taideakatemia, Repinin opinahjo, tunnettiin akateemisen klassisen maalaustaiteen opetuksestaan. 1800-luvulla joukko nuoria taiteilijoita, Repin heidän joukossaan halusi irti klassisesta perinteestä. Heitä kiinnosti tutkia ylevien ja historiallisten aiheiden sijaan myös pahalle löyhkäävää arkea, ja he perustivat Vaeltajat-ryhmän, jonka piirissä kehittyi vankka realistinen maalaus. Repinin ohella ryhmän kärkihahmoja olivat Ivan Kramskoi ja historiallisilla teoksillaan lähes Repinin vertainen Vasili Surikov. Taidesalonkeihin ryhmällä ei tietenkään ollut asiaa, mutta kaikkien onneksi moskovalainen kauppias ja mesenaatti Tretjakov osti heiltä teoksia, joita myös Helsingissä nyt nähdään.
Köyhiin oloihin syntynyt Repin eli läpi Venäjän hurjat muutosten vuosikymmenet maaorjien vapauttamisesta vallankumouksiin ja aikana, jolloin Picasso, Matisse ja Duchamp Pariisissa ja Malevitsh Venäjällä uudistivat taidetta. Repin myös opiskeli Pariisissa ja tutustui ranskalaiseen värimaalaukseen. Se ei kuitenkaan istunut hänen kansan pariin kaipaavaan eetokseensa.
Ilja Repin: Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva (1903). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Kun Repiniä ajattelee nyky-Venäjää vasten, voi kuvitella kenen joukoissa hän tänä päivänä seisoisi. Näyttelykirjassa Tatjana Judenkova kirjoittaa miten Repin kuului venäläisen yhteiskunnan liberaalidemokraattiseen siipeen, jonka ominaisimpia piirteitä olivat vapauden rakkaus ja siihen liittyvä protestihenki, hallitsevan eliitin ja valtaa pitävien vastustaminen sekä pyrkimys pitää kiinni omista kansalaisoikeuksistaan ja eettisistä näkemyksistään. Toisaalta Repin omissa muistelmissaan paljastaa, ettei ollut varsinaisesti kiinnostunut kurjien Volgan lauttureiden sosiaalisista oloista vaan hän otti heidät enemmän aiheena.
Repin-tarinan tematiikkaa näyttelyarkkitehtuuri vahvistaa seinien vaihtuvilla taustaväreillä. Visuaalisen romaanin yksi huippukohta on etnografishistoriallinen Ristisaatto Kurskin kuvernementissa (1881–1883), terävä läpileikkaus aikansa luokkayhteiskunnasta ylhäisöineen ja rääsyläisineen. Ristisaaton ja jokainen osallistuja on kuvattu yksilönä. Maalaus edustaa kuvastoa, joka venäläisen kirjallisuuden klassikoiden ohella on muokannut vankasti ainakin ulkomaailman käsitystä elämästä menneisyyden Venäjällä.
Melkoinen kuriositeetti kokonaisuudessa on pieni pahville maalattu teos Kirurgi J. W. Pavlov leikkaussalissa (1888). Kuka muu on maalannut leikkaussalinäkymiä tänä päivänä saati 1800-luvulla.
Ilja Repin: Kirurgi J. W. Pavlov leikkaussalissa (1888). Tretjakovin galleria, Moskova. Kuva © Tretjakovin galleria, Moskova
Repinin tutkiva kohde kohdistui kansankuvauksen ohella myös sivistyneistöön ja varakkaaseen väestöön. Hän maalasi 300 tarkkaa muotokuvaa, ja se olikin hänen varsinainen leipätyönsä. On häkellyttävää millainen määrä kulttuurielämän suuria nimiä ja myös tsaariperheen jäseniä on istunut Repinin malleina. Näyttelyssä on mm. Glazunovin, Musorgskin ja tsaari Nikolai II:n muotokuvat, kirjailijaystävä Leo Tolstoi on kolmessakin maalauksessa, ja usein malleina oli myös lapsia, omia ja muiden. Repiniä ja hänen naisystäväänsä Natalia Nordmannia esittävä kaksoismuotokuva (1903) on Ateneumin kokoelmista, kuten myös arkinen, nopeasti työstetty muotokuva Akseli Gallen-Kallelasta uran loppupuolelta.
Repinin visuaalisessa romaanissa kuuluu myös nauru, oikeastaan naurujen polyfonia, kun katsoo yhtä hänen kulttiteostaan Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891). Tätä historiallista, 1600-luvulle ajoittuvaa episodia kasakkojen jälkeläinen Repin työsti yli kymmenen vuotta. Teoksen vapautunut tunnelma tarttuu väkisin myös katsojaan.
Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari
Hallitsijoiden ja alamaisten suhdetta Repin käsittelee useammassakin teoksessaan. Ajan sensuuritaustaa vasten hän oli hiukan ristiriitaisesti radikaali arkojen poliittisten aiheiden kuvaaja ja samaan aikaan tsaarin hovin suosiossa.
Näyttelyn huipennus on monumentaalimaalaus Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa (1886). Yli neljä metriä leveä ja yli kolme korkea maalaus, kuvernementtien vaakunoilla koristetuissa kullatuissa kehyksissään on varmasti suurimpia Ateneumiin koskaan tuotuja.
Ilja Repin: Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa (1886). Tretjakovin galleria, Moskova. © Tretjakovin galleria, Moskova
Aikakronologisesti etenevän näyttelyn loppuosa onkin jo jäähdyttelyä. Terijoelta Repin oli ostanut huvilan Natalia Nordmanin kanssa jo vuonna 1899, ja kun raja sulkeutui Venäjän vallankumouksen jälkeen, hän jäi pysyvästi Suomeen ja loi suhteita täkäläiseen kulttuurielämään, vaikka bolsevikit kuinka houkuttelivat kotiin. Hän lahjoitti Suomen Taideyhdistykselle taidekokoelmankin ja tapausta juhlittiin Helsingin Seurahuoneella 1920. Repin ikuisti tilaisuuden maalaukseen Suomen suurmiehiä (1920–1927), jossa on tunnistettavissa joukko ajan merkkihenkilöitä Eino Leinosta Mannerheimiin, ja jota maalausta hän täydensi vuosien mittaan, kun se jo oli ollut esillä eri puolilla maata.
Aivan entisessä vedossa Repin ei tätä tehdessään enää ollut. Maalauskäsi oli surkastunut, ja hän oli opetellut maalaamaan vasemmalla kädellään. Teos oli lahja Suomen hallitukselle. Vastalahjaksi hän sai luvan tulla haudatuksi Terijoen, nykyisen Repinon huvilansa maille.
Seppo Metso
Ilja Repin: Suomen suurmiehiä (1920–1927). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
