Matleena Korhosen grafiikan töissä mielikuvitus ja herkkyys eivät kuulu vain lapsuuteen

Matleena Korhonen: Pitkäsalmen merenneito. Kuvat: Kirsi Uusitalo

Matleena Korhonen: Outolintu. Turun Kirjakahvilassa (Vanha Suurtori 2) 31.7.2025 asti.

Matleena Korhosen pienistä grafiikan töistä koostuva Outolintu-näyttely turkulaisessa vaihtoehtokulttuurin pesäkkeessä, Kirjakahvilassa, kertoo kaikenlaisten outolintujen, rumien ankanpoikasten ja omituisten otusten kyvystä ajatella maailmaa toisin. Sekä erilaisuuden kokemuksesta ja toveruudesta, joka laajenee koskemaan ei-inhimillisiä olentoja.

Näyttelytekstissä Korhonen kirjoittaa, että ”erillinen, yksittäinen olento kaipaa kuulumisen ja yhteyden kokemusta johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Voiko liittyä osaksi jotain suurempaa linkittämällä omat verisuonet maanalaisiin sienirihmastoihin tai puun jakautuviin oksistoihin?”

Korhosen näyttelyssä käsitellään fantasian keinoin tunnetta erillisyydestä ja poikkeavuudesta. Teoksessa Valvoja on kuvattu turkulainen kadunkulmaus. Yhden rakennuksen katolla risteystä vahtii valtava ihmispöllö, jolla on linnun pää ja siivet, mutta ihmisen jalat. Työ tuo mieleeni antisankari Batmanin, lapsuuden trauman rikkoman synkän hahmon, joka elää kahden maailman rajalla ja tuntee kodittomuutta aikuisten valvemaailmassa.

Korhosen töissä on kuitenkin synkkien tuntojen sijaan enemmän lapsenomaista toisin kuvittelun makua. Eivät kaikki aikuiset jätä mielikuvitustaan lapsuuteen. Ehkä se on supervoima, joka helpottaa oman erilaisuuden kanssa elämistä.

Roolileikki.

Toisessa teoksessa nimeltä Roolileikki näkyy vuoristomaisema takanaan seisova, oranssiin toppatakkiin pukeutunut hahmo, jonka kasvoja ei näy. Hupusta ja taskuista pursuaa syksyn lehtiä. Hahmo muistuttaa South Parkin Kennyä, joka hänkin on eräänlainen outolintu.

Huppunsa uumenissa maailmaa katseleva ja omalaatuisesti mumiseva Kenny vaikuttaa tv-sarjassa ihan tyytyväiseltä erityislaatuisesta käyttöliittymästään ympäröivään maailmaan. Korhosen teoksessa Kenny on aikuinen, tai ehkä vain kasvanut isommaksi. Hän on vieläkin omanlaisensa, muodostaa yhteytensä maailmaan erikoisella tavallaan.

Korhosen näyttelyssä erilaisuudesta ei juuri näytetä sen raadollista puolta, johon kuuluu yksinäisyys. Huomio on myönteisissä fantasioissa. Töiden joukossa on myös eroottisia teoksia, joissa ruumiit sulautuvat yhteen niin, että on vaikea erottaa, mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu. Nuo teokset voi tulkita tulevaisuuteen kohdistuviksi toiveiksi. Akvatintatekniikalla tehdyt työt ovat rakeisia tuoden mieleen elokuvan, joka on kuvattu perinteisesti filmille. Assosiaatio filmille kuvatusta elokuvasta vahvistaa kokemusta näyttelystä lisätyn todellisuuden kuvauksena, jossa mielikuvitus ja toisin ajattelemisen kyky toimivat normista poikkeavan yksilön pelastusrenkaina.

Merkkejä 2.

Näyttelytekstin sanat, joissa viitataan toisenlajisten kanssa tunnettuun yhteyteen, vie ajatukset feministiteoreetikko Donna Harawayn kirjoituksiin kumppanuuslajeista ja erityislaatuisesta sukulaisuudesta, joka ei perustu verenperintöön. Haraway kannustaa ihmisiä luomaan uudenlaisia suhteita ei-inhimillisiin olentoihin, prosessi, josta hän käyttää sanaa sympoiesis. Sympoiesis on itseksi tulemista yhdessä toisten kanssa, yhteen solmiutumista ja toisiin olioihin kietoutumista.

Aivan kuten Korhonen kirjoittaa, sympoiesis voi olla omien verisuonten yhdistymistä rihmastoihin ja oksistoihin. Taustalla on ajatus siitä, että on paljon muunlaisiakin tärkeitä ja antoisia suhteita kuin heteronormatiivinen parisuhde. On monimuotoista yhdessä olemista, riippuvuutta toisista olennoista. Ehkä normista poikkeavat yksilöt ovat toisia herkempiä tunnistamaan itsensä myös ei-inhimillisessä luonnossa?

Yhdessä teoksessa Korhonen kuvaa vedenalaista värikästä maailmaa. Selkärangattomien eliöiden vedenalainen ”metsä” peittää etualan, ylhäällä uiskentelee ankeriaan näköinen kala ja taustalla kohoaa vesikasvien tiheikkö. Keskellä, miltei huomaamattomana, näkyy ihmisen hahmo. Hahmo istuu polviinsa nojaten ja tuntuu miettivän. Ehkä se on Ariel, joka ei lopulta ollutkaan tyytyväinen maanpäälliseen elämäänsä? Koti aaltojen, levien ja lonkeroiden syleilyssä tuntuikin kenties lopulta houkuttelevammalta.

Toisessa teoksessa nimeltä Vertainen Korhonen on kuvannut mahtavaoksista puuta. Näiden teosten äärellä mieleen muistuu kirjailija Kathy Rudyn tokaisu siitä, että hän ei koe enää olevansa lesbo, vaan hänen preferenssinsä kumppanin suhteen on koira. Yhä useampi haluaa tutkia sitä, voisiko maapallolla olla luotavissa muitakin merkityksellisiä suhteita kuin seksuaali-identiteettiin perustuvia kumppanuussuhteita, joihin verrattuna eläimen ja ihmisen toveruutta pidetään toisarvoisena ja riittämättömänä.

Vertainen.

Korhosen taiteen äärellä jostakin mielen porukoilta nousevat muistot lapsuudesta, jolloin tähtitaivaan katseluun liittyi vahva kokemus siitä, että tähdetkin ovat eläviä siinä missä kaikki muukin satumaisessa yössä. Harawayn kaltaisille edistyksellisille ajattelijoille sympoiesiksessa kyse onkin ”elävän” ja ”kuolleen” luonnon erottamattomasta yhteen kietoutumisesta. Olemmehan mekin lopulta syntyneet tähdistä, lukemattomien prosessien tuloksena. Ja yhteen kietoutuminen jatkuu edelleen.

Korhosen etsausjälki tuo selkeydellään ja ääriviivojen tukevuudellaan mieleen sarjakuvan. Akvatintatekniikalla kuviin rakentuu erityisesti mustavalkoisissa teoksissa tihentynyt tunnelma, jossa varjot tuntuvat hiukkasmaisilta, kosketeltavissa olevilta. Korhonen käyttää tekniikkaa esimerkiksi intiimien hetkien ja hämärän rajamaille siirtymisen, täysikasvuiseksi outolinnuksi muuttumisen kuvaamiseen.

Näyttelyssä keskeisellä sijalla on omalaatuisen herkkyyden esittely, sen kokemuksen kuvaaminen, joka ei suostu liikkumaan keinotekoisia raja-aitoja kunnioittaen ystävyyttä ja yhteiselon mahdollisuutta etsiessään. Romanttiset, eroottiset ja toverilliset tuntemukset kulkevat omia polkujaan. Outolinnut näyttävät muille tietä sekä ihmisten välisten erojen että ei-inhimillisen luonnon kanssa elämiseen satukirjat toisessa ja vaikkapa science fictionista innoittunut Harawayn Staying With The Trouble toisessa kainalossaan.

Kirsi Uusitalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua