Mäntän taidekesän usein unohdettu helmi kannattaa katsastaa – Kuvataiteen valtakunnan teemana on Portilla

Sami Sakarin videoinstallaatio Spektaakkeli on aurinko, 2025.

Kuvataiteen valtakunta 2025: Portilla. Avoinna 24.8.2025 saakka joka päivä klo 10–18. Mänttä, Seppälän puistotie 7. Työpajat joka torstai klo 14–16.

Mänttä-Vilppulan kuvataidekesä on kuumimmillaan, ja taiteesta ja paikan historiasta kiinnostunutta yleisöä virtaa mukavasti niin Serlachiuksen kohteisiin Kartanolle ja Pääkonttoriin kuin Pekilon tiloihin Tehtaankadulle.

Yhteisessä pääsylipussa, Taidekaupunki-kortissa, on mukana myös neljäs kohde, Kuvataiteen valtakunta. Vaikka ostaisi lipun, tämä näyttely jää vierailijoilta harmittavan usein väliin, koska päiväretkellä kolmen muun näyttelypaikan kiertäminen on jo sinänsä kunnioitettava urakka. Nykyisellään Mäntän kesäisen kuvataideannin kattava sisäistäminen vaatisi yöpymisen.

Viime kesänä 2024 Keurusselän rannalla vanhassa myllyssä nähty järjestyksessä neljäs kokonaisuus oli elämyksellinen ja laadukas, mutta tilat olivat vaikeakulkuiset. Tänä vuonna sokkeloisten ja portaikkoisten tilojen jälkeen on palattu tuttuun tilaan, esteettömiin kauppatiloihin Mäntän valtakadun varrelle.

Kuvataiteen valtakunta syntyy Mänttä-Vilppulan ja Suomessa kuvataidekoulutusta tarjoavien ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Teokset on tänä vuonna valinnut koulujen opettajista koostuva, mänttäläisillä toimijoilla vahvistettu kuraattoriryhmä. Kuudesta oppilaitoksesta on mukana 12 taiteilijaa. Koulutuspaikat ovat LAB Lappeenrannasta sekä Lapin, Turun, Tampereen ja Satakunnan ammattikorkeakoulu sekä Yrkeshögskolan Novia Vaasasta.

Niilo Kemppainen on löytänyt maalausalustakseen kolmiulotteisen esineen, ajopuun. Kuvan siirtolavaelementti on saanut seurakseen turkoosin maalauksen. Teos on tältä vuodelta.

Materiaalien ymmärrystä ja haastavuutta

Ammattikorkeakoulujen taideopiskelusta käytetään usein hieman vitsaillen termiä ”Kuvataideakatemiaan valmistava”, sillä siellä pääkaupunkiseudullahan se trendikkäin osa taidemaailmaa pöhisee ja ylin koulutus annetaan, tohtorin tutkintoja myöten…

Silti monet kykenevät ponnistamaan alalle myös ammattikorkeakoulun eväillä, ja tätä silmällä pitäen on ilahduttavaa huomata, miten lupaavia tekijöitä Mäntän tusinaan mahtuu.

Jo sisään käydessä on vaarana liukastua Turussa opiskelleen Petriina Kiiskisen banaaneihin ja muihin, osin hitsattuihin, osin löydettyihin elementteihin, jotka vihjaavat kauneuden löytyvän vaikka tienposkesta, kunhan kokonaisuuden ripustaa väljästi ympäri salia ja kruunaa pienellä liikkuvalla elementillä. Porakone pyörittää yhä uudelleen vauhtiin pienenpientä ”juoksumattonurmen” palaa. Taivas on kehikko, jossa pari muovista olmia roikottelee omillaan. Tasapaino löytyy metallin ja autonkumin liitosta.

Hänen opiskelutoverinsa Sami Jalonen tarjoaa perinteistä maalausta, mutta myös veistoksellisen kappaleen puuvillaa ja pellavaa, joka hieman vuoden nuoren taiteilijan Suvi Sysin viitoittamalla tiellä ohjaa kiinnostuksen paitsi maalaukseen, myös taiteen materiaan ja kankaan tiiviisiin syihin.

Lappeenrannassa opiskellut Niilo Kemppainen tartuttaa ainakin minuun iloa siitä, miten kauniita asioita merestä edelleenkin voi löytää loputtoman muoviroskan seasta. Hän ryydittää löytönsä maukkailla miniatyyrimaisemilla. Teosten mitat ja ripustus tarjoavat tunnelmoitavaa luonnon muokkaamien puunsyiden ja pienen mittakaavan maalausten ystäville.

Uljas Kaitalan installaation Katsovatko puut meitä? keskeisellä paikalla on ihan oikea huonekasvi taiteilijan keittiöstä..

Lapin ammattikorkeakoulussa opiskelleen Eveliina Jäntin samoin kuin Kankaanpäästä valmistuneen Uljas Kaitalan teoksissa ajatus jakautuu sekä projisoituun kuvaan että ympäröivään tilaan. Kasimillisen filmin projisoinnin ongelmat tosin olivat arvattavissa jo taiteilijalla tekovaiheessa, ja katseluhetkellä Kaitalan projektori olikin enemmän tahtotila kuin aktiivinen toimija ja näytti tiktok-materiaalistaan vain yhtä kuvaa kerrallaan.

Kaitalan ja Jäntin kokonaisuuksissa näkyy usko siihen, että videotaide toimii kolmiulotteisessa tilassa paremmin, kun projisoinnilla on tukenaan arjen esineitä tai kanssakatsojana vaikkapa paperilla ja kasvinosilla kuorrutettu olento, jolla on mahan kohdalla ammottava aukko.

Jukka Olkkonen hengästyttää akvarelliensa herkkyydellä ja näkemänsä toistamisen tarkkuudella. Teoksen nimi on Siirtymätila, 22 x 33,5 cm, 2025.

Akvarellien zen ja oranssin voima

Taidetta, kulttuuria ja kolmatta sektoria tukeva Keele-säätiö on lahjoittanut näyttelyn nuorille kaksi palkintoa. Voittajat nimesi Serlachiuksen kokoelma- ja näyttelypäällikkö Laura Kuurne. Hän nosti esiin Kankaanpäästä valmistuneen Jukka Olkkosen neljän akvarellin sarjan, joka sisältönsä puolesta keskittyy hyvin pieniin asioihin neljän seinän sisällä, mutta esittää varsinaisen kädentaidon ja perinteisen taiteen menetelmän olevan yhä uudelleen sykähdyttävää; mieleen tulee pelkkiä ylisanoja.

Toinen palkittu, Sami Sakari Tampereelta nostaa videoilmaisuaan oranssisten väripalkkien avulla abstraktille tasolle, unohtamatta silti videon sisällössä kulkevaa kertomusta erilaisista katoavaisuuksista. Perinteinen dokumentaarinen valokuvaus, muinaiset multivisiot ja videoilmaisu kulkevat hänen työskentelyssään vakaasti käsi kädessä.

Miranda Ahlbäckin teoksessa Solen, molnen, Himlen, havet. Om och om igen joku kurkistaa matonkuteiden välistä.

Luontoa ihmisille, luonto ihmisten jälkeen

Luonnon kuvaaminen ja ihmisluonnon tutkimattomista puolista haltioituminen eivät ole mihinkään kadonneet, sen todistavat Noviassa opiskelleen Miranda Ahlbäckin maisemalliset tekstiiliteokset, tamperelaisen Minna Salomaan unista kuviksi ponnistaneet organismi-ekspressiot ja saman koulun Klaudia Saariahon maatumisen prosesseista innoittunut reliefimäinen installaatio.

Rovaniemellä opiskelleen Rita Nissénin perinteisten kukka-aiheiden takana on luonnosmaisten teosten synnyttäminen kasveja liiskaamalla ja marjoista keitetyillä väreillä maalaamalla. LAB-koulun kasvatti Linnea Suutarinen yhdistelee teoksessaan oppikirjojen teoriaa ja inhimillistä kokemusta ja kehittelee jo pitkään taiteessa kiintoisana teemana kulkenutta ajatusta koneiden noususta yhteistoimijaksi ihmisen rinnalle, ja kenties jonain päivänä jopa ihmisen ohi.

Tiina Nyrhinen, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua