Mariam Falailehin installaatio piilee Taavetinsaaren luonnossa.

Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus ovat halunneet pyytää vuoden 2023 Mäntän kuvataideviikoille mukaan erityisesti ensikertalaisia, siis taiteilijoita, jotka eivät ole aiemmin olleet esillä kuvataideviikoilla.

Yllätys on sekin, että Kari Vehosalon kaltainen, Ars Fennicalla palkittu pitkän linjan taiteilija, ei ole koskaan aiemmin tullut kutsutuksi tähän tapahtumaan. Jo oli aikakin! Vehosalon teoksia nähdäkseen on hankkiuduttava Pekilon ylimmän kerroksen perukoille, mutta se matka kannattaa tehdä.

Maalauksen monet muodot

Vehosalo edustaa maalarina hyvin persoonallista tyyliä. Pikkutarkka ja fotorealistisen sileä käsiala kätkee hänen maalauksiinsa outouksia, mysteerivaikutelma on keskeinen osa taiteilijan estetiikkaa. Sara Hildénin taidemuseolla taannoin nähtyyn, hyvin vaikuttavaan näyttelyyn verrattuna Vehosalolta nähdään nyt maalaustyyliltään samankaltaisia, mutta teemoiltaan ja kuvamaailmaltaan vähäeleisempiä teoksia.

Kari Vehosalo: Objekti (2023, öljy kankaalle).

Ihmisellä ei ole näissä maalauksissa näkyvää roolia, ristiriitaisten sosiaalisten suhteiden ja painolastien sijaan Vehosalo kuvaa nyt etenkin luontoa, jota rikkoo ja hallitsee musta aukko. Teokset ajavat katsojansa ennalta määrittelemättömälle epämukavuuden alueelle herätellen kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia tarjolla.

Mäntässä nähdään myös useita muita erinomaisia, keskenään ilahduttavan erilaisia maalareita. Eeva Peuran tuoreet maalaukset luovat viereisen huoneen Vehosaloon äärimmäistä kontrastia – Vehosalon mustavalkoisen ja pikkutarkan käsialan suoranaisena vastakohtana nähdään paksunrosoisia tekstuureja, villejä sommitelmia ja runsasta värimaailmaa, joilla Peura rakentaa kuva-aiheisiinsa unen ja fantasioiden logiikkaa. Myös Peuran maalauksissa on uusi, yhä enemmän mystisiin tunnelmiin hakeutuva vire verrattuna toissa kesänä Laukon kartanossa nähtyihin, paljolti kartanomiljööseen sovitettuihin teoksiin. 

Eeva Peura: Samettimetsä (2023, öljy kankaalle).

Peuran maalauksiin peilautuvat niitä vastapäätä samassa näyttelytilassa tummina uhkuvat Veera Kuljun veistokset, joiden rosoisuuteen sisältyvä poltettu barokkisuus luo jännitettä ja mehevää dialogia teosten välille.

Maalata voi myös langoilla, ja niin tekee Jesse Avdeikov loistavan pikkutarkasti ohuen ohuilla langoilla kirjailemissaan teoksissa. Avdeikovin maailma on omalakisensa; teosten hidas tekotapa huokuu tyynnyttävyyttä, mutta kuva-aiheisiin hiipii paikoin levottomuutta. Avdeikovin omakuviakin sisältävät kirjontateokset tarjoavat myös taidehistoriaviittauksia, esimerkiksi jo teosnimessä suoraan osoitetun viittauksen Fransisco de Goyan maalaukseen The Dog (n. 1820). Muitakin assosiaatioita näiden teosten äärellä syntyy.

Kohti veistoksia laajentuvat maalaukset

Heti Pekilon sisääntulon yhteydessä katsojan ottavat vastaan Emma Ainalan heleässä kolorismissaan voimakkaina pursuilevat, satu-, kauhu- ja myyttiaineksia kierrättävät, identiteetin rakentumista kauheuksiakaan kaihtamatta pohtivat maalaukset. Niiden monikerroksinen, herkullisella tavalla myös elämän ristiriitaisuuden tunnustava silmäkarkkimaailma sointuu osuvasti Ninni Luhtasaaren vesiliukumäki-installaation Ja sitten loikki pois (2023) riehakkaaseen solinaan. Luhtasaaren keramiikkaveistoksille ominainen oliomaisuus, eritteisyys, valuvuus ja virtaavuus tihentyvät hienosti tähän Luhtasaaren teokseksi suhteellisen kookkaaseen veistokseen.

Emma Ainala: Angels Femcels and Demigods on the Road (2023, öljy kankaalle).

Tuota samaa valuvuutta ja virtaavuutta edustaa aivan erilaisin välinein akvarellimaalari Sirkku Rosi. Häneltä on aiemmin eri yhteyksissä nähty pienempikokoisia akvarelleja, joissa on vallinnut samankaltainen alastoman ihmisen luonnollisuuden ja kesäisen paratiisiluonnon häpeilemätön yhdistelmä. Nyt Rosi ottaa haltuunsa koko kookkaan Tapionsalin suurimman yhtenäisen seinän, ja tekee sen valloittavasti.

Rosi edustaa myös laajennettua maalausta, josta Pekilossa nähdään nyt muitakin esimerkkejä. Maalauksilla on kiinteä suhde niiden visuaalista matkaa lattialle ja seinille jatkaviin, eri materiaaleista valmistettuihin veistoksellisiin osiin. Myös Hanna Kannon maalaukset jatkavat elämäänsä seinille kiipeilevinä keraamisina kappaleina tai olioina.

Sirkku Rosin työt ovat valloittaneet Tapionsalin suurimman seinän.

Jenni Hiltusen maalausten rinnalla elävät hänen muovaamansa keramiikkaveistokset, jotka puolestaan käyvät tiheää vuoropuhelua Piia Hiltusen veistosten ja seinillä kiipeilevien reliefiolentojen kanssa. Taiteilijasisarukset ovat mahduttaneet lapsuutensa maalaismaiseman inspiroiman teosrunsauden yhteiseen näyttelyhuoneeseen, jonka seinien voimakkaat värit on peritty heidän mummolansa värimaailmasta. Kokonaisuus on lämmin ja rikas, ja siinä tuntuu olevan loputtomasti katsottavaa. Ehkä enemmän kuin yhdellä näyttelykäynnillä pystyy nielaisemaan.

Musiikin voima videoteoksissa

Chorus Sinensis on video- ja kuoroteos, jonka on säveltänyt ja äänittänyt Laura Naukkarinen alias Lau Nau. Työryhmän muut jäsenet: Ulla Taipale (kuratointi ja tuotanto), Jan Eerala (kuvaus, äänitys ja editointi). Videolla esiintyy Poseidon-kuoro Itämeren ulkoluodolla.

Hiltusten huoneesta on helppo puikahtaa vaikuttavan videoteoksen ääreen. Laura Naukkarisen eli Lau Naun säveltämä Chorus Sinensis (2022) on ison työryhmän kanssa vaivoja säästelemättä toteutettu video- ja kuoroteos, joka pureutuu merimetson ristiriitaiseen asemaan. Syvästi vaikuttava musiikki, kallioisen ja tuulisen merimaiseman voima, merimetsot ja niitä upeasti imitoimaankin ylettyvät laulajat muodostavat kokonaisen maailman, jota ei kannata enempää selitellä. Se on koettava: harkitun äänimaailman ja visuaalisuuden, vahvan meriluonnon ja lajien välisen yhteisymmärryksen löytämisen kokemus voi kasvaa hartaaksi, kohottavaksi, jopa meditatiiviseksi – jos sille katsojana antautuu.

Näyttelyn tasokkaista videoteoksista on mainittava Risto-Pekka Blomin uusin teos Viimeinen kuulutus (2023) ja Pasi Aution Feel the Heat (2023), joihin molempiin sisältyy sekä vauhdikkuutta että syvä huoli luonnon puolesta. Lajirajat ylittävää, eri lajien välistä tasa-arvoa etsivää lintuihmisideaa voi havaita sekä Chorus Sinensiksessä, Feel the Heatissa että tunnelmaltaan koko näyttelyn eteerisimmässä videoteoksessa, Venla Heleniuksen Fantomissa (2023).

Raakel Kuukka: Rumpali (2003). Videoteoksessa esiintyy taiteilijan Regina-sisko.

Raakel Kuukan ja tyttärensä Yeboyahin videoteokset ovat saaneet oman yhteisen huoneensa. Näiden musiikille perustuvien, toisiaan kohti näyttäytyvien teosten maailmassa sukupolvikokemukset menevät toisaalta täysin toistensa ohi, mutta musiikin vapauttava ilo ja identiteettiä vahvistava vaikutus hallitsee niitä molempia. Raakel Kuukan (1955–2022) teos Rumpali on vuodelta 2003 ja Yeboyahin teos Elovena Visual EP vuodelta 2019. Molemmat videoteokset on kuvattu samalla suvun kesäpaikalla, ja näin esille asetettuina ne voi kokea joko dialogina tai täysin itsenäisinä teoksina.

Raakel Kuukan tyttären Yeboyahin videoteos Elovena Visual EP (2019) on kuvattu suvun kesäpaikalla, kuten myös Raakel Kuukan teos Rumpali.

Suurten tilojen haltuunottoja

Vanhana rehutehtaana Pekilo sisältää suurta, hallimaista tilaa, jossa on avoin yhteys ensimmäisestä kolmanteen kerrokseen. Tuo valtava tila alati haastaa ja varmasti myös houkuttelee taiteilijoita ja kuraattoreita. Vuosi vuodelta on jännittävää nähdä, kuinka tuota avaruutta osataan käyttää näyttelyripustuksessa hyväksi ja kuinka oivaltavia yhteyksiä eri kerrosten välille onnistutaan kulloinkin luomaan.

Tänä vuonna erityisen suuria tilallisia ratkaisuja Pekiloon ovat toteuttaneet taiteilijat Hinni Huttunen, Aleksi Martikainen, Sari Palosaari ja Pavel Rotts.

Eniten kävijöiden huomiota herättää Aleksi Martikaisen puurimoista rakentama, isosti suuren hallin lattiapinta-alaa valtaava kineettinen veistos Aihe luonnosta (2023), joka tuottaa sähkövirtaan kytkettynä aaltoilevaa liikettä ja moottoristaan lähtevää äänimaisemaa. Jo lähes perinteeksi muodostunut tarve kytkeä taiteellista ilmaisua Mäntän metsä- ja paperiteollisuustaustaan tulee siinä samalla hoidetuksi.

Martikaisen massiivisen teoksen rimat aaltoilevat kuin kosken kuohuissa kulkien. Taiteilijan juuri tälle paikalle rakentaman teoksen suuritöisyys herättää huomiota ja ihastelua, ja samalla se on yksi kiinnostava osa kineettisten puuveistosten liikuttavan kömpelöyden jatkumossa. Oivallus, keksintömäisyys ja sympaattinen kankeus muodostavat monitulkintaisia jännitteitä, joiden luomisessa mestarillisia esikuvia on aiemmin tarjonnut kuvanveistäjä Petri Eskelinen.

Aleksi Martikainen: Aihe luonnosta (2023, puinen moottoroitu veistos). Teoksen elektroniikkasuunnittelusta on vastannut Aleksi Lukander.

Sari Palosaaren lattiaa, seinäpintoja ja ilmatilaa korkealtakin haltuunsa ottava installaatio Notkeat kokoonpanot / Loose Configurations (2023) tutkii eri materiaalien olemusta ja käyttäytymistä, niihin kätkeytyviä muutosten mahdollisuuksia. Installaatioon sisältyy laaja materiaalien kirjo, ja tavallaan se toimii tutkimusalustana noiden materiaalien käyttäytymiselle. Pekilo tilana on Palosaaren teoksen olennainen kaikupohja, juuri tällaisena tämä teos ei voisi toteutua missään muussa tilassa.

Hinni Huttusen ruusutapetti ja suurikokoiset valokuvatulosteet hallitsevat toisen kerroksen ilmatilaa. Vaaleanpunaisten ruusujen peittämille seinille ripustetut valokuvavedokset ja videoteos keskittyvät käsittelemään kivuliaita kokemuksia, jännite suloisuuden ja tuskallisuuden välillä on valmis. Huttusen teoksen tapettivaikutus ulottuu kauas ja eri kerroksiin, pehmentäen Pekilon jyrkkää arkkitehtuuria.

Pavel Rotts puolestaan linkittää yhteen Pekilon ulkopuolisen sisääntuloreitin ja sisätilan ylimmän kerroksen katonrajan. Laajaulotteinen teos Climbing a Memory (2021–2023) koostuu installaatiosta, videosta ja kiipeilytapahtumasta. Pekilon ulko-ovia vastapäätä nähdyt iloisen värikkäät kiipeilyseinän tarttumapinnat, kiipeilyotteet, on valettu eri puolilta Helsinkiä löytyneistä sodanaikaisten pommitusten jäljistä. Jokainen niistä on myös sijoitettu Helsingin kartalle.

Ylimmän kerroksen parvelta nähtävä videoteos havainnollistaa yritystä kiipeillä helsinkiläisten rakennusten ulkoseiniin iskeytyneissä vanhoissa pomminjäljissä. Vähän haaleanahan tuo video rakennuksen seinää vasten heijastettuna näkyy, mutta näkyy kumminkin. Climbing a Memory rakentaa siltaa kansallista muistiamme määrittäviin sotamuistoihin. Jossain liian lähellä syntyy raskaita sotamuistoja tälläkin hetkellä valitettavasti lisää, mikä on vaikuttanut Rottsin teosideaan. Teoksen herättämät ajatukset kantavat Pekilosta Ukrainaan asti.

Kuraattorit Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus Pavel Rottsin installaation Climbing a Memory (2021–2023) edessä. Kokonaisuuteen kuuluva videoteos löytyy Pekilon sisäpuolelta.

Luonnonvoimien äärelle

Teemaan Puun takaa liittyy yllätyksellisyyden ohella olennaisesti luonnon rooli. Luontoa representoidaan, luonnonmateriaaleja käytetään, ihmisen ja luonnon suhdetta pohditaan ja luonnosta kannetaan huolta useissa teoksissa. Tällä kertaa se ei tarkoita ryppyotsaisuutta; ihmiselle lajityypillinen huumori huokuu esimerkiksi taiteilijakaksikon Linda & Aura Koivutalossa sekä Rusto Myllylahden pursuilevassa installaatiossa, joka ottaa haltuun kokonaisen isohkon näyttelyhuoneen. Se on monimediainen, mielialaltaan meluisa pulputus, joka ei saarnaa eikä painosta, mutta muistuttaa kulutuskulttuurin seurauksista.

Pekilon luontoa jäljittelevistä kokemuksista on parasta siirtyä myös oikeaan luontoon, jota tarjoaa iki-ihana Taavetinsaari Joenniemen kartanon ja Gösta-museon kupeessa. Mariam Falailehin pienet vahaveistokset ovat maastoutuneet saaren luontoon, ja niiden havaitseminen vaatii katsojalta herkistymistä. Paikkasidonnaiseksi installaatioksi kasvava, toisiinsa verkostoituvien pienten veistosten maailma kehottaa kuuntelemaan saaren aitoa luontoa ja keskittymään omiin aisteihin. Falailehin kuuntelevilla korvilla on myös yhteys taiteilijan mystiikkaa huokuvaan keramiikkaveistosten sarjaan Pekilossa.

Taavetinsaaren keskellä olevaa huvimajaakin on huomattu tänä vuonna hyödyntää Kuvataideviikkojen näyttelyripustuksessa. Ida Palojärven mökkilaiturilta näyttävän installaation Anlegestelle (2017–2023) voi kokea vain yksi näyttelyvieras kerrallaan, ja kokemus huipentuu vasta, kun malttaa kävellä aivan laiturin toiseen päähän.

Tällä kaikella on merkitystä

Tämän vuoden Mäntän Kuvataideviikot on erityisen tasapainoinen kokonaisuus. Teoksia on sopiva määrä, eri taiteenlajit ovat sopusointuisasti edustettuina. Kuraattorien arvostava ja lämmin suhtautuminen mukaan valitsemiensa taiteilijoiden työhön on läsnä, jokainen taiteilija on saanut teostensa ympärille ansaitsemaansa tilaa ja rauhaa. Teoksista voi kautta linjan aistia tekijöiden oman suhtautumisen taiteelliseen työskentelyynsä: tällä kaikella on totisesti merkitystä!

Äkkiä muistan, miten olen joskus menneinä vuosina poistunut Pekilosta esimerkiksi ylenpalttisesta teosrunsaudesta tai tietyssä vaiheessa muodikkaasta dokumentaarisesta ylikuormituksesta uupuneena. Nyt lähdin sieltä virkistyneenä, paljon hyvää kokeneena – ja silti hyvin tietoisena siitä, että nämä tähänastiset kaksi käyntiäni eivät vielä tyhjentäneet Kuvataideviikkojen tämänvuotista sisältöä. Aloin jo kaivata tähän näyttelyyn pian takaisin.

XXVII Mäntän kuvataideviikot 31.8.2023 saakka, Pekilo, Tehtaankatu 21, Mänttä. Avoinna joka päivä 10–18, myös juhannuksena.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Suomen Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

* *

Mäntän kuvataideviikot 2023

Taiteilijat:

• Emma Ainala
• Pasi Autio & Saku Koistinen
• Jesse Avdeikov
• Risto-Pekka Blom
• Jan Eerala & Laura Naukkarinen & Ulla Taipale + Chorus Sinensis -työryhmä
• Mariam Falaileh
• Seppo Fränti
• Terhi Heino
• Venla Helenius
• Jenni Hiltunen
• Piia Hiltunen
• Hinni Huttunen
• Hanna Hyy
• Hanna Kanto
• Veera Kulju
• Raakel Kuukka
• Antti Kytömäki
• J.P Köykkä & Peetu Liesinen & Kim Somervuori
• Linda ja Aura
• Ninni Luhtasaari
• Aleksi Martikainen
• Rusto Myllylahti
• Elina Nissinen & Max Hannus
• Anneli Nygren
• Ida Palojärvi
• Sari Palosaari
• Tuukka Peltonen
• Eeva Peura
• Iiri Poteri
• Raisa Raekallio & Misha del Val
• Sirkku Rosi
• Pavel Rotts
• Sasha Rotts
• Maria Stereo
• Kari Vehosalo
• Yeboyah

Kuraattorit:

• Minna Suoniemi
• Petri Ala-Maunus

Suoniemen uusi videoteos Äitiä/Mothering on esillä Finlayson Art Area -tapahtumassa Tampereella. Ala-Maunuksen teoksia on mukana Purnun kesänäyttelyssä 2023, jonka teemana on Balanssi.  Ala-Maunuksen teoksia on esillä myös Ateneumin uudessa kokoelmanäyttelyssä Ajan kysymys. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua