Rachel Kneebonen näyttelystä Punoutua. Kuva: Sampo Linkoneva
KUVATAIDE | Jatkuvaa liikettä valkoiseen posliiniin veistävä Rachel Kneebone on myös loistelias piirtäjä. Runolliset teokset yhdistävät historian aikakerrostumia tinkimättömään ruumiillisuuteen.
”Pyöreä muoto on esteetön liukupinta katseelle, jonka suuntaa ei ole ennalta määrätty. Se luo myös tunteen jostakin juuri syntymäisillään olevasta.”
”Taidettani on lähes mahdotonta yrittää selittää kielen keinoin”, sanoo englantilainen taiteilija Rachel Kneebone (s. 1973). Näihin sanoihin hän huipentaa näyttelynsä kuraattorin Timo Valjakan kanssa käymänsä keskustelun, joka on katsottavissa YouTuben Serlachius-kanavalla.
En ole kokenut valokuvia Kneebonen teoksista erityisen kutsuvina. Taas kerran olemme tutun ilmiön äärellä: teosten – varsinkin kolmiulotteisten – taika ei voi välittyä valokuvista, eikä edes liikkuvista kuvista. Kaksiulotteiset kuvat ja digitaaliset näytöt litistävät veistosten olemuksen, riistävät niiden hengen.
Piirtäminen
Kuulin taiteilijaystävältäni, että Kneebone on upea piirtäjä. Se sai minut lopulta käyttämään yhden lauantaipäivän Mäntän-matkaan. Se kannatti. Kneebonen piirrokset ovat lumoavia, niissä on tiivis energia.
Piirroksilla on selvä yhteys myös Kneebonen veistoksiin, joissa maailmaanheitetyt ihmisraajat ja muut ihmisen osat kasautuvat ja kierteilevät loputtomaan liikkeeseen tuomittuina tai vapautettuina. Niputetut alaraajat luovat teoksiin ruumiillisuutta, johon kietoutuvat nauhat, ruusut ja merkityksiä kaihtavat rosoisuudet, joita on eri yhteyksissä luonnehdittu korallimaisiksi.
Rachel Kneebonen lyijykynäpiirros teossarjasta Glyndebourne I–X. Kuva: Katri Kovasiipi
Kneebone sanoo, ettei luonnostele valkoisia posliiniveistoksiaan etukäteen. Hänen voimakkaat, intensiiviset piirroksensa ovat siis itsenäisiä teoksia, eivät johdantoa tuleviin veistoksiin. Raajat, ihmisjalat, ovat myös piirroksia hallitseva muoto ja elementti.
Kneebonen taiteelle keskeisen liikkeen ja rytmin saavuttamiseksi raajojen tilalla voisi olla ehkä mikä tahansa muukin muoto, myös abstraktio. Mutta Kneebonen taiteessa on lopulta kuitenkin kyse ihmisyydestä, jonka ytimessä on ruumiillisuuden ilmaiseminen.
Virtaavuus
Kneebonelle tanssi ja ruumiillisuuteen luontevasti kuuluva eroottisuus ovat tärkeitä taiteen lähtökohtia. Maailmaan singottujen raajojen rykelmät hänen veistoksissaan kietoutuvat nauhamaisiin muotoihin.
Taiteilija keskittyy myös työskentelytapansa suunnittelemattomuudella luomaan teoksiinsa liikettä, joka ei missään kohtaa pysähdy. Kaikki on ratkaistava muotoilun hetkinä, ennen kuin materiaali ehtii kuivua. Syntyy virtaavuus.
Toistuvasti veistosten kierteisyyttä ja runsasta levottomuutta rauhoittavat sieltä täältä katseen kiinnittävät pallot, puhtaan pyöreät muodot, kuin lepopaikat liikettä staattiseen materiaan maanisesti luovissa veistoksissa.
Sileä pallomainen muoto ei kuitenkaan pysäytä katsetta kokonaan. Se luo edelleen illuusion liikkeen mahdollisuudesta, liukuvuudesta. Pyöreä muoto on esteetön liukupinta katseelle, jonka suuntaa ei ole ennalta määrätty. Se luo myös tunteen jostakin juuri syntymäisillään olevasta.
Rachel Kneebone, Ruumiinkieli on vielä tutkimaton, yksityiskohta (2017). Posliini, Corian ja liima. Kuva: White Cube
Valkoisuus
Kaikki Kneebonen veistokset ovat pehmeän valkoista, kiiltäväksi lasitettua posliinia. Valkoisuus luo teoksiin puhtaan valojen ja varjojen pelikentän.
Mieleen nousevat myös antiikin veistokset, joista alkuperäiset värit ovat kadonneet. Netissä on viime aikoina nähty kuvia, joihin valkoisiksi haalistuneisiin antiikin veistoksiin on lisätty oletuksia niiden alkuperäisistä värityksistä. Lopputulokset näyttävät kornilta kitschiltä. Onneksi ovat valjenneet.
Valkoisuudella Kneebone saavuttaa myös tyylin – ja tietyn tyhjyyden, avoinna olevien mahdollisuuksien kokemuksen. Värit kiinnittyvät mielialoihin ja mieltymyksiin, ohjaavat jopa kulttuurisidonnaisiin tulkintoihin. Kneebone on halunnut vapauttaa veistoksensa värien intensiteetiltä ja väreihin liittyviltä tulkintahorisonteilta.
Rachel Kneebone, Toteemi (2021). Posliini, Corian ja liima. Kuva: White Cube, Ollie Hammick
Apokalyptisyys
Kun kiertelen Kneebonen veistosten ympärillä, muistin laskoksista nousevat esiin Vatikaanin museoiden freskot. Ne ovat voimakkaita, ilmaisultaan runsaita barokin aikakauden mestariteoksia. Niissä suuret ihmisjoukot ovat ajautuneet kaoottisiin ja apokalyptisiin tilanteisiin, usein ne ovat inhimillisen sielunhädän kuvia.
Koen Kneebonen teoksissa samansukuista apokalyptisyyttä. Katsokaa vaikka Michelangelon freskoa Viimeinen tuomio. Kneebone ei käytä vanhaa taidetta suoraan teostensa esikuvina, mutta viittauksia ja dialogia taiteen historiaan hänen teoksissaan on runsaasti. Toisaalta niissä on hyvin paljon myös toisteisuutta, joka tekee teosten toisistaan erottamisen paikoitellen jopa hankalaksi.
Vuonna 2015 hän on esimerkiksi tehnyt yhdeksänosaisen veistossarjan Medusan lautta, jolla on yhteys Theodore Gericault’n samannimiseen maalaukseen vuodelta 1819. Tämän sarjan teoksia ei nyt nähdä Mäntässä, mutta näyttelyjulkaisussa se on komeasti esillä.
Rachel Kneebone, Triptyykki (pyöreä, 2014). Posliini, Corian ja liima. Kuva: Katri Kovasiipi
Kneebone korostaa, että kaikki taide on omana aikanaan nykytaidetta. Eri aikoina syntyneiden taideteosten yhteyttä toisiinsa hän ei kiellä. Dialogi niiden välillä on olennaista, se luo siltoja eri aikakausien välille.
Hänen veistostensa äärellä mieleen palaa myös 100-luvulla jälkeen ajanlaskun alun syntynyt roomalainen, elämän ja kuoleman kamppailua kuvaava veistos, Laokoon-ryhmä.
Paikallisuus
Vaikka Kneebone tekee vain valkoisia veistoksia, väri astuu kuvaan näyttelytilan kautta. Tälläkin kertaa hän sitoo veistoksensa näyttelypaikkaan seinäkkeen värin kautta. Metsä on Mäntässä tärkeä elementti, joten näyttelysalin seinäke on tummanvihreä, kuusenvihreä. Vastaavasti Hongkongin näyttelyssään vuonna 2017 hän maalasi gallerian seinät punaisiksi.
Valkoisille veistoksille on välttämätöntä luoda tilan kautta kontrastia. Näyttelytiloihin liittyvillä värivalinnoillaan Kneebone myös osoittaa, että hän suhtautuu värien synnyttämiin mielikuviin ja merkityksiin äärimmäisen vakavasti.
Kneebonen tapaan sitouttaa kukin näyttely paikalliseen miljööseen liittyy myös näyttelyn nimi. Kneebone on antanut tälle näyttelylleen alun perinkin vain suomenkielisen nimen, Punoutua. Vaikka hän itse sanoo, ettei hänen teoksiaan voi kuvata sanallisesti, jo näyttelyn nimi kiteyttää varsin onnistuneesti hänen työskentelyprosessiaan.
Siihen punoutuu myös Kneebonen taiteelle olennainen runollisuus.
Katri Kovasiipi
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Punoutua: Rachel Kneebonen posliiniveistoksia. Serlachius-museo Gösta, Joenniementie 47, Mänttä, 9.10.2022 saakka ti–su 11–18.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
