Mailis Saralehdon niukalla väriskaalalla maalaamat teossarjat limittyvät toisiinsa hienovaraisesti

Heinäkuun valo ja varjo -teossarja sisältää 28 tussimaalausta paperille. Kuvat: Katja Hynninen

Mailis Saralehto: Heinäkuun valo ja varjo. Galleria Räyhä, Rauhankatu 10, Turku. Avoinna 3.3.2024 asti.

Kuvataiteilija Mailis Saralehtoa (s. 1976) on innoittanut residenssijakso Italian Toscanassa, Grassinan ateljeetalossa. Saralehto on ikuistanut matkallaan maisemia, arkkitehtuuria, tapahtumia, tunnelmia ja muistikuvia. Teoksia ja teossarjoja yhdistää niukka väriskaala. Aiheet ovat hyvällä tavalla yleisiä. Vaikka näyttelyn teokset pohjautuvat yhden ihmisen havaintoihin, niin ainakin itselleni tulee olo, että nyt ollaan ennemminkin kollektiivisen kuin yksityisen kokemuksen äärellä.

Matkapäiväkirja maalaussarjan muodossa

Näyttelyn isokokoisin teossarja, Heinäkuun valo ja varjo, on visuaalinen matkapäiväkirja, joka koostuu kahdestakymmenestäkahdeksasta tussimaalauksesta. Yksittäinen maalaus on ote yhdestä päivästä. Valkoiselle paperille mustalla tussilla tehdyt maalaukset ovat kaikki neliönmuotoisia. Osa teoksista on esittäviä, osa abstrakteja. Maalausjälki vaihtelee pikkutarkoista siveltimenvedoista luonnosmaiseen liu’utteluun. Teossarja on tummanpuhuva, osittain lähes musta, mutta silti teoksissa on valoa ja kirkkautta. Maalaukset on ripustettu gallerian nurkkaan kahdelle seinälle kärjelläään seisovaa kolmiota muistuttavaan muodostelmaan. Pohdin, onko sommitteluratkaisu puhtaasti esteettinen, vai sisältyykö siihen myös vertauskuvallinen ulottuvuus.

Vanerille maalatut pääkallot Luonnoksia kuolemasta -sarjasta.

Lempeä lähestymistapa kuoleman tematiikkaan

Toinen seinälle ripustettu sarja, Luonnoksia kuolemasta, koostuu muotoonleikatuille vanerilevyille ikonimaalaustekniikalla tehdyistä pääkalloista. Teokset on viimeistelty lakalla, joka antaa niille himmeän kiillon.

Kulkiessaan firenzeläisissä katedraaleissa Saralehto on kiinnittänyt huomiota kivilattioilla oleviin hautapaaseihin, joihin on kaiverrettu kuoleman symboleja. Maan tasolta kurkistelevat, hieman piiloon jäävät, mutta ilmeikkäät kallot, ansaitsevat Saralehdon mukaan huomiota yhtä lailla kuin kirkkosalin huikeat seinä- ja kattomaalauksetkin. Olen samaa mieltä. Pääkallo on vahva symboli, joka muistuttaa maallisen elämän katoavaisuudesta. Saralehdon vanerikallot tekevät sen lempeällä tavalla, ikään kuin pienenä muistutuksena.

Alba-installaatioon on ikuistettu auringonnousut Toscanassa.

Aamun valkeus

Gallerian ikkunasyvennyksestä löytyy installaatio nimeltä Alba. Teos on tehty ikonimaalaustekniikalla pienille suorakaiteen muotoisille vaneripalkeille, jotka ovat niin ikään suorakaiteen muotoisessa sommitelmassa matalan tason päällä. Palkkeja on kaksikymmentäkahdeksan, eli yhtä monta kuin on osia Heinäkuun valo ja varjo -teoksessakin. Jokaiseen palkkiin on maalattu auringonnousu – ilmiönä aina sama, mutta joka kerta hieman erilainen. Instaallaatiossa utuisilla sävyillä tehdyt maalaukset muodostavat rauhallisen jatkumon, jonka läpi kulkee aaltoilevia viivastoja. Ikkunapaikka on tälle teokselle oiva valinta, koska se näyttää olevan oikein päin katselusuunnasta riippumatta. Galleria Räyhä on katutasossa, joten näyttelyä voi katsella myös ikkunan läpi.

Mailis Saralehdon näyttely Heinäkuun valo saa Turun pienimmän taidegallerian vaikuttamaan pinta-alaansa suuremmalta. Teosten äärellä viipyessä ja taiteilijan kirjoittaman esittelytekstin siivittämänä mieli matkaa Toscanan vehreisiin, historiaa huokuviin maisemiin. Näyttely on kokonaisuutena erittäin onnistunut. Mitään ei ole liikaa eikä liian vähän.

Katja Hynninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua